Käyttäjän Puuki kirjoittamat vastaukset
-
Jk:n vihreät kaappasi keppihevosekseen mutta eivät kuitenkaan ole tutustuneet siihen kunnolla vaan julistavat V.Niinistön tapaan asiaa tuntematta sen ylivoimaisuutta metsänhoidossa.
Puuki 22.8.2018, 19:05Mitä olen seurannut nykymaanviljelijöiden elämää, niin puheet ökyautoista, lapin kelomökeistä ja luxusveneistä on turhaa katellisten höpinää eikä enää ollenkaan tätä päivää.Joku Nalle ja ehkä muutama muu saattaa olla sillä tavalla mukaviljelijä muiden toimiensa ohella mutta sitä ei voi yleistää.
Puuki 22.8.2018, 14:55On ne luontojärjestöt kieltämättä jotain hyvääkin saaneet aikaan tai paremminkin olleet osaltaan vaikuttamassa siihen että jotain on ehkä tehty erilailla kuin aikaisemmin. Mutta useimmiten niillä menee överiksi siinä, että ei pysytä tosiasioissa. Jatkuvankasvatuksen julistaminen ehdottomasti parhaaksi puun kasvatusmenetelmäksi on viimeisin osoitus siitä.
” Metsien raivaamattomuus ” jota mainostettiin ei ole mikään positiivinen saavutus vaan päinvastoin heikennys kestävään metsätalouteen. Paremmat maanmuokkausmenetelmät on syntyneet tutkimuksen avulla. Laikku-ja kääntömätästys havaittiin parhaaksi ja kustannustehokkaaksi maankäsittelymenetelmäksi kuusen istutuskokeissa. Vesiensuojelu ojitushankkeissa on ollut tutkimuksen kohteena ja käytössä jo vuosikymmeniä sitten . Kansalaismielipiteellä on tietysti ollut siinäkin vaikutusta, ei yksin luontojärjestöjen toiminnalla.
Suurin osa mo:sta on myös ollut aina myötämieleisiä luonnonarvojen huomioon ottamisessa kaikissa metsän käsittelyyn liittyvissä asioissa.
Puuki 22.8.2018, 11:33Jonnekin väliportaille se tuki pääosin menee. Kotimaiset kauppaketjut rakentavat suuria kauppakeskuksia ulkomaillekin ja ostavat hotelleja ja matkailukeskuksia. Jostain ne rahat niihinkin loppupeleissä tulee , ei niitä pyöritetä velkarahalla.
Puuki 22.8.2018, 09:44Kotimaista tukea pitäisi vähentää ja alkutuottajien saamaa hintaa nostaa. Viljakilo on halvinta täällä missä sen tuottaminen vaatii ennemmän kuin etelämpänä.
Ongelma on että tuet valuu pääasiassa kaupalle. Sama homma kuin esim. kemeratuissa oli 3 vuotta sitten, kun pieniläpimittaisen puun tuki tuli voimaan, se laski kantohintaa saman verran välittömästi.
Asumistuet valuu suurimmalta osaltaan pääkaupunkiseudun rakennuttajille ja vuokranantajille.
Suurimpana rohmuna muka yhteishyödyllinen firma, jossa vuokrat on kaikkein korkeimmat.
Puuki 21.8.2018, 20:30J. Vartiaisen sylttytehtaastakin tulee sellaista tuubaa tämän päivän lehtikommentissa, että huomaa ukon olevan ulkona käytännön elämästä melko pahasti.
Puuki 21.8.2018, 20:22Huyndai näkyi valmistaneen sporttimallin keskikokoisesta 30i -perheautosta. Siinä voisi olla ihan käypänen auto, jos ei vierasta sitä korealaisille tyypillistä muovisuutta sisustuksessa.
Puuki 21.8.2018, 20:13Runkohinnoittelu sovellettuna olisi melko yksinkertainen homma toteuttaa mutta ei sovi osalle ostajista nykyisen hinnoittelutavan sopivuuden vuoksi. Kun hinnat olisi läpinäkyvinä, tarjousten vertailu olisi myyjille helppoa. Paras tarjous voittaisi ; vasta jälkikäteen selviävät eri puutavaralajien (tukki/kuitu) suhteelliset määrät jäisi historiaan. Reilu peli mutta sitä voi olla turha odottaa ellei joku kauppaa kontrolloiva instanssi sitä muuta.
Puuki 21.8.2018, 15:21Joku kertoi että kolmatta nurmisatoa ei ole vielä korjattu. Ei ole, kun monessa paikassa korjattiin vasta 1. nurmisato ja sekin laiha. Monin paikoin toista satoa ei tule tänä vuonna ollenkaan.
Kommenttien perusteella reva:n porukka voi hyvinkin kirjoitella Pietarin trollitehtaasta käsin. Sitähän kuulemma laajennettiin jokin aika sitten muuton yhteydessä ja tuettuja työpaikkoja aukeni lisää.
Puuki 21.8.2018, 08:26730 l:n puusta tulee tukkia muualtakin kuin tyvestä se 31 :nen. Jos ei ole sitten latva katkennut ja haarautunut vaikkapa hirven syönnin jäljiltä.