Käyttäjän Puun takaa kirjoittamat vastaukset
-
Aloituksen aiheeseen liittyen, huomenna olisi tarkoitus käydä metsässä ottamassa muutama kuva ”kannattavasta metsätaloudeststa”, eli
parista jatkuvan kasvatuksen kohteestani…Puun takaa 17.1.2014, 18:41Tuohon Tanelin lausumaan ei taida Jesselläkään olla eriävää mielipidettä! 🙂
Puun takaa 17.1.2014, 18:26Ikääntyvät ihmiset eivät suinkaan ole häviävä lunnonvara vaan juuri päinvastoin, eli uusiutuva luonnonvara kuten metsäkin. Ainakin minun ystävä- ja tuttavapiirissä on hyvin runsaasti vasta eläkeiän kynnyksellä metsänhoidon aloittaneita miehiä ja naisia. Monen nuoremman omistajan metsät hoitaa tänä päivänä isä tai vaari!
Suomalaiset metsätilat ovat eurooppalaisen mittapuun mukaan jopa suuria. Voidaan hyvin sanoa, että Suomessa tarvitaan sekä yrittäjävetoisia metsätiloja, että myös pienempiä ”eläkerahastometsätiloja”.Puun takaa 17.1.2014, 04:59En oikein jaksa uskoa yksityisten metsäpalveluyritysten kovin suureen kasvuun täällä Suomessa.
Jotta yritys pystyy kannattavasti toimimaan, se tarvitsee maksavia asiakkaita, ja asiakkailla taas pitää olla motivaatio maksaa palveluista.
Nyt kun laki ei enää aseta vaatimuksia metsänkäsittelylle ja -hoidolle, miksi käyttää rahaa siihen?
Rahallehan löytyy niin helposti muita ottajia.
Kielitaitoisilla metsäammattilaisilla riittää varmasti kysyntää maailmalla, missä mennään täysin päinvastaiseen suuntaan kuin nyt täällä Suomessa.Puun takaa 17.1.2014, 04:40Tärkeintä tietysti on, että vanhemmiten tehtävä työ ei olisi enää pakollista, eli työn määrän ja työajan voi itse valita.
Esim. Yhdysvalloissa hyvin monille eläkeläisille alkoi pakollinen työrupeama uudelleen vuoden 2008 finanssikriisin seurauksena, kun eläkerahastot hävisivät taivaan tuuliin.
Toivottavasti meillä ei jouduta samanlaiseen kurimukseen.
Metsä on osaltaan hyvä eläkerahasto, toki sillä edellytyksellä, että puille riittää jatkossa ostajia.Puun takaa 16.1.2014, 21:48Jos SE:llä ei ole omaa osto-organisaatiota, niin onko silloin hoitopalvelujakaan?
UPM ilmeisesti tekee vastaavan liikkeen puolestaan Itä-Suomessa.Puun takaa 16.1.2014, 18:47Uuden metsälain tarjoamat vapaudet ja tuleva valvonnan vähäisyys herättävät varmasti myös tietyntyyppisten venäläisten ostajien kiinostuksen suomalaisia metsiä kohtaan. Samantyyppinen ilmiö on ollut jo pitemmän aikaa havaittavissa lukuisten suomalaisyritysten, liiketilojen, tehtaiden ja nuiden kiinteistöjen siirtymisessä heidän haltuunsa. Yhteisenä nimittäjänä lähes kaikissa kaupoissa on ollut pääsy euroalueella ja sitä kautta rahanpesu.
Puun takaa 16.1.2014, 18:09Näkyi olleen tälläkin karhulla korvassaan joku tutkimuksia varten aikoinaan kiinnitetty muovilätkä.
Petojen totuttaminen tällä tavalla ihmisten hajuun ei taida olla kovin viisasta.
Laitoin jo Urpilaisen Jutalle sähköpostina asiaan liittyvän säästövinkin.Puun takaa 16.1.2014, 17:54Suomalaisilla metsäalan osaajilla on nyt kysyntää Euroopassa ja muualla maailmassa. On enemmän kuin todennäköistä, että meiltä suuntautuu nyt aivovienti ulos. Muiden maiden panostukset metsätaloutensa kehittämiseen on huomattavan suuria, eli kymmeniä miljardeja euroja.
Venäjällä on myös herätty oman metsänhoidon kehittämiseen.
Suomalaisia kysytään sinnekin jatkossa yhä enemmän.
Käykö seuraavaksi Suomen metsätaloudelle nokiat?Puun takaa 15.1.2014, 21:33Säästöleikkurin iskiessä täydellä voimallaan metsäkeskuksiin ja muihin metsäorganisaatioihin, herää kysymys, pysyykö esim. metsävaratiedot enää ajan tasalla, jos maastossa ei juurikaan käydä?
Kyllähän tämä aika erikoiselta tuntuu, kun samaan aikaan muualla Euroopassa metsätaloutta kehitetään kymmenillä miljardeilla euroilla.
Käykö suomalaiselle metsätaloudelle kuten taannoin maastohiihdolle, että toiset menevätkin vauhdilla ohi?