Käyttäjän Puuki kirjoittamat vastaukset
-
Hakkuutähteetkin on arvotavaraa. Ei niitä kannata muutamalla eurolla kuutio myydä. Biohiili on arvokasta puiden ja kaiken muun kasvatuksessa hyvän ravinteen ja veden pidätysominisuuksiensa vuoksi. Lannoitusvaikutus jää myös pois hakkuutähtieden keruussa. Jo sen arvokin jo parin euron/kuutio luokkaa. Täältä ei varmaan uutisoida mitään, kun ollaan tavan ”maksajan rattailla näissä karkeloissa” vaikka as. tuntemustakin löytyisi myös omasta takaa.
Puuki 10.11.2022, 16:09Onhan se joskus noinkin. Mutta ei välttämättä. Esim. jokin laji voi olla muualla hyvin yleinen ja laajalle levinnyt ja Suomessa harvinainen tai jopa muuttolajina ilmaston muutoksen avittamana tullut.
Metsäniittyjen , laidunmaiden, metsäluhtien ja paisterinteiden lajit (+ pienialaisten lehtojen) on uhanalaisimpia tai uhanalasia lajeja on niissä paljon. Miten niiden suojelu hoituu nykyaikana ?
Puuki 9.11.2022, 19:37Samma här. Ojitettiin vanhaa turvemaapeltoheittoa ja istutettiin sitten koivuja ja kuusia pellolle. Isoja kantoja ja koivun”tuohikääröjä” tuli näkyviin ojia kaivaessa. Pohjamaa oli tiiviiksi kerrostunutta ja jossain kerroksessa oli paljon lahoamatonta puuta ja tuohia.
Puuki 9.11.2022, 16:53Tintit ei pääse jaolle, kun närhet valtaa ruokinta-automaatin jatkuvasti. Mikä neuvoksi ? Oliko luontoiltavastaavia yms. linjoilla jotta ratkeisi kiperä kysymys ?
Puuki 9.11.2022, 16:42Happamat vedet on tunnetusti kirkkaita. Eli esim rikkihapottamalla niistä tummuneista järvistä ja lammista saadaan taas kirkkaampia, mikäli se on tavoitteena . Kalat häviää happamista vesistä myös pikkuhiljaa. Esim. ahvenet kasvaa aluksi vähälukusina suuriksi, ja lopulta nekin loppuu, jos veden pH laskee liikaa.
Vanhoja tutkimuksia kannattaisi ilmastopaneelien porukan selata läpi,niin selviisi metaanin turvemailla käyttäytymisestäkin uusia asioita.
Aiemmin käytiin tälläkin palstalla keskustelua erilaisten turvemaiden hiilinieluista ja -päästöistä. Karut ojitetut suot oli muistaakseni yleensä hiilinieluja ja rehevät kasvoi puuta niin paljon että maaperäpäästöt korvautui niillä.
Puuki 9.11.2022, 08:10Nokea l. mustaa hiiltä tulee eniten maakaasun turhasta polttamisesta . V. 2016 sitä poltettiin 149 mrd kuutiota ( 149 000 000 000 m3) . Mustahiili on 2. suurin vaikuttaja CO2:n jälkeen ilmaston muutokseen.
Puuki 9.11.2022, 07:50Minä tarkoitin lähinnä mo;n itse ottamia kuvia. Aika paljon otti kuvia metsästä erään firman ostomieskin viimeksi, kun tehtiin leimikkoa. Ehkä ”sisäiseen käyttöön” niitä ottavat.
Puuki 9.11.2022, 07:44Siirtymäaika on sen verran pitkä, että on ehtinyt hyvin ja ehtii edelleen tehdä hakkuut Eurokuntoon. Sehän se kismittää revan provoryhmää, kun ei saanut lopetettua mo;en metsätaloutta Suomessa . Isoin vaikutus on pitkässäjuoksussa metsäteollisuuden toimintaedellytyksiin, jos pohjoismaalaisten metsien museointi viedään liian pitkälle .
Puuki 8.11.2022, 22:13Mikäs se maalaisliittolainen on ? Joskus 70-luvulla niitä vielä taisi olla.
Revaryhmältä on asiapitoiset kommentit loppuneet (jos niitä on koskaan ollutkaan) jo joskus maalaisliiton aikoihin. Siitä se fiksaatio varmaan siihen menneisyyden puolueeseen tuleekin.
Puuki 8.11.2022, 22:06Kaikkeahan sitä voi leimikollakin yrittää tehdä, jos viitsii . Ja varmaan joskus viitsitäänkin. Siksi on hyvä , kun voi nykyään käydä ottamassa vaikka kuvat leimikolta ennen ja jälkeen korjuun. Jos on sitä ” pelisilmää”, niin huomaa heti onko tehty mahdollisesti ”jäynää” korjuulla. Jopa mallileimauksen voi joskus tehdä, tarpeen mukaan.