Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Tittelit ei paina ,jos osaaminen puuttuu tai jos porukka on valikoitu sopivasti omaa aatetta tukevien joukosta.
Täysin samaa mieltä Timpan kanssa!
Pieni yksityiskohta-lahoava puu- on esimerkki virheellisen tiedon levittämisestä. Sen määrä tosin vähenee ,mutta ihan eri kohteilla ,mitä annetaan ymmärtää. Niukkuus iskee taantuvissa jk-metsissä puuston vähentymisen myötä. Jaksollisessa sitä vastoin lahopuun määrä lisääntyy väistämättä runsaammasta puustosta ja kasvusta johtuen.
Lahopuun määrä suorastaan räjähtää , kun Visa tai Timppa tekevät runsaspuustoisille palstoilleen avohakkuun. Jos päätehakkuusta saadaan 400-700 mottia hehtaarilta ainespuuta , kertyy hakkuutähteitä ja kantoja kutakuinkin neljännes ainespuumäärästä kumpaakin. Vaikka hakkuutähteet poltettaisiin , kertyy pelkästään kannoista tulevaisuudessa lahoavaa puuainesta 100-150 mottia hehtaarille plus ne kannot ,jotka ovat syntyneet harvennusten yhteydessä. Lahopuun asennolla ja sijainnillahan ei pitäisi olla väliä. Hoidetussa talousmetsässä lahopuuta on riittävästi jo ilman niitä toimenpitetäkin ,mitä sertifiointiehdot vaativat. Jk:n puolella en olisi asiasta niinkään varma. Avohakkuun vastustajat eivät todellakaan tiedä ,mitä ovat vaatimassa ja mitä vaatimuksista lopulta seuraa.
Energiapuunkin voi unohtaa ellei kyseessä ole laakso kahden tolpan välillä. Linjanalusen kunnossapitoa ei voi myöskään jättää yksittäisten maanomistajien vastuulle. Se on tehtävä keskitetysti silloin ,kun on tarve.
Paikkakuntaamme rasittaa valtava johtokatujen verkosto ,josta risukot raivataan paijon aikaisemmin ,kun sitä olisi vielä taloudellisesti järkevää kerätä energiapuuksi. Paikallinen puuta käyttävä lämpölaitos olisi varmasti sen jo tehnyt, mikäli olisi nähnyt risujen keräilyssä mahdollisuuden .
Johtokadut avataan viimeistään silloin ,kun vesakko on nelimetristä. Saanto jää onnettoman pieneksi ,vaikka ”tuottavia” neliöitä on paljon. 40-80 metrin johtokatuja lähtee paikkakunnalta seitsemään eri suuntaan.
Turha jauhaa jatkuvan eduista. Yksittäisen taimen kehittyminen myyntikelpoiseksi järeäksi tukkipuuksi kestää jk:ssa 100 vuotta ja jaksollisessa ajallaan hoidetussa metsässä tähän päästään yksittäisen puun kohdalla 60 vuodessa. Lisäksi näitä viimeksi mainittuja puita kertyy tasaisesti ja runsaasti pienemmältä pinta-alalta ja kokonaissaanto muodostuu parhaimmillaan puolta suuremmaksi.
Valon ja ravinteiden saanti ovat ne keskeisimmät tekijät eron syntymiseen. Tasarakenteisissa metsissä puuston tiheys pidetään optimaalisena kummankin tekijän suhteen. Erirakenteisten kohdalla pienempi ja varjossa kasvava kärsii. Isommat puut imevät valon ja laajempien juurien avulla ravinteet. Pienemmät puut eivät saa parasta mahdollista määrää kumpaakaan.
Tuolla toisessa ketjussa todettiin aurinkopaneelien kohdalla varjostuksen merkitys aurinkovoimalasta saatavaan tehoon. On siis laskelmin todistettu ,että varjostus pudottaa tehoa. Sama kaava on aivan käyttökelpoinen puidenkin kohdalla ja nähtävissä käytännössä siinä ,että jatkuvan metsän taimi on monesti vielä 40 vuoden ikäisenä pituudeltaan metrin luokkaa ja alkaa vähitellen venyä vasta silloin ,kun lähellä kasvanut isompi puu poistetaan. Metrin vuosikasvuista voi vain haaveilla. Jaksollisen taimi venyy metrin pituuteen3-4 vuodessa ja siitä eteenpäin jopa metrin kasvu vuodessa on yleistä.
