Käyttäjän Puuki kirjoittamat vastaukset
-
1960-luvulla on kuulemma kokeiltu koivun kaatoa ko. menetelmällä Suomessakin. Laihoin tuloksin ilm. kun ei yleistynyt. Viimemmäksi on koetettu ennallistaa räjäyttämällä puita jossain yhtä huonoin tuloksin.
Puuki 25.11.2022, 10:56Tyhmintä olisi turvemaapeltojen ennallistaminen metaania päästäviksi soiksi. Ja sama tilanne on puuta edes kohtuullisesti kasvavilla turvemailla. Kun ilmasto-olot on äärevöityneet, niin varsinkin kuivina kesinä ne pellot on elintärkeitä. Toisaalta EU:ssakin puhutaan ruokahuollon turvaamisen tärkeydestä.
Nuo ennallistamisvaatimukset perustuvat ihan vääriin lähtötietoihin niin metsien kuin peltojenkin osalta.
Puuki 25.11.2022, 10:32Hyvä jos lystin maksaja on jo tiedossa (Eu-rahoista) . Tuhkalannoitus , ”heikomman” puunkasvatustavan lisääminen ja leveät suojakaistat ym. ei ole ilmaisia . 1,2 milj.ha jo 8 vuodessa ennallistamista , ei onnistu. Se olisi 2 x suurempi alue kuin olisi ennallistumaan sopivien ja -jätettävien vanhojen ojitusalueiden määrä.
Puuki 25.11.2022, 07:24Ennallistuminen toimii ihan parhaiten itsekseen luonnossa. Varsinkin soilla. Vesistöissä joutuu tekemään enemmän töitä.
10 mrd ”tulot” joista on ollut puhetta lienevät ei-materiaalisia joita ei ole kuin mielikuvissa mutta jotenkin ajateltuna on kuitenkin olemassa. Puhdas ja kalaisa lintuvesi, lintumetsä jk-turvemaalla joka on samalla hiilinielu , paremmat tulot mo:llekin koska jk, auringon paistetta lähes jatkuvasti kesällä jne… Hyviä päämääriä teoriassa. Maksajakin jo tiedossa, eiköhän ”osteta” tuota.
Puuki 25.11.2022, 07:04Käsittääkseni puuerät ei ole kovin suuria mitä esim. Viron huutokaupassa on myyty. Muutamia tuhansia motteja ja sitä pienempiäkin. Halusta ja sopimuksista se lienee kiinni, että puu on täällä tv:ssa vähintään 100 % halvempaa (tai paremminkin satamissa hinta >100% korkeampi) kuin Baltian satamissa. Toimitussopimuksia on myhistyksetkin tehneet eikä ne siksi voi alkaa harjoittaa puunvientiä suuremmin.
Puuki 24.11.2022, 17:05Niin onkin . (Panin syötiksi kirjotusvirheen josko joku nillittäjä siihen tarttuisi. Ja heti tärppäsi).
Puuki 24.11.2022, 15:52Ei ole ollut tarvetta kun toimii sahat enimmäkseen sähköllä ja peltipaljakka on kesäteloilla( ja toimii lisäksi tuorevoitelulla). Teräketjuöljyä voisi tarvita jonkin litran mutta siihen kelpaa melkein mikä tahansa öljy.
Puuki 24.11.2022, 12:14Voisi sitä myydä hyvän kokosen leimikonkin puuta , jos olisi puun tv-hinta esim. 60 – 70 % Viron markkinapaikkahinnasta.
Harvennuksilla kuulemma nyt hyvät hinnat. Myisin mieluusti runkohinnoiteltuna, jos mahdollista mutta vaikiaa se näyttäisi olevan käytännössä .
Puuki 24.11.2022, 12:00Soistuneilla ojilla jotka on esim. 70 vuotta sitten kaivettu, ei liene tukkimistarvetta enää. Muutenkin kuitupuunippujen laittaminen ojiin olisi parempi keino kuin kaivinkoneiden käyttö ennallistamisessa .
Ekologisten käytävien luominen talousmetsiin sopisi varmaan yhdeksi keinoksi luonnonsuojelussa. Liito-oravakin tarvitsee lentopuun korkeintaan 80 m päähän edellisestä isosta puusta. Vähintään sp-hakkuita siis kannattaa suosia liito-orava -alueilla.
Puuki 24.11.2022, 11:52Eikös sillä sahalla ollut tarkoitus jakaa 10 milj. ylimääräinen anti heti listautumisen jälkeen (?). Norm. osinko tullee erikseen. (Mulle toisaalta ihan sama kun en osallistune) .