Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 2,171 - 2,180 (kaikkiaan 9,345)
  • suorittava porras suorittava porras

    Siinä sivussa on kasvatettu ihmistä pelkäämätön petosukupolvi.

    suorittava porras suorittava porras

    Kerrohan Rane ,saavatko kaikki sairaat hoitoa ja saadaanko kaikki rikolliset kiinni? Pääsevätkö yritykset asetettamiinsa tavoitteisiin? Monta asiaa ei saada tehdyksi ,vaikka laki määräisi.

    Mielestäni metsästäjät ovat onnistuneet tekemisissään tähän asti ihan kohtuullisesti pelkältä harrastuspohjalta. Tulevaisuudesta en ole niinkään varma. Resurssit ovat rajoittava tekijä. Resurssipulaahan valitetaan sielläkin ,missä ei saada aikaiseksi edes lakiin perustuvia asioita. Ei, vaikka olisi kyse ihmisen hengestä.

    suorittava porras suorittava porras

    Tarvitaan osaamistakin ja sitä löytyy liittymällä seuraan. Niitä hirviä on täysin mahdollista posautella -varsinkin vasoja- seuran jäsenenä omilta mailtaan. Kohdallani riitti ,kun ilmoitin aikeistani. Aika monet kaatokoordinaatit osuivat tilani alueelle tai sen välittömään läheisyyteen. Omistamani koira edesauttoi merkittävästi onnistumisessa. Saamani saalis jaettiin tasapuolisesti porukan kesken. Parhaimmillaan makasi tantereella kolmekin hirvivainaata samassa kasassa. Sen savotan jälkeen olen tyytynyt vain yhteen / kerta.

    Jos hirvet aiheuttavat ahdistusta , paperit seuraan liittymiseksi vetämään ja perehtymään metsästyksen saloihin. Jos minulta onnistui ,miksei muiltakin.

    suorittava porras suorittava porras

    Perkolle totean ,että kokemus ja työn tarjoama mitattu tieto ovat vähän arvokkaampaa pääomaa verrattuna jonkun alisuorittajan toiveajatelmiin.

    Valitettavasti tämän alisuorittajan laiminlyönnit kostautuvat vasta seuraavalle omistajalle ja alisuorittaja voi kehuskella menetelmäänsä niin kauan ,kun palstalla huojuu edes  muutama puu. Nekin iältään yli 100 vuotta ja laadultaan täysi arvoitus.Tuossa ajassa tehdään kunnon tili jaksollisessa kahden puusukupolven tuloksista . Nykyään kuusikko alkaa olla korjuukypsää jo 50 vuodessa uudistamisesta parempien taimien ja tehokkaamman hoidon ansiosta. Enskasta keryy puutavaraa 60-90 mottia ,toiskasta 100-150 mottia ja päätehakkuusta 300-500 . Jatkuvan saalis jää 50 vuodessa  300 mottiin.

    Jatkuvan puolella en ole myönteistä kehitystä havainnut. Puusto taantuu jokaisen käsittelykerran jälkeen. Siinä ”sadonkorjuu” on kerättyyn materiaaliin nähden kallista ja kuluttaa uusiutumattomia luonnonvaroja kohtuuttomasti saantoon nähden. Lisäksi taantuva kasvusto  kehittyy aikanaan päästölähteeksi vaikka hiilensidontaa tulisi lisätä.

    suorittava porras suorittava porras

    Metsästyspäiviä seuran sarakkeeseen kertyi kaikkiaan 17. Itse olin läsnä 15 kertaa ja osallistuin paloitteluun (2 tuntia/otus) 6 kertaa. Kannattaa miettiä tilannetta perheellisen ja  useamman aktiivisen lapsen harrastuksiin osallistuvan näkökulmasta. Nämäkin tapahtumat osuvat viikonlopuille. Näistä syistä seurani on pitkämielinen niitä kohtaan ,jotka ovat hsl:lla monestikin ja pienen seurueen passimiehiä on mukana vain puolet. Ei siis ihme , jos jatkossa kaatokiintiöt eivät täyty.  Paikkakunnan tilanne näyttää 75%. Valkohäntien osalta 25%.

    suorittava porras suorittava porras

    Vaikka olet hintatietoinen(Jovain) ,haluat silti lyödä päätä seinään. Jaksollisen harjoittajat ansaitsevat muutaman päivän vuosittaisella osallistumisella hoitotöihin  kohtuullisen palkan ja kulut on mahdollista vähentää verotuksessa.

    Jk-väki saa pinemmät bruttotulot ja maksavat isommat verot ,kun olemattomista töistä(tampaamisesta) ei kerry kuluja verovähennyksiksi.

    Ymmärrän varsin hyvin Perko-trollin huolen tamppaamisesta heinettyviä harveikkoja katsellessaan. Ei ole häävi homma uudistaa heinäistä palstaa ,joka ei ole ottanut uudistuakseen pelkän uskon voimalla. Tämän opin kantapään kautta jo yli 40 vuotta sitten uudistettani edellisen omistajan toteuttaman harsinnan tuloksena yllä mainittuun kuntoon päätyneen tilan metsiä ,joissa ”lupaavatkin” taimipuskat osoittautuivat pahasti lahovikaisiksi.

    Sain 8:lle hehtaarille  ”ilmaiset” taimet vajaatuottaoisuuden ”ansiosta”. Työtä riitti vuosikausiksi , mutta oppia tuli siitäkin edestä. Syventävää tietoa jaksollisen paremmuudesta sain lisäksi vertaillessani tuloksia hakkuukoneen mittalistoista eri kohteilta. Jk:n tulokset olivat poikkeuksetta todistuksen arvoasteikolla ala-arvoisia. Ei niitä puhumalla paranneta. Mittaustuloksia kertyi riittävästi vertailun pohjaksi yli 30 vuoden ajalta hakkuutyömailta ja omalta tilalta tätä ennen .

    suorittava porras suorittava porras

    Trollin ulostus ei ollut yllätys….

    suorittava porras suorittava porras

    Jk on myös eräänlaista keplottelua saada hyötyä jaksollisen menetelmän siivellä. Tulomuodostus olisi merkittävästi niukempi ilman jaksollisen menetelmän avulla saatua teollisuutta ja markkinoita.

    Sekin on syytä pitää mielessä ,että prosentti ei ole maksuväline. Kaupan kassalla kelpaavat vain eurot. Jk:n paremmuutta perustellaan prosenteilla , jaksottaisen puolestaan euroilla.

    suorittava porras suorittava porras

    Vielä ,kun saataisi purettua miinakielto . Materiaalille olisi akuutti tarve itärajalle.

    suorittava porras suorittava porras

    No…avautuihan se toinenkin trolli.(En viittaa tässä tapausessa Anneliin?)

Esillä 10 vastausta, 2,171 - 2,180 (kaikkiaan 9,345)