Käyttäjän Puun takaa kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,461 - 1,470 (kaikkiaan 3,385)
  • Puun takaa

    Avohakkuiden jälkeinen ”vapaa kasvatus” on Venäjällä jatkunut jo yli yhden tukkipuusukupolven ajan, eli neuvostoajan alkupuolelta asti.
    Tämän takia havupuun osuus kokonaispuustosta on ratkaisevasti vähentynyt.
    Uusien teiden teolla saadaan toki lisää puita markkinoille, mutta rakenteellisen vääristymän korjaus vaatii taas vähintään yhden puusukupolven ajan.

    Puun takaa

    Uuden metsälain valmistelussa haluttiin kokemusperäinen tieto sivuuttaa ja mennä mielikuvien mukana.
    Virhe tullaan kyllä nopeasti huomaamaan käytännössä, mutta riittääkö poliittista halua ja uskallusta korjaamaan näin suuren luokan virhettä.

    Puun takaa

    Termiä jatkuva kasvatus on meillä käytetty aika huolettomasti.
    Aliskasvoskuusikon säästäminen on ollut aina käytössä, mutta se ei ole jatkuvaa kasvatusta, sillä aikanaan kuusikko on kuitenkin uudistettava keinollisesti.
    Useamman puusukupolven jatkuva kasvatus ei toimi Suomen oloissa suomalaisilla puullajeilla.
    Siinä suhteessa biologian lait eivät ole uudenkaan metsälain vaikutuksesta muuttuneet miksikään.

    Puun takaa

    R.Reippaalle voisin entisenä rehupunttina noista menneistä ajoista sen verran kertoa, että oikeilla jäljillä olet.
    Maa- ja metsätalouskauppaa tekivät Hankkija, Kesko, SOK ja E-liike + villit ja vapaat kauppiaat.
    Traktori ja moottorisaha olivat tietysti näkyvin ja kuuluvin kone, mikä kertoi missä leirissä ollaan.
    Visuaalista puolta täydensi vielä aina asiaan kuuluva lippahattu.
    Itse pyysin silloinkin tarjoukset aina kaikista liikkeistä, mutta moni oli uskollinen yhdelle ja samalle kaupalle.
    Nykypäivän puukaupassa näkyy olevan hieman samantapaisia ilmiöitä.

    Puun takaa

    Niin se on kyllä minullakin käynyt, että svenssonin sahat ovat vaihtuneet Merkkelin vehkeisiin.

    Puun takaa

    Kymmenen vuoden energiapuukorjuun perusteella on minullakin samat kokemukset vesomisesta kuin suorittavalla ja röörillä.
    Jessen energiapuupalstat eivät sen sijaan veso, uskotaan sovinnolla!

    Puun takaa

    Olen vänkärin linjoilla siinä, että hieskoivu puoltaa paikkaansa sille sopivilla maapohjilla.
    Hieskoivuakin on Suomessa jalostettu kloonaamalla.
    Itselläni kasvamassa tukkikokoa lähestyviä, nyt 24-vuotiaita alkuperiä.
    Häviävät toki jalostetulle raudukselle, mutta pärjäävät hyvin tavalliselle metsikköalkuperä-raudukselle.

    Puun takaa

    Varmasti valtaosa suomalaisista metsänomistajista huolehtii jatkossakin metsiensä uudistamisesta asiallisesti, mutta myös tahaton ja tahallinen hoitamattomuus tulee myös lisääntymään.
    En todellakaan käsitä, miksi Suomeen piti tehdä maailman vapaamielisin metsälaki.
    Kuka sitä tarvitsee ja ketä se palvelee?

    Puun takaa

    Havutukeilla on jatkossa yhä paremmat näkymät kysynnän kasvaessa maailmalla.
    Leimikkotekijät pitää tietysti olla kunnossa.
    Jälleen tarvitaan kelirikkoleimikoita, joista luonnollisesti maksetaan erittäin hyvin.
    Puun hinta-haitari tulee levenemään jatkossa entisestään.
    Hyvästä leimikosta hyvä hinta.
    Se on oikeudenmukaistakin.

    Puun takaa

    Ota kuitenkin Jesse ihan rauhallisesti, on näitä erikoisia vuosia ollut ennenkin.
    Esim. 70-luvun alkupuolella oli yksi talvi, ettei talvea tullut oikeastaan ollenkaan.
    Tammikuussa oli nurmikot vihreänä.
    Silloinkin peloteltiin vaikka millä, mutta tässä vain ollaan.
    80-luvulla oli kaksi pirun kovaa pakkastalvea peräkkäin ja kaiken kukkuraksi erittäin kovat keväthallat, jolloin jopa männyntaimia paleltui.
    1860-luvulla oli kaksi hyvin poikkeuksellista vuotta peräkkäin, kun kunnon kesää ei tullut ollenkaan.
    Silloin seurauksena oli suuret nälkävuodet, mutta elämä jatkui silloinkin.

Esillä 10 vastausta, 1,461 - 1,470 (kaikkiaan 3,385)