Käyttäjän pystykorvat kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 200)
  • pystykorvat

    Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen yhdellä tutkimusalueella vasat painoivat vielä 1990-luvun alussa lähes 90 kiloa, mutta viime vuonna enää noin 65 kiloa.

    pystykorvat

    Hirvenvasan keskipainot ovat tippuneet nykyisin 65 kilon tienoille.

    pystykorvat

    Timppa

    ”Joskushan käy, että vasoja voi olla todella vähän.  Ainakin yhteislupaporukoissa se tavoitteena olevan kahden vasan muuttaminen yhdeksi aikuiseksi tuntuu joskus vaikealta.  Joskus on pistetty seuran ulkopuolinen koiransa kanssa meitä avittanut asialle, kun on tiedetty, ettei yhteisluvasta vastuullinen kehtaa kietäytyä.”

    Kannattaisi kehdata kieltäytyä. Tuohan on rikollista. Metsästysasetus sanoo;

    ”Yksi pyyntilupa oikeuttaa pyydystämään yhden aikuisen hirvieläimen tai kaksi vasaa.” Se ei sano toisinpäin. Onhan noita tuosta haaveilijoita ollut meidänkin porukassa mutta pykälät ovat pykälöitä.

    Olisihan orressa enemmän  jaettavaa kun sinne nostettaisiin reilun 250 kilon sonni kahden 60-kiloisen vasan sijasta.

     

    pystykorvat

    Oppineen ? aika menee ihan hukkaan täällä jankatessa. isoja muutoksia ei tule. Hirvikantaa kasvatetaan hieman täällä missä niitä on niukasti ja susia paljon. valkohäntäpeura on pienehkön rajoitetun alueen vitsaus. Ei ole mokomaa otusta vielä metsässä vastaan tullut vaikka metsästyspäiviä lienee vuodessa yli puolensataa.

    Muistanpa ajan kun suomen ensimmäinen nykyajan sudenpentue (Tarun lauma = Talaksen lauma) ilmestyi maisemiini. Ei kovin paljon löytynyt valtakunnasta myötätuntoa meille, susiongelmasta kärsineille.

    pystykorvat

    mehänpoika kirjoittaa;

    ”Tämä on edelleen ajankohtainen aihe. Ovathan hirvikannat taas kasvatettu ennätyssuuriksi. Valkohäntäpeurakannat ovat lounaissuomessa täysin hallitsemattomassa tilassa. Missä viipyy täysin vapaa hirvieläinten metsästysoikeus?”

    Vai on ennätyssuuret hirvikannat. Jos puhutaan hirvistä niin yli puolet vasoista jäi saamatta tänä vuonna ja yrittämisen puutteesta ei voi syyttää. Useita kymmeniä metsästyspäiviä, liki 30 miestä ja puolenkymmentä koiraa. Sanoisin että hirvikanta on tosi alhainen.  Enpä viitsi ensi syksynä mokomaan vaivautua. Tyhjän saa pyytämättäkin. Jatkossa otetaan vain ne jotka saa kohtuullisella vaivalla ja kustannuksella.

    pystykorvat

    Siten liittyy että johan tuossa pari sivua paasattiin itsekin vieraslajiin kuuluvana siitä että hirvieläin pitäisi vieraslajina ampua mätänemään metsään.

    Enpä ole paljon hullumpia ajatuksia kuullut. Samoin siinä joku arveli että keskivertometsästäjilläkin iso osa hirvestä jäisi haaskioon. Enpä ole yhdeltäkään nylkyvajalta nähnyt hirven osia vietävän pois muuta kuin metsästäjien  lihalaatikoissa liha-annoksia luineen ja jotain vereytyneitä pikku rippeitä koirien muonaksi. Nahkatkin menevät nykyään pääsääntöisesti rahaa vastaan  puruluiden valmistukseen.

    Olenpahan tainnut olla paloittelemassa ainakin 500 hirveä.

     

    pystykorvat

    Eiköhän nämä pottunokkaiset vaaleaihoiset ihmisetkin ole täällä vieraslaji. Lappalaisten maitahan tämä vieraslaji on vallannut. Ei olla alkuperäiskansaa. Eikös tuolla pohjoisosissa ala alkuperäiskansan nautintaoikeuksia palautua alkuperäiskansalle.

    pystykorvat

    On teillä pojilla (?) ongelma. Kun näkisi edes kerran täällä Suomen keskipisteen korkeuksilla valkohäntäpeuran niin olisin onnellinen. Ei ole ainuttakaan vielä tekopitäjän metsässä eikä pelloilla tullut vastaan. Eikä yhtään kauristakaan ole vielä pakastimeen päässyt vaikka muutaman olen nähnytkin. Eivät tule edes riistapeltooni syömään vaikka kovasti olen paistia himoinnut. Metsäpeuroja sentään näkee vuositain. Ja susiakin mutta karhuja ei nimeksikään. Ei niin paljon että joskus olisi pitäjään karhunkaatolupa myönnetty.

    Tämä Suomi on kovasti monimuotoinen maa. Pohjoisessa on nytkin parhailla paikoilla 120 senttiä lunta, pakkasta ollut – 37 astetta ja  siellä peuramailla ei ilmeisesti lunta ollenkaan eikä karvalakkikelistä tietoakaan. .

    pystykorvat

    Terminaali jonnekin Itämerelle. Saako laivayhtiö tukea menomatkalle ja toinen paluumatkalle. Ja isommat markkinat ovat  monessa valtiossa.

    pystykorvat

    Oletkohan erehtynyt (A. Jalkanen) nyt oman expertiisisi ulkopuolelle kun kirjoittelet tai lainaat;  hapettomissa oloissa ” – , juurihan minä edellä kerroin  asian että anaerobisissa olosuhteissa. Ne ovat juuri niitä hapettomia olosuhteita.

    Ne uudet metaanin lähteethän ovat maakaasua joka on kyllä sinne syntynyt jo aikoja sitten mutta sen paine riittää vapautumaan sen ilmaan jos ikirouta sulaa. parempi olisi pumpata ne sieltä putkeen poltettavaksi kuin antaa vapautua ilmaan.

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 200)