Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Olen tehnyt kumpaakin ja saanut mitattua tietoa sekä omista ,että muiden metsistä. Monenkohan mittaustodistuksia Gla on päässyt näkemään. Niistä on helposti selvitettävissä ,mikä juttu toimii ja mikä ei. Esimerkiksi kaksivaihekasvatuksen hyödyt ja haitat näkyvät lahjomattomasti mittaustodistuksessa. Hirven vierailuja ei välttämättä enää edes enskan mittiksessä. Senkin olen nähnyt ,että mänty tuhoutuu koivikon seassa ihan ilman hirviäkin latvusten kuivahtaessa toinen toisensa jälkeen ja koko taimen lahotessa muutamassa vuodessa. Nämäkin tapaukset amatöörit lukevat hirvien ansioksi.
Meinaatko ,että olen väärässä? Olen koko ajan puolustanut hirvikannan pitämistä kurissa ,mutta pedot ovat kasvavassa roolissa siinä suhteessa ,että homma käy mahdottomaksi. Se ei liene kenenkään etu. Paikallisilla on valta päättää siitä , millaista hirvikantaa halutaan pitää yllä , mutta jos työkalut viedään , on turha odottaa onnistumisia.
Ei minullakaan koivikkoni pitänyt selviytyä ,kun hirviä oli puolta enemmän. Kuitenkin alueelta korjattiin täysi sato laadukasta koivutukkia. Muutama taimi meni , mutta riittävästi jäi jäljelle. Enemmän olisin huolissani niistä sinun koivikon alla kasvavista kuusistasi. Vastaavat kohteet ,joita olen käsitellyt , eivät ole mikään menestystarina.
PS. Metsänomistuksesta luopumisen myötä ,minulle on kertynyt runsaasti mahdollisuuksia tutustua eri tavoin käsiteltyihin metsiin ja eri toimintatavoista johtuviin syihin ja seurauksiin. Omissa nurkissa pyörimällä osaaminen ja asioiden ymmärtäminen ei olisi juurikaan kehittynyt ,kuten tällä palstalla on muutaman kohdalla todettava. Luuloa on ilmassa paljon enemmän ,kun tietoa.
Sellaisten on helppo hurskastella ,joita ongelma ei koske. Vahingon seurauksena haettu pyyntilupa evätään riistakeskuksessa , ja jos ei siellä , niin valituksen seurauksena oikeudessa ”sopivan” tuomarin käsiteltyä asian. Kun tämä toistuu lähes joka kerta , ei ole ihme ,että ”tervekätiset” ihmiset tekevät omat ratkaisunsa . Akuutin ongelman voi hoitaa parilla eurolla kustannustehokkaasti kuntoon , jos on tarvetta. Turha kääntää koko Suomea ylösalaisin ja saada siitä huolimatta kielteinen päätös ja ongelma jatkaa vain paisumistaan.
On varsin kummallista ,että peto muuttuu vaaralliseksi vasta kehäkolmosen sisäpuolella ,vaikka siellä on runsaasti ravintoa jota syödä. Kauriita ,jäniksiä ja valkohäntiä riittää. Tappotuomio on kuitenkin varma.
Jos susi tuhoaa lammaskatraan Suomussalmen takamailla , ei peto olekaan lupaviranomaisen puolelta vaarallinen. Ei vaikka susi menisi edellisen tuhotyön jälkeen hakemaan saaliin seuraavana yönä lampolasta ,jonne loput on viety turvaan ja sama jatkuu seuraavalla tilalla. Muutama menetetty metsästyskoira samoilla suduilla ei saa viranomaisia edes kohottamaan kulmiaan. Seisotaan housujen keskellä tekemättä mitään ,että ei tehdä virkavirhettä.
Hirvituhoriskistä ja uutisoinneista puheenollen Pohjois-Karjalan hirvikanta on suosituksia harvempi ,mutta hirvivahinkojen määrä ko alueella sai juuri valtakunnallisen erikoismaininnan. Hirvitalousalue Uu kakkoselta ei ole juuri vahingoista valitettu. Kaikki on siis suhteellista. Väitän ,että ylimitoitetulla pelottelulla on saatu aikaan paljon enemmän vääriä puulajivalintoja verrattuna siihen ,mitä olisi oikeasti ollut tarpeellista. Edelleen viljellään ajatusta mäntyä ja koivua ei voi istuttaa…mäntyä ja koivua ei voi istuttaa….mäntyä ja koivua ei voi istuttaa ,vaikka hirvien puolesta voi istuttaa mitä tahaansa lähes huoletta. Riittää , että taimikon alkukehityksestä huolehditaan suositusten edellyttämällä tavalla. Lukijoiden kuvissa näyttää alevan edustava esimerkki siitä ,mitä tarkoitan. Siisti taimikko , jossa hirvi ei viihdy.
Totesin tuolla juuri ,että kun ongelma pahenee ,kusipäitäkin eksyy toimijoiden joukkoon. Tuo joutsenhomma ei saa osaltani mitään ymmärrystä. Sihen on sen sijaan saatava ratkaisu ,jos sudet kiertelevät karjatilan ympäristössä ja pihoilla tai lähentelevät työtään tekeviä metsästyskoiria. Akuutissa tilanteessa pedolta henki pois ja monttuun. Sen jälkeen monttu ja suu kiinni. Suurempaa teatteria siihen ei tarvita. Kun peto pysyy pois ihmisen reviiriltä, ei sitä ole syytä sen kummemmin häiritä.
