Käyttäjän R.Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Jos paljaan maan arvo on nolla tai negatiivin niin se tarkoittaa että homma ei kannata. Jos paljaasta maasta lähdettäessä nettonykyarvo tippuu nollaan, niin ollaan kannttavuuden rajalla käytettävällä laskentakorolla ja hoitomenetelmällä.
Ei kai summa-arvoissa mitään kauppahintatilastoja käytetä (niitä taitaa ollakin kovin vähän) vaan Tapion laskemia maapohjan arvoja. Joskus naureskeltiinkin sitä, kun Tapio oli muuttanut Lapin osalta korkoa pienemmäksi, ettei maan arvo mene negatiiviseksi. Lapissa tietenkin korko on sama kuin etelässäkin.
Siihen metsäekonomiaan ehkä kannattaisi hieman perehtyä, jos kovaa poikaa syvällä rintaäänellä ottaa kantaa. Siksikin, että on edes hajulla siitä mistä keskustellaan.
Metsänhoitosuosituksissa on tapahtunut valtava muutos viimeisen 20-vuoden aikana. Jatkuva kasvatushan oli lainvastaista, josta uppiniskaisimpia kiikutettiin jopa käräjätupaan. Yritin sillä Posion esimerkillä kertoa minkälaisista taloudellisistakin merkityksistä on ollut kysymys muutoksissa. Eikä todellakaan tilanne tässä suhteessa ole vakiintunut – päinvastoin. Hiilikysymys saattaa muuttaa kaiken päälaelleen. Monimuotoisuus ja ympäristökysymyksetkin nostavat kovaa vauhtia päätään.
Se on itsestään selvää, että kaikki vaikuttavat tekijät pitää huomioida asioita vertailtaessa. Ei kai kukaan sitä kiistä. Se nyt ei kuitenkaan tarkoittaa sitä, että investoinneille ei pidä laskea korkoa. Näin kaikkialla taloudellisessa toiminnassa tietenkin tehdään. Teen sitten mitä hyvänsä taloudellista toimintaa, niin minun on saatava investointi korkoineen takaisin, jotta siinä olisi joku taloudellinen mieli. Olisihan se erikoista, jos uudistamisen kannttavuus olisi erilaista paljaan maan ostaneelle kuin sieltä juuri tukkimetsän hakanneelle.
Turvemaiden maahan sitoutuneella hiilellä on niin iso merkitys, että sen osalta joudutaan tekemään jatkossa kaikki mahdollinen, ettei ne lennä sieltä taivaan tuuliin. Jos jk on siihen parempi ratkaisu, niin tähän tullaan niiden osalta menemään. Metsäsektorilla ei ole vielä ymmärretty ollenkaan ottaa vakavasti koko ilmaston lämpenemisasiaa.
Tällaiselta vertailevalta keskustelulta on tysin pohja pois ja se on mieltä vailla, jos edes siitä ei ole yhtenevää näkemystä, pitääkö tehtävälle investoinnille laskea korkoa vaiko ei.
Valtaosa varastoituneesta hiilestä on turvemaissa. Puustoonkin sitoutunut määrä on tästä vain pieni murto-osa. Kivennäismaidenkin maaperässä hiiltä on sitoutuneena huomattavasti puustoa enemmän.
Me olemme kovalla innolla ojittaneet turvemaat ja paljon on tehty täysin kannattamattomia ojituksia, joista puusto korjaaminen käy jatkossa mahdottomaksi. On tehty valtava hyvin hyvin hyvin kyseenalainen investointi.
Kun alan kannttavuus ei hyvissäkään olosuhteissa ole päätä huimaava, niin pitäisi laittaa jäitä hattuun siinä puuntuotannon maksimointipyrkimyksessä.
Meillä on vallinnut vuosikymmeniä kritiikitön näkemys, että vain maksimaalinen puuntuotanto on perusteltua ja sukupolvi pitää vaihtua siitä kritiikittömästä näkemyksestä irtaantumiseen.
Tätä luonnonvarojen järkevää käyttöä nyt alan kansantaloustieteilijät yrittävät selvittää eri yksityiskohtia tutkivien tutkijoiden tietojen pohjalta.
Pitää myös ymmärtää, että jatkuva kasvatus, kuten se nykyään ymmärretään, on jotain aivan muuta kuin harsinta, jossa vain parhaat puut poistettiin, välttämättä mitä jää jäljelle. Siksi harsintaan vartaaminen on asenteellista harhaanjohtamista. Ja toistettakoon jälleen kerran, että kasvatan mäntymetsiäni jaksollisesti.
En tiedä totuutta aiheesta, eikä se ole minulle mikään uskon asia. Kuuntelen vain sujuvasti, mitä alan tutkijat aiheesta kertovat ja pelkään pahoin, että ongelmia on luvassa, jos ja kun ilmastomuutos etenee.
Tein juuri puukaupan, jossa mm. 7 ha avohakkuuta ja useita kohteita lisää tarjolla. Yritän vain parhaani mukaan olla realisti ja toimia sen mukaisesti.
AJ käyttää sitä omaa päätään asiantuntijana, vaikka ekonomia tai tämä hiilikysymys ei olekaan tutkimusalaasi. Kai meidän siitä täytyy lähteä, paras tieto aiheesta on juuri kyseisen alan tutkijalla – vai kuinka?
Kuuntelin juuri Helsingin yliopiston professorin luentoa hänen tutkimusalastaan aiheesta ja tämän päivän tieteellistä näkemystä. Ei ole olenkaan varmaa, etteikö avohakkuut joudu vielä tiukan kritiikin kohteeksi, jos ilmastomuutos etenee kuten ennustetaan.
Avohakkuun jälkeen maaperän lämpötila nousee melkoisesti, josta seuraa vomakas hiilen vapautuminen ilmakehään. Näin hiilnsidonta muuttuu päästölähteeksi pitkäksi aikaa. Siihen kun lisätään puihin sitoutuneen varaston katoaminen, josta suuri osa vapautuu lyhyellä aikavälillä ilmakehään, niin ei ole hiilensidonnan näkökulmasta ongelmatonta. Tähän kun lisätään monimuotoisuuden, ympäristön, vesiensuojelun jne. ongelmat, niin edessä voi olla vakava paikka. Joutuuko pohtimaan aavistushakkuita?
Kujala elää Visa aivan eri todellisuudessa kuin sinä. Hän ei itse raivaa vuosittain satojen litrojen polttoainetta. Sinulla tehdyn työn hinta esim. 30.000 ja kun sille laskee esim. 4% korkoa 20 vuotta, niin kulu on jo 60.000 euroa /vuosi. Liikemaailmassa investoinnille lasketaan sen oikea hinta, eikä uusia kannattamattomia investointeja tietenkään rahoiteta menneisyyden tuloilla, vaan investointien tulee olla kannattavia.
Avohakkuu on hiilensidonnan näkökulmasta jatkuvaa ongelmallisempi. Maaperän hiiltä lähtee huomattavaia määriä taivaan tuuliin, kun se jatkuvassa kasvatuksessa päin vastoin lisääntyy koko ajan. Näin asiaa tutkivat kertovat. Tekijöitä on kaksi. Hiilen varastoituminen ja hiilinielu. Maaperän hiilivarasto on huomattava tekijä kivennäismaissakin, turvemaista puhumattakaan.
