Käyttäjän Puuki kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,141 - 1,150 (kaikkiaan 13,756)
  • Puuki

    Siitäpä juuri. Omalla käytöllä säästää sen siirtomaksun verran.

    Puuki

    Kun siirtohinta sähkölle on yli 8 snt/kWh , niin säästö tulee sieltä.

    Puuki

    Ei pidä paikkaansa, että jokin puolivarjo veisi tehon kaikista paneeleista. On testattu.

    Puuki

    Ei välttämättä. Liikenteessä on muitakin kuin minä. Se on vain todellä pieni otos , että yksi näkee savuttavan ajoneuvon liikenteessä.

    Puuki

    Viimeksi ajoi muutama viikko sitten edellä vanha pakettiauto joka kiihdytettäessä savutti ja haisi pahalle.  Edellisestä vastaavasta yhtä selkeästä tapahtumasta on jo kyllä muutama vuosi.  Loppuun ajetut pitäisi viedä romuttamolle ajoissa.

    Puuki

    Ne on jakaneet päivystysvuorot ja käyvät eri aikoihin paikanpäällä.

    Puuki

    En sanoisi että auton käyttäminen loppuun on ekoteko. Sinistä savua puskevia koslia näkyy ja haistaa liikenteessä aina silloin tällöin.

    Naapurin kissa ja kettu päivystävät meillä pihassa myyriä ja varmaan muitakin piennisäkkäitä, jos niitä on .

    Puuki

    Tarkoitin odotusarvolla vähän eri asiaa kuin mitä se tavallisesti on metsätaloudessa. Liittyy  metsän arvoon sijoituskohteena silloin , kun monet muut kohteet on epävarmempia. Laskentakoron perusteella odotusarvot kyllä määräytyy.

    Puuki

    Metsän hinnan nousu perustuu odotusarvoihin , koska kiinteä omaisuus on aina lama-aikoina ollut sijoituskohteena kysyttyä. Toisena tekijänä on kysynnän kasvu ja metsävähennyksen käyttöön ottaminen kolmantena.

    Puuki

    Kaikilla ei ole tarkoitustakaan myydä metsäpalstoja missään vaiheessa.  Osuussijoituksen sulaminen on kiinni inflaatio%:sta,  ja siihen n. 6 %:iin pitää lisätä vielä 15 %:n sijoituslisä jonka useimmat on hommanneet.

Esillä 10 vastausta, 1,141 - 1,150 (kaikkiaan 13,756)