Käyttäjän Puuki kirjoittamat vastaukset
-
Tehtiin avohakkuu entiselle niitylle. Se on ennallistamista sekin. Avonaisten alueiden lisääminen vesistöihin päin on maisemahakkuuta.
Puuki 26.3.2024, 09:19Perko ei osaa laskea. Se on käynyt ilmi jo monta kertaa.
Suurin arvokasvuvaihe on metsässä, kun taimikosta tulee 02-khl:n metsää. Seuraava hyppäys on kuitupuusta tukiksi.
Puuki 26.3.2024, 09:16Työpaikat vähenee lakkojen seurauksena. 40 % yrityksistä aikoo vähentää investointeja Suomeen ja 1/3 -osa suunnittelee siirtymistä ulkomaille.
Bkt laskee lakkojen takia ja talouskehitys heikkenee entisestään vaikka ollaan oltu jo verrokkimaita jäljessä yli 10 vuotta muutenkin.
Puuki 25.3.2024, 10:03Huonommin käy kommunisti kehvelille joka on itse persaukinen, kun moskova ei maksa tarpeeksi trollaamisesta.
Puuki 25.3.2024, 08:50Luultavasti FSB ollut asialla . Ampuvat omiaan.
Puuki 25.3.2024, 08:44Kyllä on niin, että ilmasto on lämmennyt jo esim. 1900-luvun alkupuolella muuallakin kuin Suomessa. US:n blokissa on pitkä juttu aiheesta ja siellä julkaistujen vanhojen lehtikirjoitusten mukaan myös etelämantereen jäätikkö on sulanut voimakkaasti siihen aikaan. Etelämannerhan ei kuulu Suomeen eikä Eurooppaan.
Puuki 25.3.2024, 08:36Nyt meinaa tulla toinen vääryys, kun jk:a kehutaan ylivoimaiseksi vaikka se on selkeästi se heikompi kasvatusmenetelmä monesta eri syystä.
E.Lähde on itse mainostanut menneinä vuosina myös niitä pienaukkoja poimintahakkuiden lisäksi. Mutta koska pienaukkojen käyttö on osoittautunut huonoksi uudistustavaksi lienee niistä luopunut. Seuraava vaihe järkiintymisessä olisi luopua kokonaan jk:n mainostamisesta muuta kuin erikoiskohteiden maisemahakkuissa.
Puuki 24.3.2024, 08:51Sama noin 21 € se on muillakin yhtiöillä. Mm Pop:lla.
Puuki 24.3.2024, 08:02Onhan se Kojamokin olevinaan yleishyödyllinen toimija vaikka ei olekaan kun on yleishaitallisen toiminnan tukija.
Puuki 24.3.2024, 08:01Täällä ainakin puuautot kulkee normaalisti ja tukkeja menee sahalle. Ei niitä ajoja voi jättää kelirikon aikaan. Paitsi kok-pinot jää , kun muutenkin ne ajettaisiin vasta kesällä sellutehtaalle.