Käyttäjän Puuki kirjoittamat vastaukset
-
Suositukset muuttuu jatkuvasti. Samoin on muuttuneet kaikki hinnat eikä enää ole kannattavaa kasvattaa taimikoita samalla tavalla kuin vaikka 30 vuotta sitten oli. Ainakaan kuitupuuksi ei kannata kasvattaa liian kovilla alkuinvestoinneilla. Jos 8 cm:n rk-lpm:n puu ei kelpaa enää edes kuitupuuksi miksi niitä kannattaisi kasvattaa ollenkaan – ei ainakaan viljelemällä ? Esimerkiksi traktorilla varhaishoidettavat rivivälit ja harva istutusasento sille sopivilla kohteilla nopeuttaa puun kasvua huomattavasti. Tukkipuukokoon metsä kasvaa sillä tyylillä n. 10-20 vuotta tavallista nopeammin.
Puuki 19.8.2018, 10:13Metsäyhtiöiden mailla puun kasvatuksen 1. päämäärä on kasvattaa paljon kuitupuuta tehtaille Siksi ne mm. lobbasivat metsälakiin pykälän , joka estää kuitupuun siirtämistä energiapuuksi vaikka usein se olisi metsänhoidon kannalta sopivaa. Suoraan ei voi aina siirtää yhtiöiden metsien kasvatustapaa kaikkiin metsiin.
Metsän tiheys vaikuttaa kokonaiskasvuunkin eikä mene niin, että kokonaiskasvu on juuri sama tiheydestä riippumatta.
Puuki 19.8.2018, 08:48Energiapuuta on olemassa semmoistakin, jota ei ole tarkoituskaan kasvattaa kuitupuuksi asti, saatikka tukkipuuksi. Oliko Jätkälle yllätys ? Käy joskus metsässä katsomassa.
Puuki 19.8.2018, 08:16Urea kelpaa luomulannoitukseen peltopuolella joten sopinee paremmin metsäänkin kuin väkevämpi apupaska. Jossain lannoitekokeilussa tms. on kokeiltu tuhkan ja typpilannan yhdistämistäkin.
Puuki 19.8.2018, 07:39Joo, paljon vähemmällä väellä onnistuisi tappelu eduskunnassa. Varsinkin ne jotka käyttää eduskuntapaikkaa vain ponnahduslautana paremmin palkattuihin virkoihin. Niitä on ollut melko monta varsinkin kokomustasta lähtöisin olevia. Ensin lobataan sopivia lakeja ja sitten mennään johtoportaaseen firmaan tai jhnkin muuhun laitokseen jonka toimintaan lainsäädäntö vaikuttaa positiivisesti.
Puuki 18.8.2018, 11:11Talvileimikoiden hakkuu nyt olisi muutenkin ”melko” lyhytnäköistä.
Missä muuten susraja on ? Melko etelässäkin on jo susia.
Ostomies on vain ollut kaukaaviisas ja tingannut eh:n hintaa alemmas jutuillaan. Ei kannata mennä halpaan.
Puuki 18.8.2018, 10:32Sato on pienempi eikä se johdu sitä että jyvissä on vähemmän kosteutta. Kuivuuden takia ei vain kasva yhtä hyvin kuin normaalikesänä. Parina edellisenä kesänä haittasi liika märkyys.
Se rehupula onkin tänä vuonna paljon laajemmalla alueella kuin pelkästään tolopaisen kulman kokoisella pläntillä. Jossain päin voi olla melkein tavallinen nurmisato mutta suurimmassa osassa Pohjois-Eurooppaa on katovuosi.
Puuki 18.8.2018, 07:09Liiallinen lahopuun suosiminen vähentää kyllä hiilensidontaakin. Jo 75 v:n ikäinen kuusikko lisää lahopuuta n. 1/3-osan kokonaiskasvustaan, jos metsää ei hoideta, mutta suuri osa siitä lahoaa jo pienpuuvaiheessa ja aiheuttaa haitallisia co2-päästöjä.
Parempi tapa on tunnetusti se, että metsää hoidetaan / harvennetaan ja puuta käytetään uusiutuvana erilaisten fossiilista energiaa kuluttavia prosesseja vaativien tuotteiden korvaajina . Syystä jota on vaikea ymmärtää, se ei mene yleensä perille viherpiireille muttei estä sitä, että niin se käytännössä kuitenkin menee; korvaavana materiaalina puuperäinen on paras vaihtoehto.
Suojelukohteet voidaan hyvin pitää lahopuuvarastoina edelleen. Talousmetsiin riittää vähempikin määrä.
Puuki 18.8.2018, 06:45Sanoisin vähän samaan tyyliin, että valtiolle mitättömien muka päästöjen nimissä niitä päästöveroja kerätään. Mukamaastureissa on se hyvä puoli että joissain niissä näkyvyys on parempi kuin tavallisissa henkilöautoissa, ajotuntuma yleensä huonompi . Muovisella pikkuautolla, mukamaasturilla tai vähän matalammalla, tuntuu varmaan huteralta kun vastaan tulee isompia autoja, sen ymmärtää hyvin. Kuorma- ja pakettiautot on liikenteessä kuitenkin joten ei niiden oikeiden maastureidenkaan mukana olo kovin paljon enää heikennä alikokoisilla kulkuneuvoilla autoilevien asemaa.
Puuki 17.8.2018, 21:44Ei vesijohtoverkkojakaan kannata myydä ulkolaisille vaikka se epäilemättä on joidenkin tahojen suunnitelmissa kuten oli sähköverkkojenkin myynti. Huonoja esimerkkejä on esim. USA:sta, jossa joissakin osavaltioissa myytiin vedet pääomasijoittajille, jonka jälkeen paikalliset saattoi jäädä kokonaan ilman kaivovettä. Veden omisti yhtiö ja pullotti sitä liian paljon ja kaivot kuivuivat. Jossain oli juttua että myös sadeveden kerääminen oli ollut kiellettyä kun senkin omistusoikeus kuului vesiyhtiölle.
Ruoan tuotanto ei eroa siitä juuri mitenkään, jos ulkoistamisvirhe ehditään jossain maassa tehdä.
Maastullissa tai Hesarissa joku maanviljelijä kertoi, että sai tänä vuonna kaurasta 12 s kilolta. Ei riitä tuotantokustannuksiin. Viljan tuottajahinta on miltei olematon osuus leivän hinnasta. Kuitenkin Suomessa kasvatetaan vielä ainakin toistaiseksi hyvälaatuista viljaa ja muita peruselintarvikkeita. Toivottavasti välikäsien ja kaupan voitontavoittelu ei pilaa tärkeintä tuotantoalaa .