Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Juoksee henkensä edestä itsensä läkähdyksiin. Siksi ajokoiraa ei ole saanut käyttää hirvijahdissa yli 50 vuoteen eikä muutakaan vastaavankokoista ajavaa koiraa rodusta riippumatta .
Meillä se nuori kaiken viljan koira toi jahdissa kopiksi kauriita ja jäniksiä ja kun hirvi sitä vähän komensi pysyi visusti isätänsä kintereillä. Koiran ruumiinrakenne ja rotu kuitenkin viittaisi paremminkin hirvihommiin.
Yhden seuran jäsenen vaha ajokoira puolestaan kiinnostui hirvistä ,kun isätä liittyi hirviseurueeseen. Hirven haju nutussa sai kohteen vaihtumaan ja kiinnostus jäniksiin väheni. Nyt kaveri lopetti hirvitouhut kokonaan , kun tuli aika kouluttaa uusi ajokoira pienriista-askareisiin.
Yhtään hirveä ei ajokoiralle luonnollisesti kaadettu ,mutta uudet tuoksut isännän kamppeissa veivät isomman riistan jäljille. Oli ilmeisesti halu miellyttää isäntää . Koira joutui olemaan toimettomana kotona silloin ,kun isäntä jahtasi hirviä. Ajatteli näyttää mukaan päästäkseen ,että hirvenajokin onnistuu….
Hirvikoirille riittää kimmokkeeksi lähteä pienten sorkkaeläinten perään pelkkä omistajansa vaatteista lähtevä tuoksu ,joka on peräisin tuloksekkaalta kyttäysreissulta. On kokemusta . Tästä syystä on ehdoton kielto kaataa pieniä sorkkaeläimiä hirvijahdin yhteydessä. Peurakytiksellä käytettyjä vaatteitakaan ei ole viisasta käyttää hirvijahdissa eikä koirnohjaaja kuskaile sopimattomia saaliita autossaan.
PS. En kuitenkaan ole sitä mieltä ,että Nostokoukku olisi sammuttanut paloa väärin. Kärsivä eläin on lopetettava välittömästi ja kivuttomasti. Otin vain käsittelyyn aiheen , joka koiranohjaajan on otettava huomioon.
…ja nuoren ajokoiran kiinnostus isompia sorkkaeläimiä kohtaan kasvoi toiseen potenssiin? Et kai koiran läsnäollessa antanut ”lähtölaukausta” tuonpuoliseen?
Pakkanen näytti olleen tyly tikallekin ,joka lojui kuolleena hangella käpyvarastona toimineen vanhan sähkötolpan juurella siemenistä tyhjennettyjen käpyjen vierellä. Ei se talviruokinta näillä pakkasilla pahitteeksi liene tarjottiinpa sitä mille elävälle tahaansa.
Turha mennä merta edemmäs kalaan. Jk ei vain yksinkertaisesti ole toimiva menetelmä. Ennen lehmäkin oppii lentämään ,kun jk voidaan osoittaa kylmillä numeroilla kannattavaksi. Harrasteluna voi puoltaa joillekin paikkaansa.
Tässäkin ketjussa haukutaan väärää puuta autuaan tietämättömänä siitä, missä mennään. Eihän riistahallintoa voi syyttää ,jos metsästäjät eivät kaada kaikkia lupien mahdollistamia hirviä.
Liian vähän saa huomiota se seikka ,että on luotu työkalut puuttua hirvikannan kasvuun ajoissa. Viidessä vuodessa kantaa saatiin alas kolmannes ja nyt ollaan 1990-luvun puolivälin tasossa ,joka on vain puolet vuosituhannen vaihteen ennätysmääristä. Edellinen kannanleikkaus vei aikaa 10 vuotta nyt kanta saatiin aisoihin viidessä vuodessa kannanhoitosuunnitelman ja reaaliaikaisen tietojenvaihdon ansiosta.
Lupamääristäkään ratkaisut eivät ole kiinni ,koska pienempien sorkkaeläinten pyyntilupia jää käyttämättä suuressa osassa maata puolet ja hirvien kohdalla 20-30%.
Yksittäisten porukoiden sooloilulla ei ole suurta vaikutusta kokonaisuuteen. Tosin sooloilulla voidaan pilata hyvään alkuun päässyt yhteistyö ,jonka avulla asiat olisi voitu saada oikealle tolalle.
PS. Sooloilulla saattaa olla yllättäviä vaikutuksia. Huomasin juuri ,että lupapankki (15pyyntilupaa) on sulkeutunut. Johtuneeko siitä ,että yksi osakas kaatoi lopuksi suosituksista piittaamatta kolme urosta ,vaikka uroskiintiö oli täysi. Viisi naarasta ja yhdeksän vasaa jäi sitävastoin pystyyn ja tietenkin ne 15 pyyntilupaa samassa suhteessa.
Jokainen yhteisluvan osakas voi hakea vapaasti omat lupansa . Porukalla kuitenkin sovitaan suuntaviivoista rhy:n laatiman suunnitelman pohjalta. Jos on riittävästi havaintoja , saa myös pyyntilupia. Siihen ei ole muilla sanomista. Mutta ,jos”riittävä”lupamäärä tarkoittaa ,että ammutaan vain aikuisia ja niistäkin vain uroksia ,voi tulla lähtö yhteisluvasta.
PS. Meillä ammutaan hirviä, ei kiloja. Kaadettiin kaksi naarasta ja kuusi vasaa.
Rhy laatii saamiensa tietojen perusteella verotussuunnitelman ja sen puitteissa mennään. Se ,että yhteislupa kattaa koko rhy:n alueen mahdollistaa myös lupapankkien tehokkaan käytön ,jos on tarvetta.
On kuitenkin syytä muistaa ,että pyyntilupaehdot koskevat pankkihirviäkin ja luvat on suunnattava rakenteellisesti oikein. Yleensä pankista lohkeaa lupa koskien vasaa tai naarasta . Urokset kaadetaan liiankin ”kuuliaisesti”. Havaintojen kertymiellä on myös merkitystä.
Ei ole lupien puute esteenä rajoittaa kantaa. On porukoiden haluista ja kyvyistä kiinni ,miten homma toimii. Näyttää jäävän näillä korkeuksilla vuosi toisensa jälkeen puolet vhp-luvista käyttämättä. Kauriitkin kiinnostavat vain hyvin pientä joukkoa.
Riistahallinnosta on pyritty antamaan vastuu riistan sopivasta määrästä kentälle . Se ei kuitenkaan ole tuottanut joka paikassa kaikkien mieleisiä tuloksia.
Puolimetrinen kuiva koivuklapi lämmittää mukavasti muutakin ,kun mieltä. 8,5kw:n ”lämpölaitos” on ollut ahkerassa käytössä eikä pakkasten vaikutusta sähkölaskuun huomaa ääriolosuhteissakaan. Tulikiviuuni ja hella ovat osoittaneet tarpeellisuutensa , vaikka joku ohikulkija taloni ollessa rakenteilla totesi , että tein tarpeettoman investoinnin uunitarpeita katsellessaan .
Tähän mennessä ei ole tullut tapaturmia polttopuita hankittaessa. Perheen muita jäseniä on puolestaan leikelty vähän sieltä ja täältä urheiluvammojen tiimoilta. Hyvä kuitenkin ,että kaikki harrastavat liikuntaa ,vaikka siihen riskejä liittyykin. Eniten pelottaa yhden jäsenen surffausharrastus toisella puolella maapalloa.