Jatkuva kasvatus ei ole taloudellisesti perusteltua eikä siitä ole ratkaisuksi kasvattamaan hiilensidontaa ellei metsää jätetä koskemattomaksi. Aikaa myöten jälkimmäinen vaihoehto johtaa metsän muuttumiseen lahotessaan päästölähteeksi.
Gla puki edellisen sivun kommenteissaan erinomaisesti sanoiksi sen, mitä varmasti moni muukin on pohtinut. Erilaiset luontodokumentit ovat ihan kivoja katsella , mutta samalla ne luovat erityisesti varakkaimmille tarpeita, jotka kuluttavat kohtuuttomasti luontoa .
Harva pysähtyy miettimään syvemmin niitä vaikutuksia ,joita seuraa ylettömästä kuluttamisesta koskipa se sitten arkea , asumista tai vapaa-aikaa. Onhan se hienoa ,kun miljonäärit lentelevät lähes koskemattomien vesistöjen äärelle kahlaamaan virtaaviin vesiin ja rääkkäämään uhanalaisia kaloja pyydystä ja päästä menetelmää käyttäen. Väliajat mässäillään harvinaisilla herkuilla. Eikö lähempääkin löytyisi elämyksiä ja vähempi riittäisi? Matkustukseen kulutetun ajan voisi käyttää muuhun tentoutumiseen ja ihmisen tarvitsema päivittäinen ravintokin löytyy lähempää.
PS. Tarkoittiko Anneli sittenkin ohjelmaa ”Eränkävijät”? Siinä toimitaan ja harrastetaan vaatimattomasti pääasiassa lähiympäristössä luonnon ehdoilla eikä syyllistytä kerskakuluttamiseen.
Ainakin Metsälehden lukijat ovat noteeranneet Vuokon kirjoituksen. Tähän mennessä yli 800 puolesta ja alle sata vastaan! Veikkaan ,että tuhat puoltoääntä menee rikki että heilahtaa!
Onko yksikään artikkeli yltänyt tällaiseen määrää puoltoääniä Metsälehden historiassa? Artikkeli oli napakka koukku suoraan luontovouhottajien leukaperiin. Tykkäsin!
Jalkasen malli sotii vahvasti sitä tosiasiaa vastaan ,että monesti on järkevää jättää jopa viimeinen harvennus väliin ,jotta vältytään tuulituhoilta. Vähänkin kivikkoisemmalla maapohjalla syntyy aukko ihan itsestään ,jos puiden tiheys pudotetaan 200 runkoon.
Tuolla oli viittaus myös mäntyjen poistamiseen ennen päätehakkuuta. Ne kuitenkin pysyvät varmimmin pystyssä. Jätäpä vastaavasti kuusi pystyyn männikön viimeisen harvennuksen yhteydessä . Suurella todennäköisyydellä se kuusi on nutullaan ennen päätehakkuuta . Metsään tosin syntyy mukavasti järeää lahopuuta , jos toimitaan näin. Jalkasen mallilla tätäkin enemmän. Ratkaisu ei poikkea paljonkaan siitä , kun konnevetinen mo yritti siirtyä jaksollisesta menetelmästä jatkuvaan . Laaja tuulen runtelemä harveikko oli lopulta laitettava kokonaan uusiksi muutaman vuoden kuluttua etupainoisen vanhan metsän harvennuksen jälkeen.
Jk- uskovaisille avohakkuu on myrkkyä ja syykin on selvä ,mutta eivät itse sitä myönnä. On todella v-maista uudistaa jk:ssa finaaliin päätynyt metsä. Kantoraha kuluu käytännössä uudistamiseen ja seuraavat kymmenen vuotta heinän kanssa tappelemiseen . Tuloksena aukkoinen taimikko ,josta kunnon metsää ei tule ikinä.
Kun uudistamisvelvoitteeseen aikanaan päädyttiin , näitä loppuun asti harsittuja metsiä riitti. Katkeruus on säilynyt tähän päivään saakka niiden kohdalla ,joiden kanorahat paloivat uudistuskuluihin ”viranomaisten” määrätessä pilalle harsittu metsä uudistettavaksi. Nythän kukin voi toimia tavallaan ,mutta se pelottava ja työläs ”tamppaaminen” on muutamilla väistämättä edessä ,kun puusto on ehtynyt ja metsä on muuttunut aroksi. Seuraava puutili ei välttämättä tule enää omalle kohdalle. Tätä tuskaa Perkokin täällä purkaa.
