Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,841 - 1,850 (kaikkiaan 9,331)
  • suorittava porras suorittava porras

    Avauksessa mainitsemassani artikkelissa todetaan sähkön hinnaksi 5€/MWh ja vaihtoehtoisella tavalla tuotetun energian hinnaksi 40€/MWh. Paineet puun korvaamiseksi ovat jo noillakin luvuilla kovat.

    suorittava porras suorittava porras

    Tuskin sähkön hinta kahdeksankertaiseksi nykyiseen nähden pomppaa. Puulla tuotettu energia maksaa tällä hetkellä 8x sähkön hinnan.

    En jättäisi nuorta metsääni riukuuntumaan sähkön hinnan kohoamisen toivossa . Taimikossa tekisin hoitohommat mieluimmin vähän etuajassa ja huolehtisin siitä ,että ylitiheyttä ei esiinny missään vaiheessa. Toimenpiteet on toteutettavissa vähällä vaivalla ja kelvollista myytävää kehittyy tilalta ihan eri määriä ja tahtiin verrattuna siihen ,että alkuvaiheessa keskitytään tuottamaan vain risuja. Reilun rankapuun kohdalla ei ole markkinointivaikeuksia.

    suorittava porras suorittava porras

    Suurin osa uudistetuista aukoista on pinta-alaltaan alle 2 ha eikä kaikille ole tarjolla paikkakunnan ainoaa pientä konetta korjuutöihin. Sekin jäi Puukin kohdalla hämärän peittoon , saiko yrittäjä työstään katetta. Se ,että joku sattuu tekemään jotakin ,ei tarkoita ,että homma kannattaa. Pienemmällä kalustolla aloittaneet ovat kilvan  vaihtaneet isompiin ja monikäyttöisempiin laitteisiin ,jos vain ovat kyenneet.

    Tosiasia on ,että suomalainen keskivertometsänomisaja joutuu tyytymään siihen kalustoon ,jonka puuta ostava taho leimikolle toimittaa. Pienipuiset kohteet saavat usein jäädä odottamaan vuosiksi järeytymistä riittävään kokoon korjattavaksi keskikokoisella koneella ,jolla pikkutilan muutkin hakkuut tehdään samalla reissulla. Näistä on laaja kokemus vuosien varrelta enkä suosittele ketään kasvattamaan puitaan ylitiheydessä missään vaiheessa . Puuston laatu ei ole parantunut ,kun korjuu ei ole toteutunutkaan toivotulla hetkellä. Nämä rästikohteet ovat juuri niitä ,joita ei ole saatu kaupaksi liian pienen puuston takia.

     

    suorittava porras suorittava porras

    Se on kuitenkin varmaa ,että enegiapuu jää hakematta jo paljon lähempää ,kun sadan kilometrin päästä. Katselin ja laitoin kuvankin aikoinaan valtavasta rankakasasta ,joka lojui sijoillaan viisi vuotta 40 km käyttöpaikasta.

    Puukille totean , että ei tuo korjuukaan pyhällä hengellä toimi. Pienet alle kahden hehtaarin alueet on korjattava muiden hakkuiden yhteydessä ja niillä vehkeillä ,jotka ovat paikalla. Suurin osa savotoista on juuri näitä pienestä tilakoosta ja pirstaloitumisesta johtuen.

    Tappiollisessa toiminnassa loppuu äkkiä tekijät. Siinä on sitten ihan sama ,mitä korkoja pyöritellään ,kun työlle ei löydy toteuttajaa ja loppulos on nolla. On toimittava niin ,että kaikki pystyvät elämään.

    Mitenkäs sitten suu pannaan ,kun/ jos puuta aletaan verottaa polttoaineena? Tulee risukon kasvatus hintoihinsa ja korkoprosentit muuttuvat negatiivisiksi. Pienpuun korjuutuki on luonnollisesti haudattu viimeistään tuossa vaiheessa.

    suorittava porras suorittava porras

    Kasvussa tapahtunut menetys jäi korvaamatta eikä sitä pysty tulevilla keinoilla korjaamaan, kun jäävän puuston juuriston kehitys on jäänyt rajusti jälkeen normaalista eikä olematon latvus sisällä riittävästi vihreää pintaa kehityksen parantamiseksi.

