Käyttäjän Rukopiikki kirjoittamat vastaukset
-
Onhan se rehevä korpi hyvää kasvamaan kuusta. Nyt varsinkin kun ollut kuvia kesiä, niin eivät ole samalla lailla kärsineet kuivuutta kuin kangasmaat. Lämpötalous toki rinnemaiden lehtoja ja lehtomaisia kankaita huonompi, mutta ravinteita ja kosteutta riittää.
Rukopiikki 13.12.2021, 20:31Ihminen on lajina päässyt vain liian hallitsevaan asemaan. Mitään ongelmia ei olisi jos meitä olisi paljon vähemmän. Kun joku laji runsastuu liikaa niin kanta aina romahtaa.
Rukopiikki 13.12.2021, 20:06Euroopan maantiede on ollut lajeille epäsuosiollinen. Pohjois-Amerikassa on valtavat määrät puulajeja samoilla leveyksillä, esimerkiksi paljon eri tammilajeja jne. Täällä on ollu etelässä vuoristot ja meri vastassa, niin lajit eivät ole päässeet samalla lailla jääkausia pakoon. Pohjois-Amerikan vuoristot ovat taasen pohjois-eteläsuunnassa ja mantere on pitkä etelään.
Rukopiikki 13.12.2021, 19:57Yksi laji muiden joukossahan se ihminenkin on. Hyvin uusi ja vähän aikaa maapallolla ollut laji, joka myös jossain vaiheessa kuolee sitten sukupuuttoon. Ihminen on osa luontoa ja silloin kun ihminen suojelee luontoa itseltään, niin suojeleeko sillon ihminen luontoa luonnolta? Onkait nuo kaikki lajit, jotka tänne on jääkauden jälkeen levittäytyneet olleet jossain muodossa olevassa hyvin kauan. Etelään ja pohjoseen seilanneet ilmaston mukaan ja ajan saatossa kehittyneet koko ajan.
Rukopiikki 12.12.2021, 17:59Tarpeidensa mukaanhan ne yhtiöt ostavat puuta. Jos toiset aavistushakkaa niin toisilta ostetaan sitten vähemmän. Täälläpäin en oo huomannu aavistushakkuita. Tosin yhtiöillä oli niin isot pystyvarannot, että hakkaavat vuosia vanhoja kauppoja. Se varmaan vaikutti myös siihen että puun hinta ei kovin paljon nyt noussut vaikka sahatavaralle tuli kysyntäpiikki. Oli pystyssä paljon halvalla ostettua puuta.
Rukopiikki 11.12.2021, 18:20Jos ihminen tarkoituksella tekee jotain luonnonhoitoa niin onko sekään sitten luonnollista. Sehän on ihmisen suunnittelemaa ja luomaa luontoa sitten.
Rukopiikki 11.12.2021, 16:03Joskus oli aika kun saattoi nähdä kaiken kehittyvän parempaan suuntaan. Nyt saattaa vain nähdä kaiken kehittyvän huonompaan suuntaan. Ehkä pitää lakata taas ajattelemasta ja lähteä pilkille.
Rukopiikki 11.12.2021, 15:27Bensiinin ja dieselin hinta alkaa jo kovasti jarruttaa lapin matkailua. Monet ovat myös koronavuosien jälkeen kovasti kyllästyneitä lapin pakkoretkeilyyn ja kovasti polttelee maailmalle. Tosiasia on se että monet on käyny lapissa vain siksi kun muaalle ei ole päässyt.
Rukopiikki 11.12.2021, 15:02Tämä maa oli viimeksi hyvä 80-luvulla. Kyllä ne muutkin osaa verottaa ja etelään rahaa syytää ku viherluikurit. Taas ostettiin kalliita hävittäjiä. Tosiasia on että niillä puolustetaan Suomen lisäksi muut pohjois maat ja myös koko Euroopan unionia. Jo tästä syystä Suomen tulisi saada EU:sta jäsenmaksuhelpotuksia ja muutenkin rahaa eikä niin, että me sitä joka paikkaan syydämme. Ruotsilla on ollu hyvä paikka olla selkämme takana, mutta omaa pesää se ei ole osannut puhtaana pitää. Ruotsista on tullut Euroopan vaarallisin maa. Ehkä siellä meni liian hyvin ja tultiin naiveiksi.
Rukopiikki 11.12.2021, 14:38Perintöverotuksesta tulisi luopua. Eihän sitä ole meidän naapurimaissakaan. Mutta odotettavissa on, että kaikkia veroja koko ajan vain kiristetään. Maan johto ottaa lisäksi aina vain lisää velkaa ja syytää rahat etelän maille. Tämmösessä maassa ei enää itsenäisyyspäivänäkään oikein juhlavaa tunnelmaa ole.