Käyttäjän Puun takaa kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,251 - 1,260 (kaikkiaan 3,385)
  • Puun takaa

    Olen Metsäkupsan kanssa todennut aivan samoja asioita.
    Myel- ja muut vakuutusmaksut, sekä tiemaksut ovat nousseet viime aikoina yleistä kustannuskehitystä nopeammin.
    Metsäverotuskaan ei ole keventynyt, vaan päinvastoin.
    Kyllähän tällä menolla tullaan siihen, ettei mitä tahansa metsiä kannata ainakaan talousmielessä omistaa.

    Puun takaa

    Olen Timpan kanssa samaa mieltä siitä, että ainakin pitkäaikaisten tukien aika lähenee vääjäämättömästi loppuaan, koska valtion kassa on pahasti miinuksella.
    Metsän kasvatuspuoli kemeroineen on tietysti aivan pikkutekijä tukien saajana verrattuna sitä vaikkapa metsäteollisuuteen tai muihin aloihin. Niistä tukisummista pitää ottaa 2-3 nollaa perästä pois.
    Olen ollut koko ajan kemeran, ja sitä edeltävien tukirahojen aktiivinen käyttäjä, joten yhteissummat nousevat kyllä kuusinumeroisiksi, eikä ensimmäinen numero ole suinkaan ykkönen.
    Metsien hoidolla on tähdätty kyllä siihen, että nyt pitäisi pärjätä ilman tukiakin.

    Puun takaa

    Ainakin meilläpäin mhy:n energiapuun korjuu ja muu puunvälitys on kasvanut jatkuvasti. Sieltä ne isoimmat tulot nykyisin tulee.

    Puun takaa

    Eikös Suomen kokonaishakkuut ole 40-50 miljoonaa mottia vuodessa?

    Puun takaa

    Aito susi ei tule helpoille apajille ihmisten pihoille kotieläimiä tappamaan. Pihasudet ja muut sekasikiöt pitää hävittää Suomen luonnosta.
    Ainakin luonnontuntijat ja aidot sudensuojelijat ovat sitä mieltä.
    Olen kallistunut samalle kannalle, vaikka en susista juuri mitään ymmärräkään.

    Puun takaa

    Suomen Riistakeskuksen ja Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskuksen uuteen sudenhoitosuunnitelmaan otetaan mukaan susialueilla asuvat ihmiset ja heidän kokemuksensa. Selvitystyön tekijät varautuvat haastavaan tehtävään ja kiistanalaiseen lopputulokseen. Sudenhoitosuunnitelman päivittäminen aloitetaan Perhosta.

    Maa- ja metsätalousministeriö on antanut Suomen Riistakeskukselle ja Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskukselle tehtävän päivittää sudenhoitosuunnitelma tänä vuonna. Uuden suunnitelman tarve on noussut esiin kiivaan susikeskustelun sekä kannan leviämisen myötä.

    – Hoitosuunnitelmat pitäisi päivittää myös muiden suurpetojen suhteen, mutta aloitamme nyt susista sosiaalisten konfliktien sekä kannan leviämisen takia. Susikantojen alueellinen painopiste on muuttunut, ja nyt tarvitaan myös selkeämmät pelisäännöt susialueilla asuville ihmisille, kertoo Suomen Riistakeskuksen riistatalouspäällikkö Jarkko Nurmi. Yle

    Puun takaa

    Jos kerran sinne paikanpäälle on kolmen tunnin ajomatka ja pitäisi hommata myrkyt ja käyttää vielä kohtalaisesti aikaa puiden käsittelyyn, niin eikö kuitenkin tulisi edullisemmaksi antaa puut jollekin paikalliselle sitä vastaan, että hän käy ne pätkimässä ja hakemassa jollain vehkeellä pois sieltä metsästä?

    Puun takaa

    Tuo kahden lattiakaivon käytäntö, kuten myös vedettönät sammutusjärjestelmät on yleistymässä kaikissa suuremmissa rakennuskohteissa, ei ne ole sinällään mitään erityisiä puutalojen juttuja.

    Puun takaa

    Eikö se tule kalliiksi omistaa metsää, jos se on tiettömän ja vaikeakulkuisen maaston takana?
    Talousmetsälle tie on välttämättömyys.
    Jos ei tietä saa kohtuuhinnalla tehtyä, niin suojelualueeksi vain tuollaiset!

    Puun takaa

    Miksi sitten olet Jesse sinne AY:lle maksanut?
    Jos olisit ollut vain työttömyyskassan jäsen, olisit säästänyt sievoisen summan metsänostoon.

Esillä 10 vastausta, 1,251 - 1,260 (kaikkiaan 3,385)