    Nostokoukun tulkinta kirjoituksistani on täsmälleen oikea . Myös ne teiden varsille unohdetut kovalla työllä aikaansaadut risukasat muistuttivat tämän tästä epäonnistuneesta strategiasta.

    Energiapuita lähdettiin alunperin hakemaan 2000-luvun alussa viivästyneiltä nuoren metsän kunnostuskohteilta siksi ,että materiaali oli siihen aikaan kiven alla. Pyhä tarkoitus oli poistaa hoitorästejä järeimmiltä kohteilta. Pian kävi kuitenkin niin , että suma laajeni itsestään pyytämättä ja yllättäin enemmän niille kohteille ,joilla raivaussaha olisi ollut ainoa oikea työkalu. Täysin järjetön koneellinen korjuu muuttui yhtäkkiä ”kannattavaksi” , kun siihen saatiin tukea. Se ei valitettavasti päätynyt läheskään aina kohonneisiin työkustannuksiin , vaan osaksi kantorahatuloa.   Lopputuloksena huonoon kuntoon päätyneitä nuoria metsiä ja iso joukko likviditeettikapeikkoon juuttuneita koneyrittäjiä , jotka oli puoli pakolla painostettu hankkimaan tuottamatonta kalustoa energiapuuhuumassa. Samaan aikaan hoitorästit ovat lisääntyneet , kun on jääty odottelemaan hoitomoimeksi mielletyn energiapuuhakkuun tuloksia sen sijaan ,että olisi pidetty taimikot hyvässä kunnossa alusta alkaen.

    suorittava porras suorittava porras

    Kannattaa ottaa huomioon ,että jos runkotilavuus ei ole sopiva korjuuta ajatellen ,puut jäävät helposti odottamaan ostajan puuttuessa  korjuun kannalta sopivaa ajankohtaa. Kokemuksieni mukaan metsä on siinä vaiheessa enemmän tai vähemmän pilalla.

    Pahin kokemani tilanne sattui ,kun tein ensiharvennuksen riukuuntuneeseen mäntyvaltaiseen nuoreen metsään. Siellä oli tehty rankka…siis todella työnä rankka ennakkoraivaus ja kaadettu tuhansia raippoja hehtaarilta tantereeseen lähes 10 ha:n alalta. Ensiharvennuksesta kertyi puuta noin 30 mottia hehtaarilta tilavuudeltaan n. 40 litraa/runko. Jäikö puita riittävästi pystyyn , oli siinä ja siinä. Vihreän latvuksen osuus niidenkin kohdalla oli peitettävissä pipolla. Vahva veikkaus on ,että ostotoimarin korvat ovat punottaneet melkoisesti ,kun on kuunnellut palautetta kalliiksi osoittautuneista puista. Tuskin on parantanut tilannetta sekään ,että jo ennakkoraivauksen jälkeen palsta näytti harvahkolta saati sitten hakkuun jälkeen. Kyllähän sen huomaa ,kun kolme neljännestä runkoluvusta on poistettu kerralla ja suurin osa siitäkin jo raivauksen yhteydessä. Ei ole kenenkään etu ,että tähän on ajauduttu. Metsän kohdalla kaikkein vähiten.

    suorittava porras suorittava porras

    Metsässä tulee nykyohjeilla olla kaikkia puulajeja ja niitä jätetään sopivasti(ei liikaa) taimikonhoitojen yhteydessä . Kasvatettavat puut kehittyvät näin menetellen tasaisesti ja nopeasti ,kun maan ravinteet ovat pelkästään niiden käytettävissä.

    Perinteiset kokopuukohteet ovat monesti  vähäisestä iästä huolimatta jo riukuuntuneet eikä kasvatuskelpoisia runkoja tahdo löytyä riittävää määrää. Tästä on omakohtaista kokemusta usean vuoden ajalta ,kun touhusin kokopuukohteilla. Myös niitä kohteita jouduin harventamaan ,joista piti tulla kokopuukohteita ,mutta jäivät kysynnän puutteessa odottelemaan ensiharvennusta. Siinä vaiheessa valinnanvaraa elinkelpoisten runkojen suhteen oli vielä vähemmän ja kasvamaan oli mahdollista jättää ainoastaan heikossa kasvussa olevia sääherkkiä riukupuita. Tavoitetiheys oli lähes mahdotonta saavuttaa. Metsän tuotto oli romahtanut rankasti.

