Käyttäjän pystykorvat kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 200)
  • pystykorvat

    Tuo ROKSin mainitsema ilmastonmuutos se vasta herkkä sana taitaa olla kun Vasemmistoliiton  kolmen ison piirin toiminnanjohtajakin on  ehdottanut että ilmastomuutoksen epäilijät pitäisi ampua. No lähtö tuli mutta onpahan partaradikaalilla  nyt enemmän aikaa nyt jatkaa hommaansa tohtorikoulutettavana.

    Li siinä vaan menetti ”käsikassaransa” näin metsänhoitoonkin liittyvällä termillä ilmaistuna.  Hähää hä. vahingonilon sanotaan olevan ainoa oikea ilo.

     

    pystykorvat

    ROKS

    ”Jos moderaattorit eivät reagoi tähän tämän päivän aikana, loggaan pysyvästi pois Metsälehdestä ja yhteismetsämme peruuttaa Metsälehden tilauksen.”

    No ompas harmi. Jää yhteismetsästänne puuta myymättä sen yhden vuosikerran verra,

    pystykorvat

    Pakollinen varuste on kalsarit ettei syyllisty paheellisuuksiin. Omalla maalla saa touhuta melko niukoissa vetimissä jos niin haluaa.

    Mutta tosiaan. Lama tulee ja sen jälkeen taas hillitön nousukausi  kun rahat on jaettu uudelleen.

    pystykorvat

    Ilmastoasiat eivät kiinnosta kansaa enää juuri lainkaan. Mutta metsä kasvaa entistä kauheammin mikäli ilmasto lämpenee. Tähän mennessä lämpimät ja jääkaudet ovat vaihdelleeet ja vaihtelevat edelleen.

    Minä lakkasin uskomasta ilmastonmuutokseen heti kun huomasin että mittauspisteitä siirreltiin syrjemmästä kaupunkien keskustoihin päin että saataisiin haluttua lämpenemisestä kertovaa mittaustietoa. Yksi esimerkki on Kuopio jossa mittauspiste siirrettiin Rissalasta Kuopion Yliopiston alueelle  lähelle kaupungin keskustaa. ja niitä siirtoja on tehty  muuallakin.

    pystykorvat

    Näyttää tuo lämpökäsitelty 15 millinen ja 90 mm leveä  haapapaneeli maksavan bauhausissa 3,95 €/metri.  Näyttäisi tuotteelle tulevan hintaa noin 2500 €/ m3. Toki   tarvitaan sahays, höyläys ja kuivaus/lämpökäsittely mutta jää niille katetta.

    Arvopuu on kysymyksessä. Meillä sauna sisustettiin juuri tuolla vuosi takaperin ja komeeta on.

    pystykorvat

    Hitonmoinen riesa ne pitkät kannot. Sen lisäksi että ihmisen on vaikea siellä kulkea repivät eläimet  mahansa niihin.  On  muutamalta tuttavan ajokoiralta suolet tulleet pihalle.  Tajuttomaksi kalikalla lyöty koira pääsi kuitenkin kantamalla eläinlääkärin pöydälle ja suolet saatiin sullottua takaisin jonkinlaiseen järjestykseen. Taitaa olla ylipääsemätön homma liikuttaa sitä raivuria vähän alempana vaikka ei tarvitsisi edes varoa kiviä. Se kai siinä suuri syy on. Minä en kyllä jätä raivuussa 10 senttiä pitempää kantoa. Ihan esteettisistäkin syistä.

    Sopivan lumikerroksen aikana on semmoinen kannokko lumessa kahlaavalle  tai hiihtävälle ihmisellekin  riesa. Vaan mitäpäs menevät maanomistajan maille rymyämään, kärsikööt nahoissaan. Vielä pahemman  tilanteen jättää vesurimies.

