Käyttäjän Scientist kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 1,550)
  • Scientist Scientist

    Minulle kyllä sopisi metsän myyminen hiilinieluksi näillä päästökaupan hinnoilla ts. vajaa 100 euroa/m3. Tietysti täytyisi pidättäytyä hakkuista sitten esim 50 tai 100 vuoden ajaksi. Mutta valitettavasti näin ei voi tehdä kun Suomen hiilinielu on sosialisoitu valtion ja EUn toimesta. Suomalaiset yrityksetkin ostavat hiilinielua ulkomailta.

    Scientist Scientist

    Kyllähän jonkinlainen keskiarvo voitaisiin laskea tai arvioida luonnonsoiden taustalle jos haluttaisiin. Muutenkin nämä maaperäpäästöjen arvot ovat niin epävarmoja. Edes luottamusväliä ei uskalleta ilmoittaa. Lienee tasoa +-80% (Laurikan arvio).

    Scientist Scientist

    Yleensä näitä ilmastovaikutuksia tarkastellaan 20 tai 100 vuoden aikajänteellä.  Näille ajoille on määritetty kasvihuonekaasuille kertoimet. Erityisesti metaanille aika on merkittävä tekijä sikäli  että sen kerroin on 60 20 vuodelle ja 25 sadalle vuodelle. Jos metaanipäästöt kasvavat ennallistettaessa, ei hyvä 20 vuoden ajalla.

    Scientist Scientist

    Väärinhän se on jos halutaan selvittää miten paljon ihmisen toiminta on vaikuttanut.  Väärin on myös että rangaistaan lämpimimmistä kesistä joihin Suomen vaikutus on promilleluokkaa. Ojitukset  voisi kyllä mielestäni lopettaa.

    Käytetty kammiomittaismenetelmä on myös melko epäluotettava  erityisesti edustavuutensa vuoksi. Kerralla mitataan vain alle neliömetrin päästöt ja myös  ajaĺliset vaihtelut suuria. Luotettavampia tuloksia saadaan torni/mikrometeorologisilla menetelmillä, mutta se on kallis menetelmä.

    Luotettavuudesta voisi kysyä vaikka Raisa Mäkipäältä. En tiedä vastaako.

    Scientist Scientist

    Myös voitaisiin keskustella ovatko vaikutukset Suomelle enemmän positiivisia vai negatiivisia. Käsittääkseni enemmän ensimmäisiä. Muistan lukeneeni jonkun kv tutkimuksenkin aiheesta, jossa hyötyjiä ovat Pohjoismaat,Kanada ja Venäjä. Toki meidän on ajateltava koko maailmaa. Mutta ihmetyttää kun negatiivisena tipping pointtina on esitetty jo käynnissä oleva Sahelin vihertyminen ja monsuunit. Siis autiomaa ei saisi vihertyä?

    Scientist Scientist

    Ok. Netistä löytyy kuitenkin paljon kritiikkiä. Lähinnä siitä että 1930 luvun lämpökausi on häivytetty. Se ei ollut pelkästään eurooppalainen ilmiö, vaan ilmeni myös Amerikan mantereella. Silloin oli kuumia kesiä ja pölymyrskyjä. Dust bowl ilmiö. Vanhemmat Mannin lämpötilatiedot perustuivat epäsuoraan proxy dataan. Jonkun Kalifornialaisen männyn vuosirenkaisiin jne. Vuosirenkaat kuvaavat vain kesälämpötilaa ja tässä yhteydessä ne näytetään hyväksyttävän toisin kuin Suomessa. Dansgaardin tekemissä Grönlannin jäätikkötutkimuksissa näkyy myös 1930 luvun lämmin aika. Samoin 1600 ja 1800 luvun kylmyys sekä Keskiajan lämpökausi.

    Oli miten oli, elän mieluimmin tässä 2 C lämmenneessä Suomessa mieluimmin kuin 1800 luvulla, jolloin toistuvat nälkävuodet olivat ongelma.

     

    Scientist Scientist

    Maanantaina 25.3. 2024 on Fortumin yhtiökokous Messukeskuksessa. Sinne voi ilmoittautua jos omistaa yhdenkin osakkeen. Aion mennä katsomaan mihin rahoja on taas hassattu? Hallintoneuvoston jäsenille on ehdotettu jopa 44% palkankorotusta. Saa nähdä tuleeko äänestys. Omistajaohjausministeri on Adlercreutz. Hänen kantansa ratkaisee koska valtio omistaa Fortumista yli 50%.

    Scientist Scientist

    Pöllöjen määrät vaihtelevat paljon. 1800 luvun puolivälissä Suomessa ei ollut lehtopöllöä ollenkaan. Levisi vasta vuosisadan lopussa. On enemmän kulttuuriympäristön laji  kuten myös sarvipöllö. Äsken Lempäälässä löytyi kaksi lehtopöllöä talon savupiipusta.

    Scientist Scientist

    Petkeles ei näytä  pääsevän ulos kuplasta. Viesti menee siksi kuuroille korville. Onneksi vihreissä piireissä on joitakin järkeviä  kuten Ville Aarnio jonka kanssa voi keskustella järkevästi.

    Mielenkiintoinen on Ulla Montinin Meidän metsämme järjestö joka käyttäytyy niin kuin omistaisi yksityismetsät.

    Scientist Scientist

    Promillen kanssa sekoillut oli ministeri Harakka ja 5 potenssiin 3 kompastunut presidentti Stubb. Stubbilta saa myös halkoja halvalla.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 1,550)