Käyttäjän Puuki kirjoittamat vastaukset
-
Arvokkain tavara saadaan lyhyistä erikoistukeista sahaamalla niitä säteittäin vannesahalla. Kuivauksen jälkeen (kuusipuuta) käytetään mm. soitinrakentamisessa.
Mm : Japanintukki on 31 dm pitkä ja siitä maksetaan normitukin hinta . Juuri Japaniin sitä viedään rakennussahatavaraksi.
Ylisuuria tukkeja sahaa jotkut pienet sahat.
Mistä riittää luonnonvaroja jos piskuinen Suomi käyttää jo monta maapallollista vuodessa ?
Yksi maapallo ei riitä mihinkään tuolla laskuopilla.
Jälkimarkkinointi taitaa olla pullonkaulana pienten erien muiden puulajien sahatavaralle.
Bulkkitavaran toimitusta Suomesta tapahtuu paljon, ja jatkojalostus tehdään enimmäkseen muualla. Viroonkin viedään sahatavaraa, jossa jalostavat sitten myyntiin arvokkaampina tuotteina. Eipä olisi uskonut joitain vuosikymmneniä sitten sitä !
Eniten harmittaa suomalaisessa metsänkäytössä arvotavaran haaskaaminen ja se kun laadukkaalle puulle eikä kasvatusajan panostuksille anneta arvoa, vaan miltei kaikki ostetaan samalla alehinnalla. Oksattomia puolen kuution 3 m pitkiä tukkeja jää kuitupinoon ja niistä maksetaan pilkkahinta .
Valion saama syyte sen harjoittamasta saalistushinnoittelusta mainittiin jossain yhteydessä – puuttuukohan kilpailuvirasto suomalaisen kuitupuun myyjien saalistushinnoitteluun, kun ulkomaalainen kuitupuu on paljon kalliimpaa ??
Sahojen kannattavuudesta sen verran vielä, että en oikein usko sahausalan yleiseen huonoon taloudelliseen tilanteeseen. Tulosjulkistuksissa ei näy tehdyt investoinnit tuloksissa. Kehityksessä mukana pysyvät sahat pärjää keskimäärin ihan hyvin.
Saa kirjoittaa ihan vapaasti ongelmista vai kuka sen estää ? Uusiutumattomilla taitaa ne ongelmat olla vielä suurempia kuin uusiutuvilla p-aineilla. Siksi ne uusiutumattomat kait pyritäänkin korvaamaan jollain vähemmän saastuttavilla vaihtoehdoilla.
Esimerkiksi sahanpurusta tehtävää bioöljyä voitanee pitää uusiutuvana ja melko hyvänä sellaisena – siinä (useimmiten) jätteeksi luettavasta tavarasta tehdään fosiilisia polttoaineita korvaavia tuotteita. Biokaasun tuottaminen paikallisesti karjanlannasta tai vaikka ylijäämänurmesta, siitä sähkön tekeminen, käyttö lämmitykseen ja polttoaineeksi olisi myös yksi sopiva kotimainen menetelmä uusiutuvan energian tuotantoon.
Metlan tutkimus minimipituuksien- ja minimipaksuuksien vaikutusta tukkisaantoon on Malisen johtama mittaryhmä tutkinut jo 2000 vuoden alusta-alkaen leimikkokohtaisilla mittauksilla.
Vuoden 2006 julkaistun tulokset on helppolukuista ja ymmärrettävää luettavaa. Julkaisuun on mitattu 124 tukkivaltaista leimikkoa aineistoksi. Tutkimus todista selkeästi 15- 25 % hyödyn lyhvien mittojen hyväksi.
Mitä oli vaihteluvälit min.pituuksissa ja min.paksuuksissa ? Aiemmin oli puhe pääasiassa vain min. pituuksien aiheuttamista eroista.
