Käyttäjän Puuki kirjoittamat vastaukset
-
6. puolueen kykenemätön hallitus antoi jo aiemmin näyttönsä. Rinnekin vastusti loppusalla omia ehdotuksiaan.
Puuki 27.7.2018, 08:45Pösöön ei saa nelivetoa ollenkaan. Melkoinen puute. Neliveto vaatisi tosin isotehoisemman moottorinkin sitten, joten voi sen takia puuttua 4-vetomalli tuotannosta.
Ehkä parhaan tuntuinen henkilöauto jota olen ajanut on ollut kovakattoinen avoauto MB:n slk 320 . Se on näppärä taajama-ajossa ja matka-ajossakin menee tasaista kyytiä.
Puuki 27.7.2018, 08:25”Huteraa tietoa pitää koettaa syrjäyttää oikealla tiedolla. Esimerkkinä Heikki Simolan pieneen aineistoon perustuneet suotutkimukset, joista tehtiin laajat johtopäätökset turpeen hajoamisnopeudesta, mutta joihin Lukessa laadittiin ansiokas vastaus.” (A.J)
Korjaus omaan aiempaan tekstiini, jossa oli puhetta Soimakallion ”teeseistä” :
Simola oli siis se kyseenalaisen suotutkimuksen tehnyt ja ilmeisesti Soimakallio sitä käytti tietolähteenä jutuissaan, joita nm. antinpoika siteerasi.
Puuki 27.7.2018, 07:56” Kun olen seurannut joidenkin tuttujen auto-ja naimakauppoja voi heti ennakolta sanoa että kummassakaan eivät näytä koskaan onnistuvan. On se sääli mutta kun herkästi ihastuu järki ei koskaan ole mukana.”
Tuo on kyllä totta. Omakohtaisia kokemuksiakin on ”femme fatale”-tyypistä. Voisi sanoa melkein että, ”kokoa ja näköä oli kuin tummaihoisen hevosessa” mutta melkoisen riesan olisi saanut jos ei olisi järki tullut lopulta peliin mukaan.
Puuki 27.7.2018, 07:46Vaikka autojen ajo-ominaisuuksissakin on merkki-ja mallikohtaisia eroja, on melkein aina uusi auto parempi siinäkin suhteessa kuin vanha, jos on saman hintaluokan autot kyseessä.
Kun viimeksi ostin uuden auton kävin sitä ennen koeajamassa mm. korealaisen ,saksalaisen ja japanilaisen citymaasturin eikä vakuuttanut niiden ajo-ominaisuudetkaan vaikka ei ne varmasti sinänsä huonoja autoja olleet. Muovinen sisustus jäi mieleen korealaisesta ja saksalaisesta autosta.
Puuki 27.7.2018, 07:24Joku vuosi sitten oli jo sellainen koivun tuholainen Suomessakin, joka estäisi yleistyessään kokonaan koivun kasvatuksen. Esiintymiskohdan ympäriltä koivut piti korjata pois 100 m säteeltä, jotta ei päässyt leviämään. Mm. USA:ssa on lehtipuutuholaisia , jotka on tuhonnut tuhansia hehtaareita metsiä. Yhden puulajin suosiminen heikentää mahdollisuuksia torjua luonnontuhojen aiheuttamia metsäkuolemia.
Puuki 27.7.2018, 07:07Kuusen kasvattaminen voi tulla hankalammaksi, jos ilmasto muuttuu kuten ennusteet kertovat. Varsinkin kuivemmilla (karummilla) mailla kuivuus ja talvella sula maaperä tuottaa ongelmia. Harjavallassa on ilmansaasteetkin yhtenä osatekijänä hankaloittamassa puun kasvua. Mutta ei lehtipuidenkaan kasvatus onnistu välttämättä sen paremmin. Niille on omat uudet haittaötökkänsä olemassa, kun ilmasto lämpiää. Ja varsinkin jos ulkomailta pääsee tulemaan puun tuholaisia esimerkiksi suojaamattomassa puutavarassa saattaa lehtipuiden kasvatus muuttua vaikeaksi.
Puuki 27.7.2018, 06:44Onhan se ymmärrettävää, kun saa ensimmäisen uuden auton käyttöönsä, että se tuntuu maailman parhaalta joka suhteessa. Parempaa ei ole olemassakaan. Kerran vuosikymmeniä sitten tuttu autokorjaaja oli hankkinut Fiat 600:n ja ajeli sillä pitkään Norjan reissut ja muut ajot ja kehui miten hyvä sillä on ajella. Fiatti oli tosiaan melko kestävä auto mutta ei siinä ajo-ominaisuuksia oikeasti ollut juuri minkäänlaisia ainakaan pidemmille matkoille.
Puuki 26.7.2018, 21:18Metsän kasvu on parantunut suunnilleen 25-30 % (kuusi) viime vuosikymmenten aikana, kun lasketaan lämpösumman kasvu, paremmat maanmuokkaustavat (rehevillä kohteilla) ja jalostetun alkuperän käyttöön saaminen+siirtovaikutus. Koivulla % olisi vielä suurempi mutta tunnetuista syistä sen kasvatus on vähissä.
Esim. tuosta 2000-luvun alusta inflaatio on ollut n. 40 % . Monet mh:n kulut on nousseet enemmän kuin inflaation verran , mm. maanmuokkaus ja taimikonhoito (jossa kemera tosin tasoittaa tilannetta). Metsävero% on noussut muutaman %-yksikön. Kuluttajahintojen puolella elektroniikkatuotteet on reaalihinnaltaan halpuneet mutta mm. palvelujen hinnat on nousseet inflaatiota enemmän.
Puun keskikantohinnat koko maassa 2000-luvun alkupuolella : Mät n. 47 €, kut 44,50 €, mäk n. 13,70 € , kuk n.21,50 € , kot n. 44 €, kok n. 13 € .
Siitä voi arvioida metsän kasvatuksen kannattavuuden muutossuuntaa viime aikoina.
Puuki 26.7.2018, 13:11Lehti olikin Hesari 25.7 . Mutta asia ei siitä muuksi muutu.