Käyttäjän Puun takaa kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,441 - 1,450 (kaikkiaan 3,385)
  • Puun takaa

    90-luvulta jäi mieleen yksi ylispuumäntyjen poistohakkuu.
    Sen aikainen iso yhtiö ei kelpuuttanut tukeiksi muuta kuin tyvet ja tuoreoksaiset latvatukit.
    Kaikki kuivaoksaiset välitukit olisivat menneet kuiduksi.
    Onneksi saatiin sovittua niin, että paikallinen piensahuri osti välitukit normaalilla tukkihinnalla.

    Puun takaa

    En tiedä, missäpäin Horjumattoman metsät ovat, mutta minulla on ollut käytössä sodan jälkeen toteutuneiden, koko kiertoaikaa koskevien hakkuiden puulajijakautumat.
    Havupuilla tukkisaanto on ollut n. kolminkertainen kuitupuusaantoon verrattuna.
    Koivulla tukkisaanto on ollut n.kaksinkertainen.
    Metsät sijaiitsevat Etelä- ja Keski-Suomessa.

    Puun takaa

    Kiitos suorittavalle kun jaksat kertoa meille asiantuntevasti näihin hakkuisiin liittyvistä asioista.
    Monesti nämä keskustelut tahtovat karata pelkän mielikuvahötön puolelle.
    Silloin tarvitaan käytännönläheisiä näkemyksiä.
    Osasi ei aina ole kovin helppo, koska mielikuvat tahtovat olla niin vahvoja, ettei totuulelle tahdo löytyä yösijaa.

    Puun takaa

    Voisiko Jesse kertoa meille, mikä sai aikoinaan innostumaan hybridihaavan kasvatuksesta?

    Puun takaa

    Joku kerran taisi nimittääkin Kokoomusta hyväosaisten ammattiliitoksi.

    Puun takaa

    Jessellähän on tärkeintä, että kauppa käy.
    Puun hinnalla ei ole niinkään merkitystä.
    Me köyhäparat joudumme sen sijaan tuijottamaan noita puunhintojakin.

    Puun takaa

    Työn arvostukseen kuuluu oman työn arvostuksen lisäksi myös toistenkin tekemien töiden arvostus.
    Sillä tavalla saa itsekin arvostusta.

    Puun takaa

    Jessehän on sitten tehnyt kalliin hukkainvestoinnin istuttamalla kalliita haavantaimia, jos siellä kerran metsät itsestäänkin uudistuvat.
    Miksi moiseen ryhdyit?

    Puun takaa

    No, toivotaan, että systeemi pelaa jotenkin.
    Jos ei pelaa, niin korjataan sitten.
    Eihän meillä, jotka huolehdimme metsistämme pitkäjänteisesti, ole mitään ongelmaa.

    Puun takaa

    Toki se helpottaa metsänomistajaa, kun taimikon perustamisilmoitusta ei tarvitse tehdä.
    Myöskään metsäkeskuksilla ei ole enää tämän suhteen tehtäviä.
    Ensimmäisen kerran metsänkäyttöilmoituksen teosta eteenpäin tulee vasta 10-25-vuoden päästä tilanne, jossa voitaisiin käytännössä kontrolloida, onko alue metsittynyt vaiko ei.
    Jokainen ymmärtää, ettei niin pitkän ajan jälkeen millään järkevillä kustannuksilla pysty metsää perustamaan, jos uudistuminen ei ole jostain syystä toteutunut.

Esillä 10 vastausta, 1,441 - 1,450 (kaikkiaan 3,385)