Käyttäjän Rane2 kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 2,771 - 2,780 (kaikkiaan 3,016)
  • Rane2

    Jos ei ole varma niin kannattaa maksaa päivämaksu.Verollisen polttoaineen tankkaaminen välillä ei auta koska väriaine näkyy pitkään.

    Rane2

    Lisäksi jos tilalla sattuu olemaan renki joka kuljettaa niitä polttopuita niin silloin verollinen polttoaine.Jälkikasvu on semmoinen rajatapaus.

    Luulisin.

    Rane2

    Luontojärjestöjen toiminnassa on perustavanlaatuinen ristiriita.

    Ensiksikin ne ovat levittäneet käsitystä että nykyisin menetelmin käsiteltävissä talousmetsissä ei ole luontoarvoja ja monimuotoisuutta.

    Nyt ne sitten protestoivat nimenomaan talousmetsiin suunniteltuja hakkuita sillä perusteella että luontoarvot ja monimuotoisuus kärsivät.Vaikka niitä ei siis pitäisi siellä ollakaan.

    Logiikka on  jälleen kateissa.

     

     

     

    Rane2

    Ranen oma tulkinta on että jos pelkkää metsätaloutta harjoittavalla henkilöllä on oma traktori joka kuuluu kokonaan metsätalouden kalustoon niin polttopuuta saa kuljettaa löpöllä.Ne pilkkeet on oltava tehty oman metsän puista ja myyntitulot ilmoitetaan maa-tai metsätalouden tulona.

    Joa toiminta on sen verran isoa että on pitänyt perustaa toiminimi,tai toimitaan ostopuulla, niin silloin aina verollinen polttoaine.

    Lisäksi polttopuun omistus vaihtuu yleensä vasta asiakkaan pihassa kun maksetaan käteisellä joten yleensä kuljetetaan vielä omia puita.Jos asiakas on maksanut puut etukäteen niin asia on eri mutta silloinkin edellä olevilla edellytyksillä voi käyttää löpöä.

    Rane2

    Tämäkin ketju todistaa sen että jatkuvan kasvatuksen onnistuminen edellyttää että aihiona on hyvä tasaikäinen metsä.

    Rane2

    ” Puutavaran hankintakauppa on polttoainemaksusta vapaata vain, kun se suoritetaan omalta tilalta maatilatalouden harjoittajan tai maatilatalouden harjoittajien yhdessä hallitsemalla traktorilla. Jos traktorilla kuljetetaan toisen tilan hankintakauppaan liittyvää puutavaraa, kuljetus muualla kuin metsässä on polttoainemaksun alaista. ”

    ”Puutavaralla tarkoitetaan pyöreää, halkaistua, veistettyä ja sahattua puutavaraa, mukaan luettuina polttopuu, hake, sahausjäte ja jätepuu. Lastulevy ja rakennuselementit eivät sen sijaan ole tässä mielessä puutavaraa. Lievemmin verotetun polttoaineen käyttö puutavaran kuljetuksissa edellyttää, että ajo kuuluu maa- ja metsätalouteen”

    Rane2

    ” Hankintakaupalla tarkoitetaan sellaista puutavaran myyntiä, jossa ostajan ja myyjän tekemän erityisen toimitussopimuksen perusteella metsänomistaja tai haltija sitoutuu toimittamaan määrältään, laadultaan ja hinnaltaan sovitun puutavaran tiettyyn paikkaan. Hankintakauppaan verrattavaksi myynniksi katsotaan myös maatilalla tai maatilan ulkopuolella olevaan varasto- tai myyntipaikkaan omasta metsästä valmistetun ja kuljetetun puutavaran käteiskauppa. ”

    Eli esim. polttopuuta voi kuljettaa omalla maataloustraktorilla asiakkaalle löpöllä.

    Rane2
    Rane2

    Raivaussahan teroitus ja autojen paremmuus nyt vain ei ratkea ilman henkilöön meneviä solvauksia.Luonnonlaki.

    Rane2

    Raivaushousuna olen käyttänyt vanhoja kalvollisia moottoripyörähousuja joista on otettu lämpövuori pois.Kangas kestää ja polvipehmusteet suojaa risuilta eikä kosteus mene heti läpi.Puserona se joka naulakosta löytyy ja sateella sadeviitta.Eipä semmoista kampetta taida olla vielä keksittykään että ihan kuivana selviäisi,joko hiki tai sade kastelee.

Esillä 10 vastausta, 2,771 - 2,780 (kaikkiaan 3,016)