Käyttäjän Scientist kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,121 - 1,130 (kaikkiaan 1,840)
  • Scientist Scientist

    Pieneltä osin jopa sieltä (avaruuspöly), mutta pääosin ihmistoiminnoista ja kasveista.

    Scientist Scientist

    Miksi sitten muinaislöydöt eivät ole maan pinnalla. Ne löytyvät yleensä aina ns. ”kulttuurikerroksen” alta, esim. noin 20 cm syvyydestä tyypillisesti. Eli osa karikkeesta ja juuristakin hajoaa hiilidioksidiksi ajan mittaan, muttei kaikki. Jos poltan puuta takassa, sekään ei muutu täysin  hiilidioksidiksi tai -monoksidiksi, vaan jää myös hiiltä. Ei minulle kemistinä vaikeaa käsittää.

    Scientist Scientist

    Tähän 30% suojelualueeseen voisi sisällyttää Suomen vielä ojittamattomat suot, soita on 28% Suomen maa-alasta. Tästä ojittamatonta 40% –>  11,2%. Jo suojeltuja metsiä lienee noin runsas 10%, tosin siinäkin ehkä hieman soita mukana. Näillä päästään jo yli 20% tasolle. Toki suojelusta on maksettava yksityisille omistajille, ei maita voida noin vain sosialisoida.

    Itse IUCN:n suojelukriteerit on tarkoitettu alunperin valtiota laajemmille alueille. Suomi on ensimmäisiä valtioita joka on soveltanut sitä vain valtion alueelle. Luokitus on sikäli vinoutunut, että positiivisella puolella on vain yksi luokka ”elinvoimainen”. Sen sijaan negatiivisella puolella ”silmälläpidettävä”, ”vaarantunut”, ”uhanalainen”, ”erittäin uhanalainen” ja lajostosta ”kadonnut”. Kun katsoo vaikka Lintuatlaksen yhteenvetoa huomaa, että lisääntyviä lajeja on suurinpiirtein yhtä paljon kuin väheneviä. Tilanne ei ole niin huono kun annetaan ymmärtää, mutta uutisointi tukee sellaisia rahankeruuorganisaatioita kuin WWF. Sillä on intressi pikkuisen liiotella, jotta ihmiset lahjoittaisivat.

    Scientist Scientist

    Uhanalaisia luontotyyppejä löytyy hyvin kun mennään kovin hienojakoiseen tyypittelyyn. Metsäluontotyyppejä oli löydetty peräti 40 erilaista, joista 15 erilaisia lehtotyyppejä ja 19 erilaisia kangasmetsiä. Lehdot oli jaoteltu mm. siellä esiintyvän jalopuun mukaan. Päällekkäisyyttä on myös paljon eri metsätyyppien välillä. Onkohan näin hienojakoinen jaottelu tarpeen ?

    Aiemmin oli tunnistettu myös myös alppiniittyjä, mutta sitten päädytty siihen ettei niitä Suomessa ole.

    Scientist Scientist

    Arvelen että noin 100 vuotta sitten olisi myös suuri osa linnuista ollut uhanalaisia tämän luonnonsuojelujärjestö IUCN kriteerien perusteella. Vanha Kivirikon Suomen linnut ehkä mahdollistaisi jossain määrin tällaisen arvion tekemisen. Kuvaavaa on että uhanalaisiksi päätyy myös sellaisia lajeja jotka ovat leviämässä Suomeen (esim kuningaskalastaja).  Myös edelleen verraten yleisiä lajeja on päätynyt listalle (hämötiainen, naurulokki yms), syynä huomattava väheneminen. Viimeisen sadan vuoden aikana on myös suuri joukko lintulajeja levinnyt Suomeen ja vain muutama hävinnyt Suomen linnustosta.

    Scientist Scientist

    Haba ja Maraket älkää trollailko .

    Scientist Scientist

    Täällä keskutelupalstoilla näyttäisi olevan ainakin kolme trollia, yksi juuri tässä edellä. Täyttävät hyvin trollin määritelmän. Haittaavat järkevää keskustelua metsäaiheista ja pyrkivät vain ärsyttämään ja saamaan vastauksia. Yleisesti ottaen paras neuvo on olla vastaamatta näihin trollauksiin millään tavoin.

    fi.wikipedia.org/wiki/Trolli_(internet)

    Scientist Scientist

    Islannissa metsitykset näyttävän onnistuvan melko huonosti. Ainoa joka siellä näyttää paremmin menestyvän on pihlaja ja Amerikasta tuotu mustapoppeli.  Useat (sitkan)kuusimetsiköt olivat aika ruskeita kun siellä pari vuotta sitten kävin. Myöskään ne eivät näytä leviävän istutusalueiden ulkopuolelle luontaisesti. Paikoitellen (esim Dimmu Borgir) löytyy alkuperäistä tunturikoivun näköistä koivua. Kuusien ruskistuminen saattaa johtua mm. siitä, että talvella saattaa tulla sikäläisittäin hyvin lämpimiä säitä (+10 C) ja sitten taas perään kylmää ja pakkasia ?

    Scientist Scientist

    Kiinassa on tehty laajoja metsityshankkeita autiomaiden leviämisen estämiseksi. Luonnonsuojelu näki vastustanut mm pohjaveden laskuun vedoten.

    Scientist Scientist

    Maraket lienee trolli ?

Esillä 10 vastausta, 1,121 - 1,130 (kaikkiaan 1,840)