Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Suorittavan pään näkökulmasta mieleen hiipii pelko, että muoti-ilmiö rahoitetaan säästöillä , joita kertyy ,kun ei tarvitse tehdä ko kohteille ennakkoraivauksia. Yrittäjät puolestaan korjaavat puut osittain talkolla . Pienaukot aukkotaksalla ja raivaamattomat kohteet ”luonnollisesti” ilman vaikeuslisiä , koska toimitaan sertifikaatin edellytyämällä tavalla.
Se ,miten peitteisyyden /työn haastavuuden lisääntyminen vaikuttaa pitovoimaan työntekijöiden kohdalla metsäalalla , ei tunnu huolettavan yhtään. Moni motokuski on vaihtanut tähänkin mennessä alaa kyllästyttyään liian haastavaan toimintaympäristöön. Alituinen peitteisissä olosuhteissa/ risukoissa rymyäminen on saanut mitan täyttymään. Nyt tätä ”herkkua” on tarjolla lisää . Herääkin kysymys, maksetaanko yrittäjille ja työntekijöillekin vastaavat bonukset monimuotoisuuden edistämisestä ,jotta työ on kannattavaa ja kiinnostus alaan säilyy? Jos vanhat merkit pitävät paikkansa ,ei makseta. Kilpeä kiillotetaan talkoilla ”yhteisen edun” nimissä. Käykö tässä lopulta niin ,että työvoima ja yrittäjät saadaan kaikkoamaan alalta ja puuntuotanto ehtymään vuosikymmenien takaiselle tasolle? Tekee ”nannaa” vaikeuksissa olevalle kansantaloudelle.
Eipä taida löytyä sellaiselle leimikolle ostajia ,jossa tarjolla on vain nipin napin yhden kuitupölkyn runkoja. Tuskin löytyy tekijöitäkään.
Tärkeintä on pitää riittävä kasvutila mielessä latvuksen liiallisen supistumisen estämiseksi jo taimikoita hoidettaessa. Suurin ongelma latvuksen supistumisen suhteen on liian korkea alkutiheys. Tarpeetonta puuainesta suositaan taimikoissa aivan liikaa .
Ylitiheänä kehittynyt riukumetsä ei ole erityisen kiinnostava ostos ,jonka johdosta kaupan toinen osapuoli suostuu yhteistyöhön vasta ,kun puusto on riittävän kookasta ja palstalta kertyy tarpeeksi puuta. Latvus on tuossa vaiheessa monesti supistunut liikaa.
Harvennuskerrat supistuvat olosuhteiden pakosta. Tehdään korkeintaan kaksi harvennusta kasvatuskierron aikana.. Toki hankintana voi nyplätä puita mielensä mukaan ,mutta talouden realiteetit on syytä pitää mielessä. Enskasta saatava kertymän tulee olla kuutioissa mieluummin 50 ja+/ha ja poistettavien runkojen keskijäreys lähempänä sataa ,kun viittäkymmentä litraa / runko. Latvus ei näillä ehdoilla supistu liikaa ,mikäli taimikko on saanut tarvitsemansa käsittelyn ajoissa.
Perko kertoo varsin seikkaperäisesti ,mitä jk-finaalin jälkeen seuraa. Ei sieltä harveikkoon tehdyn aukon heinikossa mikään tahdo menestyä. Jaksottaisen uudistusaloilta puolestaan korjataan jo kaksikymppisenä satoa. Toista neikymppisenä ja viisvitosena laitetaan loput rahoiksi ja uutta kierrosta alulle.
Täällä on ihmetelty väitteitä ,että ennen 40 vuotta aukon uudistamisesta ei mukamas ole saatu aikaiseksi edes kunnon taimikkoa. Tämä”tieto” on peräisin venäläisistä oppikirjoista. Valitettavasti tuo tieto perustuu siihen ,että metsät jätetään itänaapurissa kokonaan uudistamatta. Uudistuminen tapahtuu kunnolla vasta vuosia paikalle osuneen metsäpalon jälkeen. Tätä sitten yritetään väenvängälä lukea jaksottaisen menetelmän ominaisuudeksi.
Kun ihmistä hoidetaan , tehostettu hoito on kaikkein kallein vaihtoehto. Konellinen nmk on tehostettua metsänhoitoa ja pahimmillaan saattohoitoa . Ei kai tällainen voi olla tavoite. Olen nähnyt ,mitä siitä kuviosta seuraa. Päädytään jatkuvan kasvatuksen tulosten kaltaiseen tilanteeseen , joita Visakin vierastaa. Pahin tapahtuu siinä vaiheessa ,kun riukuuntuva palsta ei kiinnosta ostajia lainkaan ja jää täysin luonnon armoille. Sitten edetään yhden korjuukerran taktiikalla. Päätehakkuun tuloksena saadaan ,mitä luonto suo. Se ei valitettavasti ole kovin paljon.
