Käyttäjän Puuki kirjoittamat vastaukset
-
Yhdestä energiapuusta maksetaan n. 10-20 s ja sen istutus kustantaa n. 45 s . Ei niitä kannata energiapuumetsiköitä istuttamalla perustaa.
Ihan selvä asia on, että tukkipuusaanto heikkenee, jos jätetään harventamattomia käytäviä. Eri asia jos mo käy jälkeenpäin parsimassa mutta suurin osa niistä jäisi kuitenkin tekemättä.
Puuki 25.10.2018, 09:36Eipä sillä FSC-sertillä ole metsän kannalta käytännössä juuri eroa PEFC:en . Enemmän on kiinni mo:n halusta hoitaa metsänsä kunnolla.
Kemeratukiehdotkin muuttui n. 3 vuotta sitten. Varhaishoitoonkin saa tukea. Ensiharvennusmetsiin ei tarvitsisi maksaa tukea. Se tuki menee pääosin metsäteollisuudelle suoraan.
Sitten voisi liittyä FSC:nkin kun muuallakin aletaan FSC-metsissä toimimaan edes yhtä hyvin sos. ekologisesti ja taloudellisesti kuten nyt Suomessa toisessa sertissä jo tehdään.
Puuki 25.10.2018, 09:25Tulevaisuuden puun tarpeita ei tiedä varmaksi kukaan. Valistuneita arvauksia voi tehdä.
Mutta kuka ostaja maksaisi 500 €/ha pystyhintaan extraa, jotta voisi säästää 130 € ? – Niinpä.
Puuki 25.10.2018, 08:37130:n säästö eh-korjuussa ja 700:n tappion päätehakkuun tukkisaannossa. (Luke)
Eli ensiharvennuspuilla pitäisi olla n. 6 € / kuutiolta parempi hinta (poist. 50 m³/ha) , jos tehdään käytäväharvennuksena, jotta päästäisiin samaan lopputulokseen myyjän kannalta. (3% korko). Voi olla että harvennustulotkin vähän laskisi, joten kymppi lisää puun hintaan, niin saa tehdä käytäviä ensuharvennusmetsiin.
Puuki 24.10.2018, 11:28Se voisi olla hyvä olla oma edustus . Nimestä voi olla erimieltä – eihän ay-liikkeen nimikään ole esim. ”verottomilla osingoilla rellestävät demut ja komukat” joten ”kemeran saajat” tai ”puupäät”- nimien sijaan voisi keksiä paremmankin nimen . Varsinkin kun Kemeratuki on, (toisin kuin useimmat muut verotuet yms.) valtiota hyödyttävä eikä köyhdyttävä ja kok.summaltaan melko vaatimaton tukimuoto.
Puuki 24.10.2018, 10:24Miten se kolmikanta, jota pitäisi suosia sopii tähän nykyiseen lakkotilanteeseen ? Pienyrittäjiä ei edusta EK eikä kukaan muukaan työasioista neuvotteluissa. Vähän sama juttu kuin mo-puunkasvattajilla ; ei ole oikeaa edustusta, joka ajaisi vain heidän etujaan. MHY :kin kannattaa ainakin joidenkin suulla mm. jokamiesoikeuksien tekemistä virallisesti maailmanlaajuisiksi Unescon kautta ja samalla tulee kannattaneeksi kiinteistöveroa metsämaille.
Puuki 23.10.2018, 19:0480-luvulla harjoittelujaksolla sahattiin n. 3 m koivukuitupuuta ja apumitta oli silloin min. 2 m. Haarapuusta n. 3 m pölkky ja haara suoraan poikki, siitä n. 3 m tai jos ei saanut niin min. 2 m:n pätkä. Hyvin kelpasi puut sellunkeittoon.
Firmakohtaisiahan ne mitat on ja ne muuttuu käyttöpaikan mukaan.
Puuki 23.10.2018, 18:37Tuo koivun haarapuun katkasuohje on ihan yleisessä tiedossa ollut iät ja ajat. Varmaan muualla paitsi sitten Jätkän oppilaitoksessa. Poikkeus vahvistaa säännön.
Puuki 23.10.2018, 13:07Vihreät saa alkaa kaivaa omaa kuvettaankin, jos kiertoaikaa jatketaan 40 vuotta eikä hakata ollenkaan siinä välillä. Kasvu hidastuu ja lahopuuta tulee aika paljon lisää. Ei riitä kemeravarat. Hiilinielukin alkaa jo siinä ajassa pienentyä.
Puuki 23.10.2018, 10:41Puusto järeytyy nopeammin kun kasvatetaan niitä harvemmassa. Se lyöleiville paremmin kuin kiertoajan pidentäminen ja hakkuiden vähentäminen.