Käyttäjän Puun takaa kirjoittamat vastaukset
-
Koneen, ja monesti autonkin kyljessä on hakkuufirman puhelinnumero.
Jos näkyvyys on huono, ei silloin kyllä parane koneen lähelle mennä.
Pitää sitten vain odotella taukoa.Puun takaa 12.1.2014, 08:18Meillä oli aikoinaan paikallisella mhy:llä rajat-auki -hanke.
Yhdistys avasi ja merkitsi tilarajat sekä välitti linjoilta kaadetut puut ostajille.
Aika monta perkelettä on tullut vähemmän sen jälkeen.Puun takaa 12.1.2014, 08:10Meillä kuljettajat soittavat puunmyyjälle ennen hakkuun aloittamista.
Jos näin ei ole, on numero sitten kysyttävä puunostajan edustajalta.
Hänen numeronsa on puukauppasopimuksessa.Puun takaa 12.1.2014, 07:57Mikä mielenkiintoisinta, lähes kestoparjauksen kohteena olevan maa- ja metsätalousministeriön hallintokulut ovat kaikkein pienimmät, eli 3,8%!
Puun takaa 12.1.2014, 07:34Ei sitten Jessellä tullut mieleen soittaa motokuskille jo ennen työmaavierailua?
Ainakin meilläpäin on nykyisin sellainen ohjeistus, että kuskille soitetaan ensin ja hakkuutyömaalle mennään vasta sen jälkeen huomioliivit päällä.
Harjavallassa tämäkin asia on tietysti toisin.
Asiakaspalvelun ja konekuskin työaikakäytäntöjä on aika turha verrata keskenään.
Kuljettajalla saattaa olla myös muita työtehtäviä ennen koneelle saapumista.Puun takaa 12.1.2014, 06:48Tutkimuksen rahoittajista ja taustavoimista ei ole vielä tullut arvailuja.
Onko takana öljyala, sähköntuottajat, kaukolämpöyhtiöt, vaiko joku muu?Tässä mielenkiintoista pienhiukkastietoa liikenteen puolelta:
Autoyhtiöt ovat keskittyneet viime vuosina tuottamaan automalleja, joiden kulutus, ja siten myös hiilidioksidipäästöt ovat pienet. Kehityksellä on vakava haittapuoli, sillä suorasuihkutuksella varustettujen autojen pienhiukkaspäästöt voivat olla jopa tuhatkertaiset vanhoihin malleihin verrattuna, kertoo Keskisuomalainen-lehti.
Myös hiukkassuodattimilla varustettuihin dieselautoihin verrattuna suorasuihkutusmoottorien pienhiukkaspäästöt voivat olla kymmenkertaiset.
Puun takaa 11.1.2014, 22:17n-merkki taisi mennä jo nukkumaan.
Odotellaan huomiseen ja kysellään sitten lisää.
Jatkuvan kasvatuksen käytännön kokemukset ovat kullanarvoisia.
Omat jatkuvan kasvatuksen kokemukseni olen pyrkinyt kertomaan täällä avoimesti.Puun takaa 11.1.2014, 22:07Kyllä se samanpituisen kiertoajan kokonaiskuutiomääräkin harventamalla nousee kun ei vaan liikaa harvenna.
Tärkeintä on tietenkin kuitupuuta kolme kertaa arvokkaamman tukkipuun määrän maksinointi ja arvottoman hylkypuun minimointi.Puun takaa 11.1.2014, 21:47Kyllähän ko. tutkija ihan vakavalla naamalla esitti puunpolton jyrkkää rajoittamista asutuilla alueilla.
Poliisit tuskin kerkiävät kieltoa valvoa, ja yölämmitys varmasti lisääntyisi, ettei piipusta nouseva savu paljastuisi ilmiantoherkille naapureille.
Minua todellakin kiinnostaa, mitkä tahot ovat tämän tutkimuksen tilanneet ja maksaneet!
Julkisuutta vaaditaan nykyään yhä enemmän.
Myös tutkimusten tilaajat ja maksajat olisi aina ilmoitettava kun tutkimus julkaistaan.Puun takaa 11.1.2014, 21:27Hanhen kanssa samaa mieltä.
Hämmästyttävän usein törmää täälläkin siihen, että puhutaan vain kuutiotuotosta, mutta ei rahasta.
Kun olen ostanut esim. autoa tai asuntoa, maksuvälineenä on aina ollut raha, ei puukuutiot.
Toki joku on voinut joskus tehdä vaihtokaupan puilla, mutta kyllä niille puille rahallinenkin arvo on ensin määritelty.
Eihän metsän kasvattamisessa liian tiheänä ole mitään järkeä.
Kun taimikonhoito ja harvennukset on tehty oikein, saadaan samalla kokonaiskuutiomäärällä koko kiertoajan tukkikertymäksi yli 2/3 osaa, muuten saataisiin vain alle puolet.
Oikeilla harvennuksilla saavutetaan lisäksi myös suurempi kiertoajan kokonaiskuutiomäärä.
Siten samalla kiertoajalla oikein hoidetusta metsästä saadaan kaksinkertainen rahallinen tuotto verrattuna huonosti hoidettuun.
On hämmästyttävää, että vielä tänä päivänäkin hyvin koulutetussa maassa näin selkeistä asioista voi olla epätietoisuutta.