Käyttäjän Puun takaa kirjoittamat vastaukset
-
En oikein vieläkään ole saanut selkeää vastausta siihen, miksi puuntuotanto pitäisi olla se ala Suomessa, mistä ei saisi verotuksellisesti tulla samanlaista yritystoimintaa kuin mistä muusta alasta tahansa.
Voisiko joku kertoa tämän?
Useampikin on ilmoittanut olevansa nykysysteemiin tyytyväinen.
Eikö silloin kaikki ole kunnossa?
He jäävät entiseen systeemiin ja toiset voivat tehdä metsistään yrityksen.
Tällä palstalla on korostettu satoja kertoja metsänomistajien vapauksien lisäämisen tärkeyttä.
Miksi se ei tässä tapauksessa kävisikään?Puun takaa 27.11.2013, 18:04Olen uudistanut männikköni Antonin tapaan ja kokemukset ovat olleet hyviä.
Laitoin aikaisemmin kuvia tuonne lukijoiden kuvaosastolle.
Olen myös tehnyt viljelykokoita metsikkösiemenen ja jalostussiemen välillä.
Erot ovat selviä niin kasvunopeudessa kuin laadussakin.Puun takaa 26.11.2013, 20:28Aktiivisesti hoidetulle puuntuotantotilalle saattaa vuosien myötä kertyä satoja jättöpuita.
Ei ole aivan sama, minkälaisia puita ne ovat ja mitä niille aikanaan tapahtuu.Puun takaa 26.11.2013, 20:14Jättöpuut on järkevintä jättää hakkuualueen laitoihin tai muuten sellaisiin paikkoihin josta ne on helppo myöhemmin poistaa.
Yhtään ylimääräistä ei kyllä kannata pystyyn jättää.
Viisi kpl hehtaarille saa riittää.
Kuivaset ja tai sitten haavat kaulattuna ovat paraita.
Kaikki muut tahtovat myrskyissä kaatua, jos ei sitten motolla katkaise latvaa pois.Puun takaa 26.11.2013, 17:19Ilotyttö oli tatuoittanut toisen reitensä sisäpintaan Vladimir Putinin kuvan ja toiseen reiteen Barack Obaman kuvan.
Hänelle tuli asiakkaaksi venäläinen-, amerikkalainen- ja suomalainen metsien mies.
Tyttö lupasi pojille ilmaiseksi, jos tietävät ketä kuvat esittävät.
Venäläinen tunnisti kyllä Putinin, mutta ei Obamaa.
Amerikkalainen tunsi puolestaan Obaman, mutta ei Putinia.
Suomalainen vilkaisi ja sanoi: Siellähän on Putin ja Obama,
mutta mitä tuo Tommi Läntinen heidän välissään tekee?Puun takaa 26.11.2013, 17:12MJO:lle
Tuo kohta d on se mikä kaipaa kohentamista.
Metsätilojen sukupolvenvaihdokset eivät ole nykyisin samassa asemassa kuin maatalousyritysten tai muiden yritysten.
Kysynkin puolestani vastakysymyksen:
Miksi ne eivät saisi olla samassa asemassa?Puun takaa 26.11.2013, 10:53Kuten olette vuosien mittaan jo huomanneetkin, jonkinasteista kovapäisyyttä kyllä löytyy…
Puun takaa 26.11.2013, 08:53Jos pienpedot ja niiden metsästämättömyys olisivat ratkaisu myyrätuhoihin, niin minulla jos kellä ei pitäisi olla ollut lainkaan myyrätuhoja.
Kuintenkin olen niistä osaltani kärsinyt aivan riittävästi.
Jos meilläpäin joku pienpetoja metsästää niin se on ilves.
Ihmiset eivät sitä ole tehneet.Puun takaa 26.11.2013, 08:47Kyllähän se huoli jatkajista on aivan samanlainen läpi koko yrityssektorin.
Eihän tämä pelkästään metsätilojen ongelma ole.
Ainakaan minä en ole ajatellut elää ikuisesti, enkä rehkiä metsässä enää vanhana ja vaivaisena.
Sanotaan nyt vaikka näin, että järkevintä on laittaa työt työikäisten tehtäväksi.Puun takaa 26.11.2013, 07:24Vaikkakin puukauppa on nyt sujunut kohtalaisesti, niin toimiiko se tällä menolla myös jatkossa?
Jos mitään ei tehdä, meillä metsät siirtyvät eläkeläisiltä seuraavan sukupolven eläkeläisille.
Onko se oikeasti paras mahdollinen tilanne?
Mielestäni ministeriön työryhmän esitys on oikeansuuntainen, jos halutaan edistää metsätilojen sukupolvenvaihdoksia ja yleistä omistajakunnan nuortumista.
Ei minulla ole tässä vaiheessa tähän asiaan muuta mielipidettä.