Käyttäjän Rukopiikki kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 231 - 240 (kaikkiaan 3,535)
  • Rukopiikki

    Suomalaiset älysi tehdä rauhan aikanaan vaikka maata meni. Onneksi suomalaisilla ei ollut yhtä sotaintoisia taustavoimia kuin ukrainalla. Olisivat tapattaneet suomalaiset viimeiseen mieheen.

    Rukopiikki

    Ukrainalaiset nuoret miehet kuulemma lähtivät maasta heti kun se sallittiin. Kuka haluaa tappaa itsensä muutaman mustalle mullalle pommitetun pellon takia jonka vaarallinen raivaus työllistää kymmeniä vuosia.

    Rukopiikki

    USA kuulostaa onneksi olevan loppunsa edellä. Maassa on niin levotonta että poliisi ei selviä kadulla ilman armeijaa ja peukkuzompit pyörii kaduilla. Liekko jo suurin osa kansasta koditonta homeisine vaunuineen ja telttoineen. Ehkä hekin saavat uuden paremman huomisen vielä joku päivä.

    Rukopiikki

    Maailma olisi rauhan tyyssija ilman USA:ta, Britanniaa ja Israelia.

    Moni taho hyötyy tuosta pelottelusta.

    Venäjä muistaa kyllä että kun suomeen tulee vieraan maan joukkoja niin kannattaa alkaa linnoittamaan.

     

    Rukopiikki

    Itäisistä EU maistahan käydään suomessa tekemässä työkeikkoja. Mennään sitten työkeikan jälkeen elämään leveää elämää halvemman elinkustannuksen maahan.

    Rukopiikki

    Kunttakerros vaihtelee metsätyyppivyöhykkeittäin paljon jo muutaman sadan kilometrin matkalla. Siinä on oma eliöstönsä ja mykorritsansa. En usko että menestyy pitkää aikaa eri vyöhykkeelle tai erilaiselle maapohjalle siirrettynä.

    Rukopiikki

    Ukrainalle pitäisi sanoa että piikki ei ole auki ikuisesti. Amerikka jo avustamisesta luopui ja odottelee vain lihavia shekkejä Euroopasta.

    Rukopiikki

    EU:sta näyttää tulleen ukrainan avustusrahasto. Ja suomi näkyy aktiivisesti myötävaikuttavan tähän. Sen vielä ymmärtää jos toisten EU maiden kotiremontit menee suomalaisen veronmaksajan pussista, mutta EU:n ulkopuolisten maiden sotaisien riitojen rahoittajaksi alkaminen on jo vähän liikaa. Varsinkin kun Ukrainassa ei näytä olevan halua rauhaan. Vielä se rauhakin alkaa kiinnostaa mutta sitte voi olla myöhästä. Rauhan myötä ukrainassa vaihtuu johto ja sodan ajan patoumat purkautuu. Kuhan ei väkivaltaisesti vain. Rikollisporukoilla ainakin on paljon aseita. Vaarallinen maa tulee ukraina olemaan.

    Rukopiikki

    Japaniin ja muualle aasiaan ostetaan nyt sahatavaraa Venäjän ikimetsistä. Miten mahtaa pian suomalainen höttöpuu kelvata kun saavat vanhojen metsien tiheäsyistä puuta siperiasta.

    Rukopiikki

    Syyskuusta näyttää tulevan huomattavasti lämpimämpi kuin kesäkuu oli. Ilman tätä syksyn lämpenemistä olisi emännillä jäänyt viinimarjat ja jopa vatut poimimatta. Tiheämmillä tulvivilla korvilla ei viinimarja ole vieläkään kypsää. Vattujakin on vielä poimittavissa. Mustikat parhaimmillaan. Puolukka raakaa. Pakkanen kävi alavilla paikoilla mustikkaan.

Esillä 10 vastausta, 231 - 240 (kaikkiaan 3,535)