Käyttäjän Puuki kirjoittamat vastaukset
-
Ei mene kuin pieni osa kuiduksi sen paltamolaisen ex-metsäammattilaisen metsistä. Sahaavat tukit varmaan pelkoiksi, jos ei muille tarvitsijoille kelpaa. Oli sen verran hyvälaatuista tukkia pystyssä.
Puuki 7.9.2018, 08:39Jos kirjanpainajat syö kuusikot pitkälleen, niistä puista pitää tehdä energiahaketta. Sen käytöllä korvataan sitten kivihiilen ja öljyn polttamista. Kun uusi (eri puulajin)puusukupolvi korvaa entisen, niin hiilensidonta jatkuu.
Puuki 7.9.2018, 08:22On niitä puhtaita koivikoitakin olemassa. Esmes muistaakseni Paltamossa pitkäaikaisesta koivikon kasvatuksesta oli juttu metsälehdessä tjms:ssa. Itsekin kasvatan n. 3,5 ha alueella viljeltyjä ja osalla siitä luontaista koivikkoa.
Puuki 7.9.2018, 08:06Mitenkähän ne kantavammat koneet käytännössä toimii harvennuksilla, kun telastot lisää kokonaispainoa useilla tonneilla ? Pintapaine pienenee mutta maaperän tiivistymistä lisääntyvä kokonaispaino silti lisää.
Puuki 7.9.2018, 07:54No olisihan tuohon skenaarioon voinut vaikka lisätä sen mahdollisuuden, että puut kasvaa entistä enemmän kuten tähänkin asti niin kuin on käynyt jo vuosikymmenten ajan. Sehän on todennäköistä eikä tuon kaltainen tutkimus voi olla muutenkaan muuta kuin oletuksiin mahdollimman hyvillä todennäköisyyksillä perustuvaa.
Puuki 7.9.2018, 07:35Puurakentamisessa ollaan kerrostalojen osalta Suomessa jäljessä esim. Ruotsista, jossa on jo pidempään rakennettu korkeitakin puukerrostaloja. Se johtuu Suomen rakennusmääräyksistä, joiden laadinnassa on ollut lobbareina betonirakentajat ja sementtiteollisuus vuosikymmenten ajan. Puurakentaminen on kuitenkin saanut muutama vuosi sittten ”hyväksynnän” päättäjien taholta täälläkin. Vie aikansa ennen kuin puurakentaminen tulee ns. tutuksi rakennesuunnittelijoille ja muille alan ammattilaisille.
Pukkalan ym. tutkimuksen lyhennelmästä tuli mieleen, että mitenkähän ko. tutkimuksessa on otettu huomioon mahdollinen kokonaiskasvun lisäys joka johtuu CO2:n lisääntymisestä , puiden jalostushyödystä ja vaikka siitä, että nopeampikasvuisia lehtipuulajeja alettaisiin viljellä entistä enemmän mm. turvemaille ?
Puuki 6.9.2018, 12:46Vanha asuntovaunu voi toimia jos ei ole hometta rakenteissa kuten niissä usein on .Kaasulla niissä yl. toimii jääkaapitkin, jos on toimiakseen.
Puusta auton peräkärryn päälle rakennettavista kopeista on ilmaisia piirustuksia saatavissa netissä. Tr:n peräkärryn raadon päälle voisi rakentaa jo vähän isommankin metsälukaalin saunoineen kaikkineen.
Puuki 6.9.2018, 12:38Pelkän kuitupuun myynti ei kuulu tuettaviin noiden ohjeiden mukaan mutta tuki niilekin on ymmärrettävää, koska samalla kun uudet ohjeet tuli voimaan n. 3 v. sitten eh:en kuitupuun hinnat laski suunnilleen tuon tuen verran.
Puuki 6.9.2018, 12:30Pääasia että ei rakenna naapurin maalle. Niinkin on joskus käynyt, ei itselleni, mutta tunsin tyypin jolle kävi kerran niin.
Riippuu kaupungin/kunnan rak.tarkastajastakin. Kerran olisin rakentanut tilasaunan rannalle mutta se virkamiehen kuvatus vaati että pitäisi tehdä 100 m päähän rantaviivasta vaikka ranta oli metsäinen ja naapurimökitkin (joita oli hyvin harvassa) oli rakennettu n. 30 m päähän rannasta. Pyörien päälle rakentaisin jos nyt tarvetta olisi pikkumökille.
Puuki 6.9.2018, 09:49Mikään ei ole mennyt ko. männikössä pieleen. Siinä on pinta-alaa niin paljon että reunametsät ei haittaa. Ajourat ja ne aukkoisemmat kohdat ei ole heinittyneet. Ajourillekaan ei ole syntynyt taimia. Vain pienelle alueelle tien varteen. Normaalilla siemenpuuhakkuulla tuo olisi jo aikoja sitten taimettunut (muokkaus+ sp:t). Maapohja on kuivahkoa kangasta eikä se yleensäkään taimetu niin hyvin kuin kuivemmat kankaat.