Kun avohakkuussa metsästä poistetaan kuution puu ja tilalle istutetaan tai kylvetään puuntaimi tai muutama niitä, niin puuhun sitoutunut hiili putoaa miljoonasosaan ja hiilen sitoutuminen uuteen kasvuun putoaa miljoonasosaan. Kun näin on, niin on lapsellista väittää, ettei vaikutusta lyhyellä aikavälillä ole.
Mitenkäs se kokonaisuudessa menisi co2:n päästöt päätehakkuumäärien ollessa esim. 1 % /vuosi metsien pinta-alasta Suomessa ? N. 1/3 -osa kaikista CO2-päästöistä tulee fossiilisen energian käytöstä ja sementin valmistuksesta. Niiden käyttöä voidaan korvata puuperäisillä tuotteilla. Uudet puut kasvaa tilalle samalla , kun puu ja sen hiili jatkaa ”eloaan” talon seinänä tai jossain muussa muodossa.
Jos oletetaan että korjatussa puussa oleva hiili säilyy hakkuun jälkeen keskimäärin vaikkapa 30 vuotta ( tukkipuu ~ 60 vuotta, pienpuu ~ 0-5 vuotta) , niin sinä aikana uusi puusto ehtii hyvin kerätä hiiltä mittavan määrän. Varsinkin jos uuden kasvu on , kuten viljelymetsissä yleensä, 15-30 % parempi kuin se korjatun metsän kiertoajan kasvu oli .
Sähköautot on tutkimustenkin mukaan suunnilleen yhtä saastuttavia kuin polttomoottoriautot. Mutta se valmistaja, jonka lobbarit saavat eniten ääntänsä kuuluviin voittaa päästöpolitiikassakin.
Metsätalouden maalla olevat nykyisetkin ojikot ja muuttumat halutaan suurelta osin ennallistaa, koska ainakin paksuturpeisella suolla turpeen hajoaminen aiheuttaa suuret hiilipäästöt. Kyllä näitä vaihtoehtoja on hartaasti laskeskeltu ja huomioitu myös hiilen sitoutuminen karikkeeseen, joka myös hajoaa aikanaan, ja vieläpä nopeammin kuin turve.
Epäonnistuneet metsityskohteet on asia erikseen. Ojikoita ja muuttumia on suhteellisen vähän enää olemassa, koska uudisojituksista on jo kulunut aikaa ja kuitenkin suurin osa ojitetuista alueista kasvaa ihan hyvin puuta. Uudestaan soistuneille puustoisille turvemaille paras käsittely on kunnostusojitus eikä ennallistaminen, joka sekin aiheuttaa mm. ravinnepäästöjä.
Juurikarikkeesta osa ei hajoa hiilidioksidiksi vaan painuu maaperään ja jää hiilivarastoksi.
Avoimen turvemaan metsittäminen on nopea keino lisätä hiilen sidontaa, jos kasvupaikka on hyvässä kasvukunnossa. Varsinkin nopeakasvuiset lehtipuut lisää jo alle 20 vuodessa CO2:n sitoutumista saman verran kuin luonnotilainen suo tekisi yli 200 vuoden aikana. Hiiltä sitoutuu sekä puuhun että karikkeeseen. Juurikarikkeen hiili painuu maaperään ja jää sinne pysyvästi hiilivarastoon.
Maanmuokkaus ei ole niin haitallista kuin joku tutkija antoi ymmärtää jokin aika sitten. Hiiltä tosin vapautuu päätehakkuun jälkeen mutta sitä alkaa melko pian sitoutua myös pintakasvillisuuteen ja vesakkoon ennen kuin myös varsinaiset kasvatettavat taimet alkaa sitä sitoa enemmälti. Kääntö-ja laikkumätästyksessä maaperää paljastuu n. 0.04-0.05 ha tai n. 0.08-o.1 ha 1 hehtaarin muokkausalalta.
Hyvistä tukeista ei makseta niiden jalostusarvoon verrattuna tarpeeksi ja huonommista maksetaan liikaa. Voisi ajatella niinkin jos katsoo esmes tuota ed. olevaa tutkimusta.