Käyttäjän R.Ranta kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 261 - 270 (kaikkiaan 903)
  • R.Ranta R.Ranta

    Kun metsän tuotossa olosuhteista riippuen on 5 tai 10 kertaisia eroja, niin jokaisen vähääkään taloudesta jotakin käsittävän luulisi ymmärtävä, että panostukset eivät voi olla samansuuruisia.

    Siksi pelkkä tuotosajattelu on aivan älytöntä. Sitä olen yrittänyt omissa tarinoissani tuoda esiin, mutta huonolla menestyksellä

    En tiedä yhtäkään muuta talouden alaa, jossa taloudellinen ajattelu olisi niin hakoteillä. Jos olisi, niin seurauksena olisi ollut konkurssi.

    R.Ranta R.Ranta

    Hieno homma, kun joku eläkemiehenä polttaa raivaussahalla 500 litraa vuodessa. Ei kannata kadehtia, sai Kemeraa tai ei. Hevoseton mies on huoleton mies.

    Suorittava on myynyt metsänsä ja esiintyy täällä taloudellisena asiantuntijana. Joillakin on otsaa. Katkeruudella myrkytät vain oman  mielesi.

    Mehtäukon näkökantakin on ymmärrettävä. Korjuuyrittäjänä olisi helppo olla samaa mieltä.

     

    R.Ranta R.Ranta

    Ainut järkevä tapa hoitaa näistä sorkkaeläimistä koko yhteiskunnalle aiheutuvat kohtuuttomat kustannuksen on pienentää kanta kerralla kunnolla siedettävälle tasolle. Toiseksi pitää pohtia järjestelmä sellaiseksi, että kanta ei pääse uudelleen ryöstäytymään.

    Jo metsätalous on Suomelle vieläkin sen verran tärkeä ala, että ei sitä nyt näiden sorkkaeläinten takia kannata vinouttaa ja vaikeuttaa. Sen nyt kuvittelisi jokaisen ymmärtävän. Minä en tiedä viisastenkiveä kuinka asia tulisi hoitaa, mutta järjellinen päämäärä on yksiselitteinen.

    R.Ranta R.Ranta

    En tiedä, mutta aikaa kovaa kisaa siitä lihanpalsta näytetään käyvän ja melkoista taistelua vuokra-alueista.

    R.Ranta R.Ranta

    Metsästäjä haluaa, että hirviä olisi mahdollisimman paljon metsästettäväksi ja maanomistajan intressi on juuri päinvastainen taloudellisten vahinkojen takia. Yhteiskunnallekin suuresta kannasta kulut ovat huomattavasti tuottoja suuremman.

    No, kumman tulisi päättää kuinka toimitaan? Vuokranantajan joka metsästysoikeuden vuokraa vai vuokralaisen? Entä mikä olisi yhteiskunnan näkökulmasta perusteltua?

    Yleensä vuokranantaja päättää mitä hän vuokraa ja millä ehdoilla. Yleensä myös vuokranantaja laatii vuokrasopimuksen ja määrittelee ehdot vuokraamiselle eikä vuokralainen.

    Noissa tuulimyllyasioissa on vähän näkyvissä samankaltainen ilmiö. Vuokralainen laatii moniulotteisen parikymmentäsivuisen vuokrasopimuksen, josta vanhuudenhöperö vuokranantaja on pihalla kuin pyykkinaru ja pyytää allekirjoitusta. No, allekirjoitushan tulee, kun kerran saa myydä ilmaa ja naapurikin tulee takuuvarmasti kateelliseksi.

    R.Ranta R.Ranta

    Selvyyden vuoksi on todettava, etten millään muotoa vastusta metsästystä. Mutta kun vuokraa metsästysoikeuden vastikkeetta metsästykseen, niin kyyllä hieman toisenlaista asennetta olisi perusteltua odottaa, kuin mitä suorittava täällä esittää.

    Pieni asennekasvatus olisi seuroilla kyllä paikallaan, kun toimitaan vastikkeettomasti toisen omistamalla maalla, josta toinen yrittää saada toimeentuloaan. Jo lähtökohtaisesti maanomistajilla, metsästysoikeuden omistajilla, tulisi olla aivan toisenlainen sananvalta maanomistalille vahinkoeläinten metsästykseen.

    R.Ranta R.Ranta

    Metsänomistajat voisivat tehdä metsästysoikeudesta myös ihan tuottavaa liiketoimintaa. Jos metsästys vapautettaisiin hirviä ei olisi liikaa missään.

    Tänne tuoduista  ja kauriista on peuroista tullut melkoinen ja paheneva riesa, jota niitä ruokkimalla vielä lisätään ongelmaa.

    R.Ranta R.Ranta

    Eli hirvenmetsästyksen ponnin on se lihanpala eikä metsästysharrastus. Siitä tietysti seuraa myös se, että määrää pyritään pitämään mahdollisimman korkeana.

    On suorittava kaksi aivan eri asiaa pitää metsänsä siistissä kunnossa puhtaaksi raivattuna joka vaiheessa ja maksimaalisessa kunnossa tuottamaan käyttöpuuta, kuin se, että se tuottaisi taloudellisesti olosuhteet huomioiden riittävää  taloudellista tulosta. Olen ymmärtänyt, että juuri taloudellisien seikkojen vuoksi sinäkään et näe omistusta mielekkääksi. Enkä edes odota, että kykenisit näkemään tätä ristiriitaa tarinoissasi. Vanhat piiat tietää lastenhoidosta kaiken – aivan kaiken.

    Tolopaiselle voin todeta, että hirvikolari ei ole aina väistettävissä, jos tiellä normaalia nopeutta haluaa liikkua. Olen yhden hirvikolarin ajanut, eikä pienintäkään  mahdollisuutta ollut sitä väistää. Rekka tuli pimeällä vastaan ja hirvi juoksi kovaa vauhtia poikkitiehen juuri rekan editse. Hirvi tuli näkyviin, kun se tuli rekan valojen eteen  muutamia kymmeniä metrejä ennen autojen kohtaamista. Sen verran ehdin jarrua painaa, että hirvi osui oikealle keulaan, eikä aivan keskelle, jolloin se olisi kaatunut suoraan ohjaamoon, enkä olisi tätä kirjoittamassa. Jos olisin ojan puolelle ehtinyt yrittää väistää, hirvi olisi tullut syliin. Varon vaistomaisesti vieläkin pimeällä kohtaamisia, vaikka tuosta on kulunut jo parikymmentä vuotta.

    R.Ranta R.Ranta

    200 miljoonaa on vaatimaton luku sorkkaeläimien todellisesta haitasta. Minunkin on laskettava jo pelkän asuinympäristöni suojaamisesta ja haitasta vähintään tonni vuodessa. Jos kaltaisiani on  2% väestöstä, niin jo se on 100 miljoonaa.  Toinen sata miljoonaa olisi laskettava jo hirvikärpästen aiheuttamasta haitasta. Kaikki laskettuna todellinen haitta on tähtitieteellinen.

    Asioihin puuttuminen on ongelmallista, kun aihe on MYÖS isokenkäisten pyssyleikki.

    R.Ranta R.Ranta

    En tunne Visa keromaasi viiteryhmää ja aivan liian isot saappaat minulle ottaa tuohon kantaa.

Esillä 10 vastausta, 261 - 270 (kaikkiaan 903)