Käyttäjän Puuki kirjoittamat vastaukset
-
Mitä ”vahvaa näyttöä” on siitä, että jk tuottaa tukkia enemmän kuin tasaikäiskasvatus ?
Asia on juuri päinvastoin.
Puuki 22.4.2018, 09:37Kun harsimalla aikoinaan on hakattu arvokkaimmat havupuut pois, niin paikasta riippuen on jäänyt enimmäkseen sitten ne lehtipuut jäljelle. Voisi sopia esim. puistometsiin ja jalopuuta kasvatettaessa.
Jos jatkuvaa kasvatusta jatketaan pidemmän aikaa, niin kuusi se valtaa alueen kuivahkolla kankaalla ja sitä paremmilla kangasmaiden kasvupaikoilla. Karummilla mailla mänty. Pienaukkoihin syntyy lehtipuitakin , jotka pärjää kilpailussa kuuselle. Päätehakkuukuvioille niitä lehtipuita tulee yl. enemmän. Monimuotoisuutta voi lisätä jättämällä sekapuuksi lehtipuita ja sitä moni tekeekin.
Puuki 22.4.2018, 08:47Hyvät on kieltämättä bonukset. Vaan paljonko on pohjahinta ja ne ”avaimetkäteen” uudistuskulut osuuskaupassa ? Siitähän se lopputulos riippuu.
Puuki 22.4.2018, 08:41Harrastelijalle :
” Tukea se on verotukikin. Tiedän toki että se käytetty metsävähennys pitää tulouttaa jos metsätila myydään. Mutta se ei ole pääpointti vaan se, että metsän ostaminen ja pitäminen vaikkapa useamman sukupolven ajaksi on tehty suht. edulliseksi tilakokojen suurentamiseksi.”(Ed. sivulta)
Puuki 21.4.2018, 19:16Rankakaupalla ei kukaan ostele kuin korkeintaan mopoauton ja siihenkin pitää olla tuhottomasti energiapuuta hakattuna.
Puuki 21.4.2018, 19:10Mulla menee bens.n. 8,5 l /100 km 2 l turbomoottorilla . Ei yhtään liikaa ajo-ominaisuuksiin ja tehoon nähden. Vähän yli 200 hv . Ei ole vanhanaikainen pirssi.
Puuki 21.4.2018, 18:50Ennen vuotta-93 oli pinta-alaverotus voimassa. Verotus perustui verokuutiometreistä laskettuihin tuloihin ja oli progressiivista. Vähennyksiä oli ainakin uudistamis-ja taimikkovähennys +poistot ja joitain muitakin taisi olla. Lainojen korot sai vähentää kokonaan. Muualla työssä käyvät maksoivat usein yli 50 % veroa laskennallisesta metsätulosta ja puuta piti myydä verojen maksamiseksi.
Metsän kiertoaika lasketaan yleensä taimikon perustamisesta päätehakkuuseen. Jk:n kiertoaika voi olla esim. se aika joka kuluu jk metsän perustamisesta sen päätehakkuuseen ja taimikon perustamiseen, jos kasvatus ei ole jatkunutkaan odotusten mukaisesti päättymättömänä sarjana , kuten laskennassa oletetaan sen jatkuvan.
Puuki 21.4.2018, 16:48Sehän se on huono puoli noissa alimitoitetuissa moottoreissa, että jossain päästötestissä paperilla näyttävät vähäkulutuksisilta, mutta oikeassa käytössä tehot loppuu kesken ja kulutus kasvaa suhteettoman paljon. Eikähän ne moottorit sitten kestäkään heppoisen rakenteensa takia enää kuten aiemmin isommilla moottoreilla varustetut ”oikeat” autot.
Puuki 21.4.2018, 16:21” Puukin logiikkaa en ymmärrä. Jos ostat sellutehtaan, saat vähentää koko hinnan poistoina verotuksessa. Jos metsätilan, vain 60 %. Puukin logiikan mukaan teollisuutta tuetaan selvästi enemmän. ”
No eikös sitä teollisuutta sitten tueta enemmän kuin metsän ostamista ? Poistojen teko- mahdollisuus on eräänlaista tukea, joka pienentää verotusta.
Täällä jotkut kehuskelee kuinka ovat ostaneet omat tilansa ikään kuin se olisi kovinkin suuri saavutus verrattuna niihin, jotka ovat esim. perineet (ja maksaneet perintöverot) metsistään. Minusta niillä ei kovin suurta eroa ole koska ostaminen on ollut varsinkin aiemmin hintojen ollessa matalammalla tasolla edullista esim. juuri metsävähennyksen ansiosta.
Tukea se on verotukikin. Tiedän toki että se käytetty metsävähennys pitää tulouttaa jos metsätila myydään. Mutta se ei ole pääpointti vaan se, että metsän ostaminen ja pitäminen vaikkapa useamman sukupolven ajaksi on tehty suht. edulliseksi tilakokojen suurentamiseksi. Sehän ei ole ollut voimassa kuin v:n -93 jälkeen ostettujen tilojen kohdalla.
Esim. sijoitusasunnon ostohintaa ei voi vähentää tulonhankkimiskuluna yhtään (vaan pitää maksaa lisäksi varainsiirtovero). Vain osan mahdollisista lainan korkomenoista.
Puuki 21.4.2018, 12:30Kertoisitko Jees.man paljonko kustantaa Metsäliitolla esim. laikkumätästys /ha nykyään ?