Käyttäjän Puuki kirjoittamat vastaukset
-
Aurinkoenergia alkaa olla kilpailukykyistä, kun paneelien hinnat on laskeneet reilusti viime vuosina aikaisemmasta. Vesivoiman lisääntyminen riippuu säätilan muutoksista ; viime kesäkin oli hyvin kuiva ja sähkön hinta sen vuoksi kohosi. Talvella vesistöt tyhjenee vedestä juoksutusten takia joten se voi vähän muuttua, jos talviaikaiset vesisateet lisääntyy, mutta lisänneekö sitten vuoden kokonaistuotantoa tuotantoa mitenkään.
Aurinkopaneelit kehittyy jatkuvasti, ja joku aika sitten oli uutisoitu suomalainen keksintö paneelista, jolla saadaan sähköä entistä paremmin talvellakin. Sähkön siirtäminen ainakin vähenee kun aurinkopaneeleja ja muitakin paikallisia e-lähteitä otetaan käyttöön.
Fennovoiman voimalasta olen samalla kannalla kuin Tolopainen.
Puuki 12.11.2018, 08:44”Tie laki muuttuu 1.1.2019 ja se lisää kunnille valtaa ja velvollisuuksia.”
En ole perehtynyt asiaan, mutta mutuna luulen , että päätösvalta siirtyy päin vastoin kunnilta pois ELY-keskuksille tai jmsl:lle.
Puuki 12.11.2018, 08:38Jonkin verran myös havupuuhalkoja tehnyt ja myynyt . Harrastushommaahan se pääasiassa on. Nopeasti tulee tavaraa isoista puista mutta aika paljon vaatii käpistelyä, kun ne halot pitää pinotakin – ja vielä kaupitella yleensä pienissä erissä. Jossakin H:gin seudulla voisi olla kannattavaa , vaan ei ehkä peräkylillä.
Siksihän ne isot firmat mielellään jarruttaa kilpailevien tehtaiden rakentamista, jotta puun myynnin ylitarjonta pysyisi entisellään.
Puuki 12.11.2018, 08:13Tilastoinnin mukaan HWP- vaikutus on ollut vv. -90-07 keskimäärin n. – 0,5 t /v. Ja vv.08-10 peräti positiivinen eli lisännyt hiilipäästöjä. Ei siis mitään korvausvaikutuksia ole laskennassa mukana. Ei ehkä ihan vastaa todellisuutta.
Puuki 12.11.2018, 06:15Miten sitten laskettaneen se puutuotteiden hiilivaraston vaikutus, kun metsien nettosidonta on muistaakseni vain jotain 30 milj. t /v . Korvausvaikutusta ei ilm. lasketa vaikka senkin voisi lukea mukaan. Fossiilisia enemmän luontoa kuluttavia tuotteitahan on kai tarkoitus pyrkiä korvaamaan.
Puuki 11.11.2018, 19:34Ainakin rakennuspuu pitäisi luokitella hiilen sitojaksi. N. 40-100 vuotta seinärakenteena ja samalla korvaa suurimpia päästöjä aiheuttavaa sementin ja betonin käyttöä. Sillä aikaa tilalle ehtii kasvaa saman verran tukkipuuta. Muutama 10 milj. mottia vuosikasvusta käytetään sahapuuna. Kasvu 110 milj.m³ – luonnonpoistuma – hakattu lyhytkiertoinen kuitupuu yms. = ~ 45-50 milj. ekvt CO2:a jää varastoksi. Melkein sama kuin Suomen päästöt yhteensä. Loput vähennyksestä mm. turhan lentoliikenteen vähentämisellä ( Kiinan tuonti ym.) ja puuston kasvun lisäämisellä.
Puuki 11.11.2018, 15:04Wikipedian mukaan (ed. ollut linkki) metsä on IPCC :n mukaan hiilineutraali, jos korjatun puun, joka käytetään sahapuuksi tai polttopuuksi tms, tilalle kasvatetaan saman kokoinen puu . Niinhän se käytännössä menee muoalaisjärjenkin mukaan vaikka ei kaikki kuitenkaan laske sitä sillä tavalla. Suomessa asian pitäisi olla siten aika hyvin järjestyksessä kunhan vaan korvataan fossiilisia mahdollisimman paljon puuperäisillä vaihtoehdoilla.
Sademetsissä jo yksi puu sitoo n. 22 kg CO2:a vuodessa. Mutta kun metsä hakataan joko viljelymaaksi tai palmuöljyviljelmäksi, muuttuu alue päästölähteeksi.
Puuki 10.11.2018, 11:48Ainakin puolisokea Reettakin näkee, että väliportaat , varsinkin kauppa, ottaa liian ison siivun välistä ja alkutuottajat jää yleensä mopenosille. Suurimmat voitot käärii elintarvikkeita myyvä kauppa verotilastojenkin mukaan. Halpuutukset yms. kustantaa tuottajat. En ole viljellyt itse kuin perunaa ja vihanneksia omaan käyttöön mutta en ymmärrä kuitenkaan niitä, jotka ei osaa arvostaa yhtään kotomaista maanviljelyä ja siitä saatavia tuotteita.
Saman tyylistä se on kuin puukauppakin : Kun puhutaan tuista, niin ns. suuri yleisö kuvittelee mo:en saavan ylimääräistä etua vaikka todellisuudessa käy niin, että suurin osa tai kokonaan, tuista/tuet valuu metsäteollisuudelle ja muille tahoille.
Puuki 10.11.2018, 10:27Voi käydä päin vastoin, että ne männyt kaatuu entistä herkemmin , kun lannoitus lisää latvusten tuulipinta-alaa.
Puuki 10.11.2018, 10:16Onhan niitä monia muitakin maidosta valmistettavia tuotteita kuin juontimaito. Mm. jugurtit, viilit, juustot . Jugurttihan on terveellistä , paitsi ei välttämättä se ”terveysjugurtti”, josta rasva on otettu pois ja pantu sokeria tilalle jotta maku säilyy. Kurri on vain sivutuote ja se rasvainen osuus maidosta tuottaa eniten euroja jalostusportaalle ja kaupalle. Semmonenkin tutkimus on julkaistu , että maito vähentää lievästi aivohalvauksia.
Kaikenlaista voidaan uutisoida joka ei pidä ihan paikkaansa. Se on varmasti niin.
Perunan alkutuotantohinta 18 s ei kuulosta ylihinnalta. Vai onko perunat liian kalliita kaupassa ? Melkoinen kustannus kuitenkin saada ne perunat siellä pellolla kasvamaan, korjata ne varastoihin ja säilymään myyntikelpoisina kauppaan asti.