Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Olen tullut siihen tulokseen ,että ei ole mitään syytä äänestää Pekkaa. Ei ole ollut eikä tule.
Hankin aikanaan hetivalmiin kiukaan uuteen kotiin vuorotyötä silmällä pitäen. Nyt kiuas on olut muutaman vuoden lähes käyttämättömänä eläkkeelle siirtymiseni jälkeen. Saunotaan ”Kiilan”tavoin ulkosaunassa ,mutta peseydytään sisällä ja kesällä osin järvessä. Pudotus sähkölaskussa oli iso ,kun sähkökiuas on kylmillään. Lattialämmitys pitää pesutilat kuivina.
Alle kymmenen kiinnon halkosavottaa varten ei moottirisahaa ja kirvestä lukuunottamatta muita vehkeitä tarvita. Rangat käyttöpaikalle tuo tuttu naapuri traktorilla sopuhintaan. Pilkkeet siirtyy liiteriin kottikärryllä ja liiteristä uunin viereen telineellä teline/päivä -tahtiin lämmityskaudella ja saunaan tarpeen mukaan 3-4 kertaa viikossa.
Näistä kertyy ihan kohtuullinen perusliikunta vanhenevalle ihmiselle. Olen päättänyt ,että ”kämppä” menee myyntiin siinä vaiheessa ,kun puu lakkaa liikkumasta. Koetan kuitenkin pitkittää elämää rantamaisemissa käyttämällä puuta lämmittämiseen ja tekemällä polttopuut itse. Kun harrastaa liikuntaa muutenkin ,ei polttopuunteko ole ongelma.
Kun olen työskennellyt neljä vuosikymmentä puunkorjuun parissa ,en usko huhuihin ja luulen vähemmän. Huhut ja usko eivät elätä . Tarvitaan kannattavaa liiketoimintaa. Pienet koneet ovat harrastelijoita varten.
Jk:ta on hyvä kehua niin kauan ,kun vielä puita kasvaa. Finaalivaiheen jälkeen ,kun uutta kasvua ei ole syntynyt ja viimeiset on hakattu ,ei paljon naurata. Viimeisen hakkuun tuotot palavat uudistamiseen ja seuraava vuosikymmen kuluu rattoisasti ilman tuloja istutettuja taimia heinikosta pelastamassa. Tämä on valitettavasti vasta seuraavan sukupolven huolia. Tämän kokeneena en suosittele jk:ta.
Tuskin monikaan on vähätellyt energiapuun (ei risujen) merkitystä. Sitä kasvattamalla ei kuitenkaan kannata pilata hyvää taimikkoa ja aiheuttaa epätaloudellista toimintaa puunkorjuussa. Pahimmillaan metsän kiertoajan puukorjuutapahtumat lisääntyvät yhdellä ja tarvitaan muuhun hakkuuseen soveltumattomia erikoislaitteita työn toteuttamiseen.
Poltettavaksi kelpaa paksumpikin puu. Isompia puita korjattaessa voidaan käyttää yleisesti hakkuuseen soveltuvia laitteita ,joita on varmimmin saatavilla.
Suuri osa koneellisesti korjattavaksi mielletyistä nmk-kohteista jää korjaamatta liian pienen kuviokoon ja puuttuvan kaluston vuoksi. Tämän vuoksi energiapuita ei kannata yrittää kasvattaa taimikossa taimikonhoidon kustannuksella.
Jälkimmäisestä tinkiminen on käynyt monelle kalliiksi. Riukuuntuneen energiapuukohteen korjuun jälkeen seuraava hakkuu on ollut päätehakkuu ,kun kasvatettavaa materiaalia on löytynyt risukon seasta niukasti. Minäkin jouduin kääntymään joiltakin palstoilta takaisin ,kun ep-hakkuun jäljiltä ei olekaan löytynyt seuraavaan harvennukseen riittävästi poistettavia puita. Kuvio on merkitty harvennettavaksi , mutta ei ole ollut mitä harventaa.
