Käyttäjän Puun takaa kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,351 - 1,360 (kaikkiaan 3,385)
  • Puun takaa

    Timppa on täysin oikeassa.
    n-merkki voisi tutustua suomalaiseen metsähistoriaan, ettei aina tarvitsisi aivan perusasioista alkaa väittelenään.
    Suomalainen metsänhoito-oppi on todellakin tullut ilmastoomme ja puulajivalikoimaamme soveltuvin osin Saksasta.

    Puun takaa

    Minäkin olen joskus hieman turhautunut siihen tapaan, miten jotkut jk-ihmiset suhtautuvat melko pitkään ja täysin kirjanpitoon perustuvaan metsätalouteeni.
    Olen nyt 30-vuoden omistusaikanani tuottanut n. 35.000 mottia uutta puuta, ja myynyt puuta suunnilleen saman verran, josta tukkipuuta n. 75%.
    Olen myös aikaisemmin harjoittanut jatkuvaa kasvatusta.
    Aina jossain vaiheessa minulle aletaan kertoa jk:n taloudellisesta paremmuudesta vetoamalla kirjoihin ja tutkimuksiin, mutta kukaan ei ole esittänyt minulle yhtäkään omakohtaista taloudellista tulosta.
    Aika monta kertaa keskustelu loppuu siihen, että jk-kannattaja sanookin yllättäen, ettei taloudellinen tulos olekaan hänelle se tärkein asia!

    Puun takaa

    Laitoin tämän kysymyksen uudestaan. Asia kiinnostaa varmasti meitä monia.

    Moni meistä varmasti mielellään kuulisi n-merkiltä hänen omakohtaisia kokemuksiaan onnistuneista jatkuvan kasvatuksen kohteista.

    – Alkutilanne?
    – Kuinka kauan olet tätä kasvatusta harjoittanut?
    – Minkälaiset maapohjat ja missäpäin Suomea?
    – Mitä puulajeja ja minkälaisilla tuotto-odotuksilla?

    Puun takaa

    90-luvun laman ja vuoden -95 EU:n liittymisen jälkeen tehokkuusvaatimus yhteiskunnassa ei jakautunut tasaisesti.
    Suomalaisesta maataloudesta on parissakymmenessä vuodessa tullut yksi Euroopan nykyaikaisimmista ja tehokkaimmista.
    Samoin pankkiala uudistui nopeasti ja täysin.
    Monissa Euroopan maissa eletään vieläkin pankeissa kuin meillä joskus 80-luvulla.
    Myös osa valtiontoiminnoista on vedetty lukuisilla säästöpäätöksillä äärirajoille ja sen ylikin. Esimerkkinä vaikkapa poliisi ja rajavartiolaitos.
    On kuitenkin aloja joissa eletään vieläkin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
    Ääriesimerkkinä voi perustellusti pitää ympäristöhallintoa, joka ei ole vielä koskaan joutunut osallistumaan yhteenkään säästöpäätökseen.

    Puun takaa

    Kululaskelmat on avattu su. 12.1.2014 Helsingin Sanomissa.
    Kaikkein lähimpänä toiminnoiltaan lienevät työ- ja elinkeinoministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö.
    Huomioitavaa myös on, että ympäristöministeriön kanssa budjetiltaan samaa suuruusluokkaa olevat oikeusministeriö sekä sisäministeriö ovat hallinnoltaan huomattavasti tehokkaampia.

    Puun takaa

    Laitoin tuonne kuvapalstalle tulemaan kuvan viimekesäisestä 10 ha energiapuuhakkuusta.
    Eipä jäänyt hakkaamattomia alueita. 🙂
    Olen nyös työjälkeen erittäin tyytyväinen.

    Puun takaa

    Kun katsoo maailman kehitystä ja väestömäärän kasvua, sekä samalla vähemmän kehittyneiden maiden nopeaa vaurastumista, ei tarvitse kummoisia ennustajan lahjoja siitä, että kaikkien luonnonvarojen, kuten myös puun kysyntä lisääntyy rajusti.
    Tätä taustaa vasten puheet liiasta puusta Suomessa ovat erittäin lyhytnäköisiä.

    Puun takaa

    Vastaan hemputtajan kommenttiin:

    Työ- ja elinkeinoministeriö budjetti on 3,37 miljardia, hallintokulut 11%
    Liikenne- ja viestintäministeriö budjetti 2,96 miljardia, hallintok. 13,7%
    Puolustusministeriö budjetti 2,75 miljardia, hallintokulut 13,1%
    Maa- ja metsätalousministeriö budjetti 2,66 miljardia hallintok. 3,8%
    Sisäministeriö budjetti 1,27 miljardia, hallintokulut 10,7%
    Oikeusministeriö budjetti 0,89 miljardia, hallintokulut 14,5%
    Ympäristöministeriö budjetti 0,27 miljardia, hallintokulut 29%

    Puun takaa

    Työ- ja elinkeinoministeriön kokonaisrahoitus supistui kaikkein eniten, eli 12,2%.
    Hallintokulut ovat heillä 11%

    Puun takaa

    Metsänomistajien keskusteen on myös valitettavasti levinnyt tuota ”mistään mitään välittämätöntä” asennetta.
    Siitä kertovat aina vain lisääntyvät täysin umpeen kasvaneet rajalinjat.
    Ennen sitä pidettiin talojen häpeänä, mutta ei enää.

Esillä 10 vastausta, 1,351 - 1,360 (kaikkiaan 3,385)