Käyttäjän Scientist kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 561 - 570 (kaikkiaan 1,840)
  • Scientist Scientist

    Tämä 2.7 astetta skenaario tarkoittaa 1.3 astetta nykyisestä. Ei mikään katastrofi, jos saadaan pysähtymään siihen. Mutta edellyttää kyllä, että väestönkasvu loppuu ja mieluimmin kääntyy laskuun. Suomen kohdalla jopa hyvä jos emme päädy 1800-luvun ilmastoon toistuvine katovuosineen.

    Scientist Scientist

    Esimerkiksi kirjanpainaja ei iske juuri alle 40 v. kuusiin,  mutta vanhoihin helposti. Minulla luonnontilaisilla mökkitontilla kuolee kuusia jatkuvasti, ilmeisesti myös kuivuuteen. Nuoret kuuset voivat kyllä hyvin. On matemaattinen totuus että puun tuhoutumisen todennäköisyys kasvaa ajan funktiona, se ei koskaan vähene ajan mittaan. Varmaan voidaan joku kerroin/funktiokin laskea esim kuusen tuhoutumiselle. Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta kuusia tullee kuolemaan paljon kuivuuteen ja kirjanpainajiin.

     

    Scientist Scientist

    Professori , yrittäjä Pukkalan juttu oli pääpiirteissään ok. Mutta siinä oli jätetty huomioimatta se,että metsän ikääntyessä tuhon todennäköisyys kasvaa. Siis lumi, myrsky, kirjanpainaja  palo jne tuhot. Samoin ei otettu laskelmiin mitään korkoa korolle . Samoin taisi olla Tahvosen laskelmissa että käytettynä kovin pientä korkoa.

     

     

     

    Scientist Scientist

    Olennaista ei ole pinta-alat vaan de, että YM olisi jälkikäteen asetuksella voinut lisätä näitä luontotyyppejä suojelun piiriin ilman rajausta ja korvausta. Asetukset eivät tule eduskunnan käsittelyyn. Tällaiset porsaanreiät on hyvä tukkia ja pysyä laki tasolla. Tällöin eduskunta voi sanoa sanansa.

     

    Scientist Scientist

    Sähkön hinta pysynyt korkealla kun OL3 ei toiminnassa ja tuulivoima lähellä nollaa. Ei tuule ja osa jäässä. Nyt saattaa paheta vielä alkuviikosta, mutta chp- yhteistuotantoa tullee lisää ilmojen kylmetessä.

    Scientist Scientist

    Suomessa monet puulajit ovat luontaisesti melko lyhytikäisiä. Esimerkiksi harmaaleppä alkaa usein lahota jo 50 vuotiaana, eikä koivutkaan ole kovin pitkäikäisiä. Pitkäikäisimpiä puista lienevät mänty ja tammi. Luonnossa monetkaan puut eivät pääse elinkaarensa päähän esim myrskyjen, hyönteistuhojen ja metsäpalojen vuoksi.

    Scientist Scientist

    On varmasti mahdollista raportoida kahdet eri tavoin lasketut nieluarviot. YKn laskentasääntöjen mukaiset ja vielä lähempänä todellisuutta olevat. Pitää vain tuoda selvästi esiin mistä luvuista on kyse. Luonnonsoiden sitoma hiili pitäisi laskea mukaan, lasketaanhan metsien luontainen poistumakin.

     

    Scientist Scientist

    Sakslinin lausuntohan on hyvin selkeä, eikä sitä voi jättää huomiotta, koska eduskunnan oikeusasiamies/henkilö.

    Scientist Scientist

    EU:n metsäpolitiikka tullee vähentämään metsäteollisuutta koko Euroopassa. Tehtaita siirtyy EUn ulkopuolelle. Tästähän oli muistaakseni joku norjalainen tutkimuskin. Käy Samoin kuin muun teollisuuden  joka siirtynyt paljolti Kiinaan ym. maihin. Eurooppa energia ja mineraaliköyhänä jäämässä jälkeen muutenkin.

    Scientist Scientist

    Haitta koskee vain osaa ihmisiä, osaa ei. Oikeudenmukaista? Myöskään puun hinnan nousua ei ole varmaa jos tehtaat vähenee. Minulle tämän hallituksen liikenneministerien (Marin, Harakka) suurnopeusjuna suunnitelmat ovat  aiheuttaneet sen, että kesämökkini yli tai vierestä menisi Tre-Hki junaradan uusi linjaus. Pahinta jos menee vierestä, ei tule mitään korvausta? Tämä vain siksi  että yhteys nopeutuu 15 min.

Esillä 10 vastausta, 561 - 570 (kaikkiaan 1,840)