Rästejä toki pitää yrittää hoitaa nyt ,kun on hyvät mahdollisuudet ,mutta uusia ei kannata kasvattaa taimikonhoidosta tinkimällä. Hetkellinen hyöty energiapuusta on laiha lohtu , jos metsä on ehtinyt mennä pilalle.
Edelleenkin halutaan unohtaa se tosiasia ,että meillä ei olisi nykyistä määärää teollisuutta eikä puulla läheskään sitä arvoa ,mitä nykyisin ,jos jatkuva kasvatus olisi yleisempää. Painisimme metsätalouden suhteen banaanivaltioiden sarjassa. Näinollen vertailu jatkuvan ja jaksottaisen välillä on täysin turhaa. Harrastella toki voi ,mutta taloudellisilla syillä jatkuvaa kasvatusta ei voi perustella. Ne vähätkin tulokset on saavutettu jaksottaisen menetelmän siivellä.
Venevinssi pysyi mainiosti käyttökelpoisena ketju+sakkelikiinnityksellä ankkuripuun runkoon ilman lisävirityksiä. Sitten veto puolesta välistä liinaa toisen liinan ja vaijeritaljan avulla turvallisen matkan päästä sivulta.
PS. Käytin vahvempaa pitopuuta ,kun runko oli jäässä. Sulalla puulla viisi senttiä riittää.
Kymppitonnin pullotunkki on kohtuu tehokas kaatoapu ,mutta sylinterin päähän on saatava tukeva ja luistamamaton vastakappale ettei sylinteri painu puun sisään tai lipsahda ulos kaatokolosta. Vastakappaleen on oltava kooltaan vähintään vänkärin kielen kokoinen.
Kaadoin kerran naapurin rajalta yli 2 motin toispuoleisen kuusen ,joka oli kallistunut lumen painosta pahasti väärään suuntaan. Kunnon kaatokolo ,”pesä ” kymppitonnin pullotunkille ja lähes kymmenen sentin pitopuu olivat keinoina saada puu kaatumaan haluttuun suuntaan. Rakennusten lähellä en kuitenkaan lähtisi kokeilemaan ,kuinka käy.
Tikkaat ,pitkä liina ,ketju ja vaijeritalja ovat oikein käytettynä edullisia vaihtoehtoja puiden suuntaamiseen. Kannattaa käyttää niitä ,jos varastosta sattuu löytymään. Jos vielä löytyy kulmapyörä , on paketti täydellinen. Kunnon pitopuu ja kiristys ankkuripuusta riittävästi sivusta kaatosuuntaan nähden niin kyllä lähtee!
Haavisto vaikuttaa pahasti väsähtäneeltä. Mahtaisiko jaksaa kuutta vuotta presidenttinä.
Geeniperimää tuskin uhataan metsästyksellä ,mutta hirvikannan rakenne saadaan vinoksi ,jos ei metsästetä valikoivasti. Edellinen nopea kannan kohoaminen kymmenen vuotta sitten johtui monelta osin hirvikannan vähenemisen ohella tapahtuneesta hirvikannan vinoutumisesta. Kannan kehitys muuttui vaikeasti ennustettavaksi ja kun kehityksen suunta lopulta huomattiin ,oltiin jo vähän myöhässä. Nykyisen seurantajärjestelmän ja valikoivan metsästyksen tuloksena ennustettavuus on parantunut eikä kannan kehitys pääse niin pahasti laukalle ,kun vuosikymmen sitten puhumattakaan tilanteesta joka kaatui syliin vuosituhannen vaihteessa.
Hirvikannan määrittäminen vaati silmäpareja ja aktiivisuutta. Nämä seikat ovat uhattuna väen vanhetessa ja vähentyessä . Ei toki joka paikassa ,mutta autioituvalla maaseudulla uhka on akuutti.