Totean , että kokemuksia kertyi kahden eri yrittäjän ja metsäyhtiön energiapuuhommista vuosikymmenen mittaisella ajanjaksolla. Toinen oli Suomen suurin ja toinenkin top kympissä kokoonsa nähden. Jälkimmäinen luopui erikoislalustosta ,kun työmaat olivat pienialaisia ja pitkin maakuntaa. Suurista lupauksista huolimatta työmaat olivat hakusessa ja kalusto vajaakäytössä.
Tuon ajanjakson jälkeen on keskitytty vain yleiskoneisiin ,joilla koko tilan hakkuutarpeet voi toteutta yhdellä reissulla. Tähän kokonaisuuteen pelkkä energiapuu-vaihtoehto ei sovi alkuunkaan.
Tuolla uutisten puolella nimenomaan puuta ostavat energiapuuyrittäjät kertovat tämän hetken tilanteesta. Tiliväli kokopuun osalta on liian pitkä ja kysyntä selvässä laskussa. Giljotiinit ovat jäämässä turhakkeiksi.
PS. Tuolla uutisten puolella on lisäksi luettavissa eri yhtiöiden varhaisperkaukseen käyttämät raivausohjeet. Kun niitä noudattaa ja tekee varsinaisen th:nkin ajallaan ja riittävän voimakkaana , giljotiini on tarpeeton metsätöissä. Edes joukkokäsittelyominaisuutta ei tarvita. Ensiharvennuksessa kouran läpi kulkee mitattu tuote ,joka kelpaa sekä sellun raaka-aineeksi , että hätätilassa vaikka energiaksi. Enskan lähistöltä voi samalla reissulla ja samalla kalustolla tehdä muut harvennukset ja aukotkin.
Olisikohan niitä ylispuukoivuja jätetty ihan tarkoituksella taimikoihin vain siksi ,että mhy-vetoinen energiapuubisnes saadaan pidettyä hengissä? En jättäisi kunnollisia raivauksia tekemättä pelkästään energiapuukauppaa ajatellen. Huonoja esimerkkejä vaikutuksista on enemmän ,kun tarpeeksi.
Aikanaan riukuuntumassa olevat nuoret metsät otettiin energiapuukohteiksi pelkästään paremmman puutteessa. Silloinkin investoitiin erikoislaitteisiin rajusti ja suuri osa esim. giljotiineista jäi nurkkiin ruostumaan. Säälin niitä , jotka vielä hankkivat giljotiineja poislukien ne ,jotka hankkivat todella järeitä laitteita ,joilla esim.tie-ja joutoalueet saa raivattua tuli vastaan puuta kun puuta. Pelkästään pienirunkoisiin kohteisiin tarkoitettujen laitteiden omistajille tulee äkkiä vilu ja nälkä. Yleiskoneen ja kunnollisen ainespuukouran hankkivilla on aina töitä. Metsätkin kannattaa hoitaa niin ,että ei tavitse turvautua korjuussa epätaloudellisiin ratkaisuihin.
On syytä ottaa sekin huomioon ,että korjuuriskit on ulkoistettu yrittäjille. Heidän on ostettava myös leimikot ja sidottava pääomaa niiden hankkimiseen. Ei paljon naurata ,jos puut/risut on ostettu ja kerätty ,eikä tavara menekään kaupaksi. Pelkästään se ,että tili puista saadaan vasta epämääräisen ajan kuluttua haketettuna on ajanut monen yrittäjän talouden ahtaalle jo nyt. Kun puut mitataan motolla tiliväli on lyhempi ja tavara voi kelvata myös sellun raaka-aineeksi. Kokopuu jää pahimmillaan lahoamaan varastolle.
Hoitorästit eivät ole todellakaan menetelmän ,vaan menetelmän toteuttajan ”ansiota”. On huomattava ,että jaksollinen menetelmä ”pesee” jatkuvan tulokset mennen tullen siitä huolimatta, että rästit alentavat jaksottaisen menetelmän tulosten keskiarvoa. Kun toteutetaan suositukset asianmuksisesti , taloudellinen ero jaksollisen hyväksi vain kasvaa.
RR:n kannattavuuslaskelmat perustuvat joissakin tapauksissa kummalliseen ajatuksenjuoksuun. Hän väitti etäässä keskustelussa ,että uudistamista ei kannata tehdä ,kun valmiita taimikoita saa lähes ilmaiseksi. Tämä on juuri sitä sattumien keräilyä sopasta ja talous perustuu vain toisen hädänalaisen tilan hyväksikäyttämiseen. Toisaalla puustoinen palsta ostetaan alihintaan ,hakataan puut pois -ainakin suurimmat-ja jätetään maapohja mahoksi. Lyhyellä tähtäimellä ratkaisu näyttää kannattavalta ,mutta jälkien paikkaajalle tilanne on kaikkea muuta.