    Tuossa Oulun kaupungissa olevassa huonolla hoidolla olevassa puistometsässäkin käy joku innokas lähitalojen asukas vesurin kanssa harventelemassa kaupungin tureikkoa. Ei taida edes arvata minkälaisen riesan tekee koiriaan ulkoiluttaville ihmisille. Ei polulta voi koira poiketa särkemättä mahaansa.

    pystykorvat

    Pihkatappi;

    ”Ilmeisesti mehtäukko onkin joku diplomi-insinööri. Eiköhän metsänomistajat ole keskimääräistä älykkäämpää porukkaa”.

    Muutaman aikaa tätä palstaa seuranneena rohkenen vahvasti epäillä kyseistä väittämää. Voisi olla pikemminkin päinvastoin.

     

    pystykorvat

    Täällä kylmässä pohjolassa tarvitaan energiapuut itse. Kun turpeen poltto Oulussa vähenee niin  hakkeen määrä lisääntyy. Ja Kanteleen Voima? Haapavedellä aikoo ryhtyä tekemään bioetanolia.

    pystykorvat

    Ei sitten tainneet olla jalostettuja istutustaimia kun eivät kelvanneet. Noissahan on neulaset kuin sembramännyssä ja varmasti ovat maukkaita kun sekaan  nousseet luonnontaimet jäävät ehjiksi.

    pystykorvat

    <Voisikohan olla syynä vaakojen yleistyminen nylkyvajoilla. Yhtenä syynä  veikataan  ohessa olevassa jutussa aukkohakkuiden yhteydessä vähentynyt männynistutus eli  männyntaimiherkun vähentyminen. (Minä olen kyllä osaltani osallistunut hirvien ruokkimiseen tuossa muodossa eikä rauduskoivuistutuksiakaan ole puuttunut)

    En kyllä vastaa millään tavalla oheisen artikkelin tiedoista. Koppasinpahan ensimmäisen vastaan tulleen  jutun.
    <div class=”js-discussion-text”>

     

    Karjalainen 24.11.2012:
    ”Ilmastonmuutos: Hirvenvasat ovat aikaisempaa pienempiä. Lämmönnousu pudottaa painoa.”

    ”Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta yksittäiseen eläinlajiin on ensimmäisen kerran saatu selkeitä mittaustuloksia. Kyseessä on Suomen metsästyksen tärkein laji – hirvi. Lämpimät kesät aiheuttavat luonnossa useita muutoksia, joista on vasalle suoranaista haittaa. Esimerkiksi Lounais-Suomessa hirven keskimääräinen vasapaino on pudonnut 1990-luvun alun 90 kilosta viime vuoden 65 kiloon.”

    – Uutisessa epäillään painon putoamisen syynä olevan lämmön lisääntymisen vuoksi ruohovartisilla kasveilla hyvin nopea kehitys siemenasteelle, eli hirvenvasojen ravinto on heikkennyt. Toisena syynä epäillään lämmön aiheuttamien loiseläinten lisääntymisen vaikutukset. Kolmantena epäillään lämpötilasressiä, eli hirven energia menisi enemmän lämpötilan säätelyyn. Näistä syistä johtuen hirvet olisivat vielä muuttamassa entistä pohjoisemmaksi.

    – Johdetaankohan hirvitutimuksilla taas kerran keskustelua pois varsinaisesa ongelmasta eli hirvivahingoista teillä ja metsätaimikoissa. Olis hyödyllisempää ohjata keskustelua liian suurena pidettyyn hirvikantaan ja sen vaikutuksista muuttuneisiin hirvien talvilaitumiin ja talviravintoon.

    – Esimerkiksi kun mäntyä ei enää hirvivahinkojen pelossa juurikaan viljellä avohakkuualueille, voi hirvinaaraiden talvella käyttämä männynhavu olla karummilla mailla huonolaatuista ja siten sikiöiden kehitys on voinut olla huonompaa. Pienemmästä alkupainosta voi kehittyä hitaammin metsästettävää, eli vasan keskipaino on voinut pudota jo pitkään liian suurena pidetyn hirvikannan puulajivalintaan vaikuttamisen seurauksena.

     

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 200)