Käyttäjän Puuki kirjoittamat vastaukset
-
Sikäli vähän eri asia noiden Valtrojen vertailu on, että kysymys on dieselmoottoreista, jotka on suurempi tilavuuksisia , ei kierroskoneita eikä bensalla käyviä. 900-Valtran ja 93H-Valtran moottoreissa on toisessa 4,4 l ja toisessa 3,7 l iskutilavuus. Nelipyttyisessä on 90 hv mutta vääntö parempi ja huipputeho eri kierrosalueella kuin tehokkaammassa (103 hv) kolmipyttyisessä.
Mutta autojen kohdalla se moottorien kestävyys liityy juuri noihin Jätkän kertomiin asioihin.
Puuki 24.8.2018, 18:53Mitä sinä tinkaat toisia vähentämään autolla ajoa ? Oletko itse jo hankkinut päästöttömän auton sen vanhan saastuttavan tilalle ? Kaasuauto ei saastuta yhtään . Hanki sellainen ensin itse ja tule sitten tinkaamaan muitakin talkoisiin.
Puuki 24.8.2018, 17:423:lla saman kokoisella sylinterillä toimiva moottori EI ole sama kuin 4:llä saman kokoisella toimiva. Oletko koskaan verrannut 3 pyttyistä ja 4 pyttyistä moottoria keskenään ? Minä olen verrannut 4-pyttyistä Valtraa saman kokoiseen 3-pyttyiseen ajamalla molemmilla.
Pitkät välimatkat ei mielestäni ole hyvä syy pyrkiä välttämään yksityisautoilua, päinvastoin.
Perusteluja siihen miksi ei minun kannattaisi ajamista vähentää ja käyttää muita ”etenemistapoja” sinä kysyit. Minä vastasin siihen pitkät välimatkat ja julkisen l:een puutteen.
Puuki 24.8.2018, 12:41Jokkoliikennettä on vähennetty jatkuvasti haja-asutusalueilla. Se kuuluu varmaankin johonkin cityviherkommunistien agendaan tai vastaavaan, jotta asutus saataisiin keskitettyä pienelle alueelle ja maaseutu museoitua. Tässä on perusteluja : välimatkat on pitkiä, 10o km edestakaisin maakuntakeskukseen, jossa on pakko käydä melko usein. Sitä ei oikein ehdi polkea edes sähköpyörällä eikä matkustajiakaan voi siihen ottaa, ja busseja kulkee liian harvoin. Osaatko sinä perustella miksi kaikkien pitäisi asua siellä missä raitiovaunuja ja busseja kulkee 10 min. välein ? Mm.Ruotsissakin on jo huonoja kokemuksia liian tiiviistä asumisesta aiheutuneista häiriöistä.
btw.Eikös se Jeesmiehen auto ollutkaan 1,6 l moottorilla, kuten aiemmassa viestissä vielä kerroit ?
Puuki 24.8.2018, 11:51En ole puhunut kenenkään tietystä autosta vaan pienimoottorisista yleensä. Niistä litran molemmin puolin olevista usein 3-pyttyisistä turbomoottorisista, joiden kestävyyttä on epäilty monessa muussakin yhteydessä kuin siinä artikkelista josta oli puhetta.
Kyseenalaiset perusteet tässä autojen päästöveroasiassa liittyy niiden päästöjen määrän suhteesta kerättyjen päästöverojen määrään. Jos samalla suhteella kerättäisiin muistakin päästöistä veroja , niin esim. lentämisen hinta nousisi varmaan kaksinkertaiseksi. Vastaavasti hiilen keräämisestä pitäisi maksaa puun kasvattajillekin korvausta n. 100 € / k-m³, jos puun lupaisi käyttää aluksi vaikka rakennuspuuksi ja säilöä sen jälkeen suohon.
”Hirveät” autojen päästöt on varsinkin Suomen kaltaisessa harvaan asutussa pitkien etäisyyksien maassa mitättömiä kokonaisuuden kannalta ,kun autoja tarvitaan välttämättä. Joukkoliikennettä mainostavat ja yksitysautoilun vähentämiseen pyrkivät asuvat itse yleensä kehäkolmosen sisäpuolella eivätkä tunne muiden alueiden tilannetta. Jossain suurkaupunkien alueilla ne päästöt onkin haitallisia mutta mm. uudet dieselautot toimii jo vähillä päästöillä.
Vanhat koslat tietysti saastuttaa helposti kaikkia ohjearvoja enemmän joten niitä uusimalla vähenee sekin ongelma pikkuhiljaa, jos ei vain veroteta auton hankkimista liiaksi.
Puuki 24.8.2018, 08:37Automaattilaatikko hyvin toimiessaan on paras varsinkin taajama-ajossa. Ei sitä vaihteiden vaihtumista juuri huomaa ainakaan omassa autossa . Joissain autoissa on kyllä nykäyksittäin toimiviakin a-laatikoita. Kulutuslukemat nousee helposti suuriksi , jos pikkumoottorisella autolla ajetaan kuormilla tai muuten hankalissa ajo-olosuhteissa. Päästömaksuja varten räätälöidyt säädetyt motttorit ei kerro lähelläkään oikeaa kulutusta. Uusittu mittaustapa on varmaan lähempänä oikeaa vaikka sen avulla kerätäänkin autoilusta entistäkin enemmän veroja aika kyseenalaisilla perusteilla.
Puuki 24.8.2018, 07:03Minulle riittää se, että saksalainen autoalan asinatuntijainssi siitä kertoi autolehdessä taannoin. Ihan ymmärrettävää, että ei välttämättä moottori kestä kovin hyvin, kun pienestä paketista otetaan tehoja tavallista huomattavasti enemmän.
Puuki 24.8.2018, 06:09Muistaakseni pienitilavuuksisista turbomoottoreista ja niiden kestosta on ollut juttua aiemminkin. Eivät kestä yhtä hyvin kuin vapaastihengittävät tai isommalla tilavuudella olevat. Mutta näin kertakäyttökulttuurin aikakaudella sopivat tietysti kuvioon kuin nenä päähän.
Puuki 24.8.2018, 06:02Oma puuhapalsta on n. 70 ha . Suunnilleen samalla lämpösumma-alueella kuin harrastelijalla. Kasvu on kohtalaisen hyvä, kun n. 60 % alueesta on tuoretta- ja lehtomaista kangasta. Muiden omistamia metsiä on ollut hoidossa isommalla alueella.
Puuki 23.8.2018, 18:08Jos vientihinta suomalaisessa satamassa tai naapurin satamassakin alkaa olla n.65 € /kiinto, niin melko kaukaakin olisi kannattavaa rahdata kuitupuuta vientiin. Parisataa km rekassa kustantaa n. 7-8 € kiinnolta ja lyhyt laivarahtimatka muutaman euron siihen lisää. N. 50 € / kiinto kuitupuusta olisi jo kohtuullisen hyvä hinta myyjälle suht. pitkän ajan vaativasta kasvatuksesta todella pitkän alehintakauden jälkeen.