    Kun katselee edesmenneen (uuden) kemeralain mukaisesti hoidettuja taimikoita , joiden kohdalla on tukea maksettu jo varhaishoitoon ja varsinainen th tehty tämän jälkeen ripeästi, on kokopuukorjuu niiden kohdalla täysin tarpeeton vaihtoehto ja ennakkoraivauksen tarve vähäinen. Ei siis ole mitään syytä tukea huonompaan tulokseen johtavia vaihtoehtoja. Ratkaisuissa on ajateltava metsän parasta kokonaisuutena. Ei kyseenalaisia lyhytvaikutteisia hyötyjä.

    suorittava porras suorittava porras

    Hakkuutähteet kuivatellaan ja neulaset ja lehdet karisevat ennen materiaalin päätymistä polttoon. Tuoreessa kokopuussa edellä mainitut kattiloita syövyttävät elementit ovat mukana ja heikentävät näinollen materiaalin käyttäkelpoisuutta. Turvetta tarvittaisiin tukipolttoaineeksi. Sen käyttö on kuitenkin loppumassa.

    Pitäisi olla jo viimeistään nyt jokaiselle selvää ,että erillistä korjuuoperaatiota energiapuun keräämiseksi nuoressa metsässä ei tulla enää jatkossa toteuttamaan ennen ensiharvennusvaihetta , joten on toimittava sen edellyttämällä tavalla. Todennäköisin korjattava tavaralaji on siis ranka. Rangat päätyvät kysynnän mukaan joko kuiduksi tai energiaksi. Tukitoimet ennen ensiharvennusta suunniteltuihin hakkuutoimenpiteisiin tulisikin lopettaa ja keskittää tukeminen pelkkiin raivauksiin.

    suorittava porras suorittava porras

    Nyt oli kysessä vähän isompi miilu eli Keljon laitos. Eipä tässä kilometrin päässä toimivassa uusitussa lämpölaitoksessa juurikaan kokopuuta poltella. Näkymä terminaslissa sama ,kun Rauhalahdessa.

    Kannattaa lukea tuo avauksessa mainitsemani artikkeli tarkasti kokonaisuudessaan. Kokopuu ei tälläkään hetkellä ole enää otsikon mukaisesti merkittävässä roolissa lämmöntuotannossa. Sitä pidetään vain viikunan lehtenä karun todellisuuden edessä. Tuntuu olevan kova pelko persuksissa , kun selviää , mitä lämpölaitoksissa oikeasti poltetaan. Hätä ei kuitenkaan lue lakia .

     

    suorittava porras suorittava porras

    Ei ollut mistään ”konehemmojen” mielipiteistä kysymys ,vaan siitä ,mitä tapahtuu ,kun turpeesta luovutaan. Ilman turvetta kokopuuta ja neulasia sisältävää materiaalia ei voi käyttää . Tämä on ollut esillä paikallisissa uutisissa monta kertaa viime kuukausien aikana.

    Tämä ei tietysti minua koske enää pätkääkään ,mutta metsänhoitotoimia suunnitteleville voi tieto olla ensiarvoisen tärkeää. Risut ovat olleet tähän asti vahvasti yliarvostettu tuote ja tästä eteenpäin arvo romahtaa entisestään.

    Kerkesin työurani loppupuolelle harvennella monta kohdetta ,jotka olivat riukuuntuneet pilalle energiapuusavottaa odotellessaan. Eihän ne hehtaarin tai parin pläntit ole kelvanneet kenellekään tähänkään asti eikä kohta enää isommatkaan. Hikisiä työmaita ennakkoraivaajille.

    Kun taimikonhoidosta huolehditaan alusta alkaen nykysuositusten mukaisesti , ei tarvitse hikoilla työlään ennakkoraivauksen kimpussa ja on tarjolla aikanaan mieluisia kohteita korjattavaksi , joista suorastaan kilpaillaan. Ne taimikot ovat uskomattoman hyvässä kunnossa ,joissa varhaisperkaus ja th on tehty ajallaan. Lupa odottaa kelpo tiliä ensiharvennuksesta.

Esillä 10 vastausta, 1,841 - 1,850 (kaikkiaan 9,331)