Käyttäjän Puuki kirjoittamat vastaukset
-
Rehevillä mailla uudistuminen on riskialttiimpaa. Kuuset ei pysy kunnolla pystyssä , kun PPA lasketaan uudistumista edellyttävälle tasolle. Onhan niitä esimerkkejä tullut nähtyä kuusikoista, joissa on yritetty siemenpuuhakkuun tapaista uudistamista. Jos kuusikko uudistetaan luontaisesti, sitä pitää väljentää aiemmin ja muita puulajeja olla myös pystyssä, ja taimia pitäisi olla jo ennestään valmiina. Muuten ei tuu mittään. Toinen vaihtoehto on kaistalehakkuu. Sekin sopii parhaiten pienille korpijuoteille, jos on vain siemenvuosia hakkuun jälkeen.
Karussa männikössä on melkein sejasama millä menetelmällä kasvattaa ; tulot on niiin kaukana tulevaisuudessa, että harrastushommaa se on eikä taloudellisesti kannattavaa touhua.
Puuki 24.9.2018, 11:34”Karu männikkökangas” oli yksi esimerkkikohde johon jk:n voisi hyvin sovittaa, jos halutaan pitää metsä jostain syystä kokoajan mahdollisimman peitteisenä. Sehän taimettuu hyvin ilman maanmuokkausta. Lisäksi kasvu on niin hidasta, että kovin paljon paukkuja ei kannata uudistamiseen tuhlata.Tavallinen sp-hakkuu sopii omasta mielestä kuitenkin paremmin talousmetsään, jos ei ole jo ennestään sopivasti monta (kasvatuskelpoista) latvuskerrosta olemassa.
Puuki 24.9.2018, 09:13Tuo on kannatettava ehdotus.
Koska hirvien aiheuttamat metsän arvon alenemiset on, laskentavasta riippuen 50-100 milj. euroa /vuosi, niin 5 milj. € suoraan tuhojen kärsijöille olisi ihan minimi korvaus.
Hirvitiheyden lisääntyminen ja taimikkovaurioiden määrien lisääntyminen ei mene yksyhteen, koska talvilaitumilla tulee ne pahimmat tuhot eikä tiheyslaskennoissa sitä oteta huomioon.
Puuki 24.9.2018, 07:08Toisihan se avohakkuukielto runsaasti lisää tuulenkaatoja ja muuta ryteikköä. Kun kuusikossa tehtäisiin avohakkuun sijaa jk:n uudistushakkuuharvennus , niin siinä riittäisi puun keräilyä myrskyjen jälkeen. Työllistävä vaikutus olisi tietysti positiivinen asia. Muuten melko hölmöä touhua.
Mutta sopii se jk varmaan silti karuille männikkökankaille ja rämeille, kuka haluaa sitä harrastaa. Kunhan ei joka paikkaan olla tunkemassa pakolla tai puolipakolla lainmuutosten kautta. Varsinkin jos sitä yritetään tehdä epämääräisin perustein.
Puuki 23.9.2018, 12:48En oikein usko että jo 5 %.n korolla laskettaessa olisi istutus kannattamatonta koko maassa, kun jo keskisen Suomen pohjoisosissa 4 %:n korolla laskettaessa GOMT-kuusikossa tasaikäinen voittaa tuotossa jatkuvan kasvatuksen metsän tuoton.
Puuki 23.9.2018, 08:55Hannes M :”Sitä paitsi, miksi emme tekisi muovia, jos sen raaka-ainetta kumminkin öljynjalostuksessa syntyy? Eihän muovia parempaa materiaalia juurikaan ole, ennen muuta siksi, että se on ikuinen.”
Mikromuovi on se suurin ongelma. Tutkijat on tutkineet, että pikkuötökät vesistöissä syö niitä pieniä muovihiukkasia luullen niitä ruoaksi, joita sitten ravinnekierrossa päätyy yhä suurempiin eliöihin, kaloihin ym. Ei toimi hyvin pitkityksessä. Kohta muovia on merissäkin enemmän kuin kaloja.
Puuki 23.9.2018, 08:29” Hirvituhovahingot taimikoissa arviolta n. 50 milj.€ /vuosi ” . Paljonkohan on männyn ja koivun istutusalueita, joita joutuu viljelemään kuuselle ? Voisi olla jotain ~20000 ha vuosittain. 2 m korkeaa Riistaeläin-/koiraverkkoa on myynnissä ja materiaalikustannusten nettohinta / ha aitaamiseen olisi n. 300 €. N. 6 milj. € kustantaisi (ilman työkuluja) aitaaminen. Siihen lisäksi sukkahoususaippuaa muutamalla sadalla tonnilla. Tulisi suht. edulliseksi verrattuna metsän arvon laskuun verrattuna.
Puuki 23.9.2018, 06:55Hirvi poistuu jalkavana otuksena susien tieltä muualle. Taimikkojen syönti jatkuu toisaalla entistä isompana. Susi syö muutakin kuin hirvieläimiä. Mm. lampaat ja metsästyskoiratkin on vaarassa ja samalla hirven metsästyksen jatkuminen.
Puuki 23.9.2018, 06:33Jk ei ole se kustannustehokkain kasvatusmenetelmä, jos ei olla sille sopivalla kohteella. Uudistustoimet ja taimikonhoidot kun myös tuo tulevaisuudessa lisätuloa metsästä.
Keskittyminen tukkipuun kasvatukseen kuitupuun sijasta onnistuu myös kasvattamalla metsää tasaikäisenä. Parempaan tuottoon vetoaminen jk:a käytettäessä on markkinamiesten liioittelua useimmissa tapauksissa. Tai sitten tahatonta /tahallista laskutaidottomuutta esim. NNA:ja laskettaessa.
Puuki 22.9.2018, 16:57Ruotsista saa nykyään n. 10 % edullisemmin tavaraa kuin vuosi sitten valuuttakurssin muutoksen takia. Voisi myös akkusahan saada sopuhintaan .