Käyttäjän Puuki kirjoittamat vastaukset
-
Suunnittelijoilla ja ennallistamisfirmalla voi olla kiire saada isot alat ennallistettua. Metsillä ja niiden hoidon todellisella tarpeella ei ole niin kiire.
Puuki 15.11.2022, 07:11Vain n. 1/9-osa ojitetuista soista on epäonnistunut ja osa niistäkin voitaisiin ”korjata” terveyslannotuksella kasvukuntoon.
Liiallinen ojitusinto oli syynä aikoinaan virheisiin. Niistä pitää oppia eikä mennä toiseen äärilaitaan ja pilata vesistöjä ja hyvin puita kasvavia turvemaita ennallistamalla tarpeettomasti.
30 v. sitten estettiin kotitilalla liian laajojen alojen kunnostusojitus vaikka Mltk:n ukko pelotteli lisäkuluilla jo tehdystä suunnittelusta. Noin puolet suunnitelluista alueesta ei ollut kunnostusojituksen tarpeessa. Nyt pitäisi useimmiten estää ennallistamisen virheet toiseen suuntaan.
Puuki 14.11.2022, 21:49Vanhenpi kuva ennallistmisesta Mh:n kokeiluna on jäänyt mieleen; nurin laitettua kuusikkoa ja suurin ongelma oli naapuri metsiin levinneet kirjanpainajat.
Matalaojitus ehdotus on otettu esiin jo muuallakin kuin tällä palstalla josta olen puhunut muutamia vuosia sitten . Toinen hyvä keino olisi paremmin tuottavilla kuvioilla ainakin salaojitus N2-laadun suodatuskankaan kanssa joka estää juuriston tunkeutumisen salaojaputkeen jonka asennussyvyys voidaan opitimoida kuviolle siten sopivaksi.
Puuki 14.11.2022, 13:34Ojitetut suot on nykyään suurimmaksi osaksi muuttuneet turvekankaiksi. Jo 90-luvun alussa, ojikkoja enää n. 7 % , muuttumia 32 %, turvekankaita 14,5 % soista. Ojitettuja oli n. 54 %, ojittamattomia 46 %. Sen jälkeen on uudisojitus lopetettu. Puun kasvun tai kasvamattomuuden perusteella luulisi olevan suht. helppoa selvittää ennlistumaan jätettävät sopivat suot . Ellei ravinnepuutosta voi korjata terveyslannotuksella tai tehdä matalaa ojitusta joka olis kaikin puolin paras ratkaisu useimmiten, niin vasta sitten kannattaiis jättää suo itsekseen ennallistumaan.
Puuki 14.11.2022, 13:13Keinopaskalannoitukset tulee myös muuttaa (ennallistaa) luonnonmukaisiksi (biolannnotukseksi) . Samoin kasvimyrkyt pitää kieltää suurimmaksi osaksi kokonaan. Etelässähän niitä käytetään paljon. Ötökät kun ei selviä, ja jos ei ole pölyttäjiä , niin…
Puuki 14.11.2022, 10:41Ojitettujen puuta kasvavien soiden ennallistaminen olisi rahan tuhlausta eikä edes toimisi kuten on kuviteltu. Ennallistus ei sovi kuin hyvin harvoihin kohteisiin, silloin jos ojitus on aikoinaan tehty väärään paikkaan.
Albedovaikutusta ei ilm. tule muualta kuin ennallistetuilta soilta.
Puuki 14.11.2022, 09:56Ylläksellä on kohtuullisen vähän haittaa matkailusta verrattuna muihin isompiin keskittymiin. Levillä esim. on paljon enemmän rakennettu juottoloita ja muita isoja rakennelmia. Ensin ehkä kuitenkin tulisi ennallistaa metsättömiä alueita metsittäen joka maassa eikä ulkoistaa ennallistamishommaa meille. Se on viherpesua jos muut maat meinaa Suomen metsiä käyttää suunnilleen koko EU-alueen hiilinielun lisäämisesimerkkinä.
Puuki 14.11.2022, 09:48Keskiseen Suomeen on tullut n. 200 uutta perhoslajia viime vuosikymmenien aikana. Ilmastonmuutos selittänee suurimman osan . Kasvimyrkkyjen käytön väheneminen ja aukkojen tekeminen osan. Voi olla perhosbaarien laittajilla ja kukkaniittyjen kasvattajillakin osansa kehitykseen.
Puuki 14.11.2022, 07:58Laitoin 38V:n akkuraivurin tillaukseen. Sama akku käy kuin ryobin tavan akkumoottorisahaan. Sain halavalla (Vilee’ni kun olen) rungon. Kyllä sillä varhaishoitoa voi tehdä vaikka ei taimikonhoitoon sovikaan. Löylyt saadaan sitten toivon mukaan saunassa.
Puuki 14.11.2022, 07:34Uusia bisnesideoita ja jo toteutettujakin : metsästä kariketta puupurkkiin ja maalimalle myyntiin ihmisten vastustuskykyä parantamaan. Yliopistotutkijat mukana hommassa. Jos en väärin kuullut, niin 12 000 purkkia/kk on myynti tällä hetkellä. Puut on tulevaisuudessa ja jo nyt arvokkaiden raaka-aineiden lähteitä.
Autojen sisustukseen käytetään puuperäisiä innovatiivisia tuotteita myös esim. kojelautoihin joihin on perinteisistikin joissain loistoautoissa käytetty puuta. Nykyään korvataan luonnolle haitallista muovia. (Korean kippanoista en tiedä mutta muut)