Käyttäjän Puun takaa kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,401 - 1,410 (kaikkiaan 3,385)
  • Puun takaa

    Olen tämän tainnut sanoa jo muutaman kerran ennenkin, mutta sanon sen silti: Jessen kannattaisi tutustua toimintaan myös Satakunnan ulkopuolella.
    Esim. meilläpäin metsänhoitoyhdistyksellä on ollut jo lähes kymmenen vuoden ajan muutaman sadantuhannen motin energiapuun vuosittaiset toimitussopimukset eri tahoille.
    Metsänhoitoyhdistyslain muutos tehtiin juuri tämänkaltaisen toiminnan, sekä muunkin puukaupan vakiinnuttamiseksi koko valtakuntaan.
    Eihän lakeja huvikseen muuteta. Ainahan muutoksilla jokin tarkoitus on.
    Mikä tässä on Jessellä niin vaikeaa ymmärtää?

    Puun takaa

    Yksi ongelmanaiheuttaja on nykyinen puukauppatapa.
    Eipä siellä leimikolla ennen kauppoja aina käydä.
    Metsänomistajat kuten ostajatkin ovat monesti kaukana kohteista.
    Katsotaan vain suunnitelmista ilmakuvista.
    Erityisesti energiapuukohteilla saattaa totuus sitten ollakin aivan toisenlainen kuin on oletettu.
    Yhtiöthän ovat aina silloin tällöin esittäneet, että urakoitsijat alkaisivat hoitamaan myös ostotoiminnan.
    Todennäiköisesti Suomessakin siirrytään muiden maiden tapaan metsänhoitoyhdistysten puunhankintaan.

    Puun takaa

    Metsänkäyttöilmoitus on alunperinkin otettu käyttöön, jotta mahdolliset suojelukohteet välttyisivät hakkuilta.
    Vaikka itse metsänkäsittely on nyt vapaampaa, hakkuun esteitä tulee käytännössä enemmän kuin ennen.
    Myös EU-valvonta on vähitellen tulossa suomalaismetsiin.
    Veikkaan, että jo muutaman vuoden kuluttua tälläkin palstalla haikaillaan ”vanhojen hyvien aikojen” perään.

    Puun takaa

    Emme ole Tanelin kanssa ainoita.
    Leevi syyttää kyllä aika isoa osaa suomalaisia typeriksi.

    Puun takaa

    Perhon tapahtumat käynnistivät huomattavasti suuremman prosessin, mitä aluksi arvattiinkaan.
    Tutkinnan edetessä epäiltyjen joukko on supistunut puoleen, ja ministeriössä on käynissä petopolitiikan laajempi muutos.
    Asia etenee läpi oikeusasteiden, päätyen tarvittaessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
    Sitä ennen Tanelin mainitsema armahduskaan ei ole poissuljettu.

    Puun takaa

    Puuhun varastoitunut hiili vapautuu, jos puu lahoaa tai se palaa.
    Hitaasti kasvava, paljon lahoavaa puuta sisältävä vanha metsä tai suojelumetsä ovat siten päästölähde.
    Jos latvusmassa ja kannot jätetään metsään, ne toimivat lahotessaan päästölähteinä samoin kuin jos ne poltettaisiin.
    Muu metsästä vietävä puu sen sijaan toimii hiilivarastona jalostusmuodosta riippuen pidemmän tai lyhyemmän ajan.
    Laajamittainen metsien suojelu tuhoaa ilmakehää ja talousmetsät parantavat sitä.
    Oikaiskaa jos asia ei pidä paikkaansa.

    Puun takaa

    Tässä Suomeen suunnitteilla ja rakenteilla olevia puukerrostalohankkeita. Lisää tietoja hankkeista löytyy: puuinfo.fi

    Espoon Tuuliniityn puukerrostaloalue
    Haminan Tervasaari
    Helsingin Jätkäsaaren WoodCity
    Helsingin Pukinmäen energiatehokkaat puukerrostalot
    Joensuun Penttilänrannan puukerrostalokortteli
    Jyväskylän Puukuokka
    Kerimäen Kirkkorannan puukerrostalot
    Kokkolan Vanhasatamalahden puukerrostalokortteli
    Kouvolan pallokentän alue (E2 – kerrostalokilpailu)
    Kuopion Julkulan täydennysrakentaminen
    Liedon Timperipuiston puukerrostalot
    Nurmijärven Rajamäen Kylänpään alue
    Porin Säkylän puukerrostalo
    Porvoon Länsiranta
    Porvoon Toukovuori
    Rauman Papinpellon puukerrostaloalue
    Saarijärven senioripuukerrostalo Omatoimi
    Seinäjoen Lintuviita 2
    Sipoon Jokilaakso
    Suomen Ympäristökeskuksen Synergiatalo
    Tampereen Vuoreksen Isokuusen alue
    Turun Linnanfältti – Turun Moderni puukaupunki
    Vaasan Lakeankulma
    Vantaan asuntomessujen puukerrostalokortteli
    Vihdin Pajuniityn alue
    Ylivieskan Taanila, Moderni puukaupunki –alue ja Centria-talo

    Puun takaa

    Herman määritteli minusta hyvin metsänomistamisen ideologiansa. Voin sanoa sen aivan samoilla sanoilla.
    Tavoite on päästä muutaman vuoden sisällä vaihtamaan vapaammalle.
    Metsässä tekeminen on ollut parasta vastapainoa toimistossa istumiselle ja siellä tietokoneen ruutuun tuijottelulle.

    Puun takaa

    Olen monesti ihmetellyt, miten sinällään ihan terveen kirjoissa olevilla ihmisillä saattaa ajattelu tehdä oudon mutkan juuri metsän kohdalla.
    Ollaan oltu valmiita maksamaan koviakin hehtaarihintoja metsästä, mutta hoidon kuluja kauhistellaan ja siitä pyritään jopa luistamaan.
    Sehän on sama, jos ostetaan uusi auto, mutta huollot katsotaankin jo liian kalliiksi, tai isolla rahalla ostetun asunnon yhtiövastikkeet ja remontit lähes ylivoimaisiksi maksaa.
    Ihmetystäni lisää erityisesti se, että metsä on niitä harvoja kiinteän omistuksen muotoja, jossa voi hyvällä hoidolla ja sijoitettuun pääomaan nähden pienilläkin summilla jopa tuplata tuoton.

    Puun takaa

    Voin kertoa, että kymmenen vuotta sitten meillä aloiteltiin tuolla Jessen systeemillä korjata noita energiapuukohteita, mutta nykyään on hoidettu leimikot järeämmiksi ennen hakkuuta.
    Euro on toiminut konsulttina. Huomaat Jesse aivan saman asian kuin minä, kunhan kokemuksesi lisääntyy.

Esillä 10 vastausta, 1,401 - 1,410 (kaikkiaan 3,385)