Timpalla ei taida olla kokemusta siitä , millaista on asua karjatilallisena tai koiranomistajana susireviireillä. Mukaan touhuihin tuskin ketään on pakotettu ,mutta joukkoon tilanteen käytyä kestämätyömäksi on hivuttautunut niitäkin , joiden motiivit eivät kestä lähempää tarkastelua.
Minullakin on hieman kokemuksia aiheesta vuosikymmenien takaa . Kun viranomaiset eivät antaneet poistaa laajoja vahinkoja aiheuttaneita petoja ( kolme pyyntilupa-anomusta bumerangina takaisin) ,kävi niin ,että ilmaston raskasmetallipitoisuus kasvoi ja lisäksi alueelta alkoi löytyä petojen terveydelle sopimatonta ravintoa. Tämä ihan spotaanisti. Enimmillään laskin alueella kymmenetkin eri pedon jäljet saman päivän aikana. Pari vuotta siitä eikä sen jälkeen ole näkynyt ,kuin yksittäisiä harhailijoita eikä niitäkään joka vuosi. Hyvin on pärjätty ilmankin.
Ainahan ongelmat kääntyvät metsästäjien syyksi. Harvalukuinen porukka toi valkohännätkin suomeen ,mutta koko metsästäjäkunta sai syyt niskoilleen ,kun tämän pienen porukan toiminnan tuloksena homma ei pysynytkään hanskassa. Ruokintaa pidettiin pääsyyllisenä vhp-kannan kasvuun. Parantuneet elinolosuhteet tuovat saman vaikutuksen hirven kohdalla koko maahan . Tähänkin yksin syyllinen on metsästäjä , vaikka kannan sopivana pitäminen on vapaaehtoispohjalta hyvin haastavaa. On onneksi lupa toimia ja nykyinen järjestelmä on tuottanut tulosta.
Voiko Gla väittää ,että esimerkiksi keskusteluissa kielteistä mainosta saaneella hirvitalousalue Uu kakkosella ei olisi tehty mitään? Kuusi vuotta sitten alueelta on kaadettu kaksinkertainen määrä hirviä siihen määrään verrattuna ,mitä nyt virallisesti on laskettu olevan jäljellä. Kummasti uutiskynnys on ylittynyt vain siinä suhteessa , että niitä on kaksinkertainen määrä metsästäjien arvioon verrattuna. Kuusi vuotta sitten kaadettiin seitsemän hirveä tuhannelta , kuluneella kaudella vain yksi. Kannan hupeneminen ei jää kolmannekseen. Lupia on tilastojen mukaan käytetty viimeisen kolmen vuoden aikana vain puolet tarjolla olleista.
Esitänkin vastakysymyksen , onko järjestelmä ollut rajoittamassa kannan alentamista? Mikä olisi parempi vaihtoehto?
Gla ilmeisesti haluaisi ,että pedot hoitaisivat hirvisavotan. Siihen tilanteeseen todennäköisesti päädytään , kun metsästyksen tärkein elementti eli koira käy käyttökelvottomaksi petovaaran takia. Ketä syytät sitten ,kun pedot eivät onnistukaan savotassaan ja hirvikanta kehittyy sille luontaiselle tasolleen? Tutkimuskohteessa petojen aiheuttama hävikki oli 10% kannasta , mutta Suomen olosuhteissa hirvikanta voi kasvaa kaksinkertaiseksi jopa jo kolmessa vuodessa. Tuloksissa pedot vastaan nykyinen järjestelmä on kohtalaisen iso ero. Jos petomäärän annetaan kasvaa nykyisestään, saa kotieläintaloudelle heittää hyvästit monilla alueilla. Pedot opettavat jälkipolvensa tappamaan saalistamalla kotieläimiä. Hirvi on vielä opetusvaiheessa liian iso kohde.
…ja tässäkin tapauksessa saatetaan sotkea useampi eri juttu samaan soppaan. Osassa toimittu vakaasti harkiten ja osassa hetken mielijohteesta. Ikävä esimerkki kuitenkin siitä ,mihin toimimaton lainsäädäntö ja ennen kaikkea asenteellinen lakien tulkinta oikeusistuimissa voi johtaa . Tässä muutama idiootti pilasi päättäjille tarkoitetun viestin sisällön.
Olin kerran tilanteessa ,jossa piti lähteä jäljittämään kolarihirveä. Poliisi paikalla ja siviilin autossa kurttuja. Kuljettaja näytti epämääräisesti paikkaa ,jossa kertoi törmänneensä hirveen. Sitkeistä etsiskelyistä huolimatta ei löytynyt karvoja eikä jälkiä, mutta…..aamulla noin yhdeksän tuntia aikaisemmin srva-kaverit (joita tuurasin) olivat löytäneet kuolleen hirven kilometrin päässä paikasta ,josta haravoin autoilijan osoittamaa kolaripaikkaa, mutta eivät toista osapuolta. En jäänyt kyselemään , menikö kurttujen korjaaminen vakuutuksen piikkiin ja oliko poliisilla mahdollisesti lisäkysymyksiä autonkuljettajalle.