Käyttäjän Puuki kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 331 - 340 (kaikkiaan 13,756)
  • Puuki

    Pienestä osasta entisiä kommareita on tullut putinisteja. Esimerkkinä Kalle ja  Reima täällä. Harhaanjohdettuja ex-taistolaisia.

    Puuki

    Tukin hinnat jäi edellisen nousukauden aikana sahatavaran hintakehityksestä reippaasti.  Nykyinen nousu perustuu hyvään energiapuun hintaan ja tuonnin hiipumiseen venäjältä.  Sahat investoi tulevaan hinnan nousuun ei nykyisen tilanteen mukaiseen.

    Puuki

    Todisteita jk:n paremmuudesta taloudellisessa mielessä ei ole.  Mm. jalostetut mä-taimet kasvaa 20 % paremmin kuin luontaiset. Se lisättynä n. 20 %:n parempaan kiertoajan kasvuun tasaikäinen metsä tuottaa selvästi paremmin kuin jk:n harsinta.  Kuitupuun hinnat on nousseet normaalille tasolle eli yli 50 % ”perinteisestä” joten vertailut on tehtävä uudestaan, Mikään mutu-arvio kourallisesta seteleitä ei ole mikään tae hyvästä kannattavuudesta.

    Puuki

    Tehkää omissa metsissänne mitä huvittaa mutta mikä pakko se on tuputtaa jatkuvasti väärää ”laskentatapaa”  tänne.  Joku alottelija voi vielä uskoa teitä satusetiä ja saada itselleen vahinkoa.

    Puuki

    Nykyiset menetelmät on tosiaan entistä parempia ja tehokkaampia. Uudet maanmuokkausmenetelmät , pottiputkien ja taimipaakkujen käyttö avojuuristen sijaan on edistystä. Samoin entistä pidemmälle jalostetut metsäpuiden taimet.  Ne uudistukset auttavat tasaikäisen ylivoimaiseen voittoon tuotossa suhteessa harveikkokasvatustapaan.

    Mitään muuta kehuttavaa ei jk:ssa ole kuin maiseman peitteisenä pitäminen joissain siihen sopivassa kohteessa.  Kirjanpainajien , tähtikirjaajien ja juurilahon yleistyminen ei tue yhtään kuusikon kasvattamista pääpuulajina kuten jk:ssa väistämättä tapahtuu.

    Puuki

    Hakattiin kevättalvella koivikot aukoiksi. Reunoille jäi joka kohtaan min. 10 m kaista laho-ja tuoretta koivikkoa lammen ympärille suojuspuiksi. Jk:ssa ei vastaava onnistuisi, kun koivuja ei ole.

    Puuki

    Varsinkin jk:n suosiminen aiheuttaisi koivikoiden vähentymistä ja lisäisi kuusettumista. Onneksi se on ja jää marginaaliseksi mh-menetelmäksi muualla paitsi joillakin turvemailla.

    Puuki

    Ruoan tuottaminen on hyvin tod.näk. tulevaisuudessa paljon tärkeämpää kuin aurinkovoima. Suomessa turvemaille sopiva viljely on unohdettu toistaiseksi.

    Puuki

    Suurimmassa osassa kohteita saadaan jo päätehakkuussa suuri ero tuloille jk:ssa tai sitten tasaikäisesssä kasvatuksessa. Sen unohtaminen on itsensä ja toisten tietämättömien pettämistä.

    Taimien jalostus on kehittynyt paljon viime vuosikymmeninä.  Tuo AJ:n 25 % lisä kasvuun on todellisuutta ja ra-koivulla vielä paljon enemmän. Myös – 25 % pitää melko hyvin paikkansa jk:n metsän hiipuvan kasvun osalta.

    Puuki

    <p><p>Jos jk -metsä kasvaa jossain keskimäärin 14 m3/ha/v , niin tasaikäinen viljelymetsä kasvaisi siinä n. 18 m3/ha/v. </p></p><p>Aukko ei ole rasite vaan hyvä mahdollisuus parantaa edellisen puusukupolven kasvua entisestä.</p>

Esillä 10 vastausta, 331 - 340 (kaikkiaan 13,756)