Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 2,281 - 2,290 (kaikkiaan 9,346)
  • suorittava porras suorittava porras

    Tomperi ei taida tietää ,että metsästäjille laaditaan metsästystä varten hirvikannan määrään ja rakenteeseen perustuva verotussuunnitelma. Esimerkiksi oman paikkakuntani suunnitelma pitää sisällään tavoitteen kaataa 62% :n osuus saalismäärästä vasoja ja 39% uroksia aikuisten hirvien määrästä. Toteutuma on tähän mennessä vasojen kohdalla 61% ja urosten 52% , joista viimeinen luku todennäköisesti vielä kasvaa ,kun meilläkin kiintiöksi merkitty uros on vielä juoksemassa.

    Hirvikannan verotus on ollut vuosia suunnitteeltaan ja toteutumaltaan naarasvoittoinen. Jahdin pitkittyessä näinkin myöhään suositukset alkavat joiltakin unohtua.

    Mitä petopolitiikkaan tulee, Saksassa alkaa järki voittamaan. Ollaan laatimassa lakia ,jossa pedosta tulee henkipatto välittömästi ilman byrokratiaa aiheutettuaan kotieläinvahingon. Peto on mahdollista saattaa pois päiviltä muutaman viikon aikana kilometrin säteen sisällä tapahtumapaikasta. Karjanomistajat vaativat kiivaasti tämän lisäksi mahdollisuutta myös kannanhoidolliseen metsästykseen petojen vähentämiseksi. Tuossa olisi hyvät eväät myös suomalaisten päättäjien käyttöön. Korpilaki on kuitenkin se huonompi vaihtoehto.

    suorittava porras suorittava porras

    Minulla oli viimeiset 12 vuotta ihosairauksia poteva labbis. Piti tulla jälkikoira ,mutta tuli seurakoira ,kun iho ei kestänyt elämää luonnossa. Olisi ollut kallis kapistus ilman eläinvakuutusta. Perheen tyttärelle kuitenkin kaikki kaikessa.

    Viimeisen hirvikoirani lahjoitin sen ollessa lähes eläkeiässä työkaverin vanhempien iloksi ,kun vaihdoin asuinpaikkaa. Kaikkien kannalta hyvä ratkaisu. Nyt lenkitän ja rapsuttelen satunnaisesti koiria , joilla on tilapäistä tarvetta päivä-tai yöhoitoon. Kokemuksia saksanpaimenkoirista perhoskoiriin. Mukavia kaikki omalla tavallaan…..ja kyllähän koira koiran tuntee…

    suorittava porras suorittava porras

    Toimimattoman koiran lopettamisessa ei ole kyse kunniasta ,vaan siitä , että hirvet jäävät kaatamatta ilman osaavaa koiraa. Koiran lopettaminen on raskas päätös ja viimeinen vaihtoehto. Koirasta luopuminen saa tipan karskinkin miehen silmäkulmaan ja perheellisellä suru kertautuu ja vahvistuu.

    Itsellänikin ollut useita koiria ,toimivia ja toimimattomia. Yhtä vaikeaa on ollut luopua jokaisesta . Kymmenen vuotta sitten päätin ,että talouteen ei tule enää yhtään omaa koiraa. Luopuminen on liian raskasta ,kun se aika koittaa. Ymmärrän täysin niiden tunteet ,joiden koiran peto on raadellut ja erityisesti sen ,että uutta koiraa ei hankita susien syötäväksi.

    suorittava porras suorittava porras

    Halutaan turvata metsäasiantuntijoiden työllisyyttä. Yleensä opettajan pitäisi tehdä itsensä tarpeettomaksi ,mutta metsässä ovat puhaltaneet tähän asti vähän toisenlaiset tuulet. Rästeillä voidaan turvata työpaikkoja joita alkaa olla niukasti tarjolla alan voimakkaan kehityksen seurauksena. Myös valvonnantarpeen korostaminen on ollut rimpuilua työpaikkojen säilyttämiseksi.

    suorittava porras suorittava porras

    Peukut Annelin viimeiselle lauseelle. Risukonkorjuun ohjeistushan on ollut tähän asti käytännössä sama ,kun pienkonevalmistajien kaupallinen tiedote. Tarkoitus on vain myydä koneita ja työllistää suunnittelijoita metsässä. Tuettuahan on ollut energiapuuhommissa käytettävän kaluston kehittäminen ja metsäasiantuntijoiden palkkausta on hoidettu osin tukien avulla.

    suorittava porras suorittava porras

    Sorkkaeläinkantaahan on pakko kasvattaa ,jotta saadaan riittävästi evästä räjähdysmäisesti kasvavalle petokannalle ,jota ei saa metsästää. Nykyisessäkin hirvikannassa on aivan riittävästi potentiaalia aiheuttamaan hankaluuksia jo paljon ennen ,kun pedoilla on merkittävää vaikutusta määrän rajoittajana. Koko Suomen koululaiset ovat susikuljetusten piirissä ennen sitä eikä yhtään koiraa ole siinä vaiheessa varaa laskea irrallaan luontoon. Aikuisetkin karttavat luonnossa liikkumista.

    Kumpi on parempi ,että hirvi aiheuttaa joskus vähän haittaa ,vai se että sekä hallitemattomasti kasvava petokanta ja räjähdysmäisesti lisääntyvät hirvieläimet aiheuttavat paljon haittaa? Nyt on viimeiset hetket käsillä valita ,kumman vaihtoehdon haluaa toteutuvan.

    suorittava porras suorittava porras

    Eipä ole tarvinnut käsityksiä muuttaa eri elämäntilanteissa. Edellinen malli (nyt eläkkeellä) tarjosi erinomaisen mahdollisuuden tarkastella eri toimintatapoja ja niiden mitattuja tuloksia ,jotka olivat juuri motokuskille ensimmäisenä näytillä. Samojen virheiden toistaminen kotitilalla olisi ollut varsin hidas prosessi oppia eri toimien seurauksista.

    Luepa Puuki se maastullin juttu huolella. Olen ollut etuoikeutettu seuraamaan käytännössä , miten eri toimintatavat tuottavat tai ovat tuottamatta tulosta. Finsilvan tuottavaa mallia olen yrittänyt vähän markkinoidakin ,mutta kemeraraha näyttää olleen monille paljon metsän kuntoa ja kokonaistuottoa tärkeämpi asia. Toki niitä rahoja tulee käyttää ,jos ne osuvat metsän kannalta biologisesti oikeaan ajankohtaan. Tähän asti varat ovat palaneet virheiden paikkailuun ja pahimmillaan ohjanneet tekemään isompia virheitä.

    Luulisi olevan tavoittelemisen arvoinen vaihtoehto saada metsistään 40% parempi tuotto ilman tukiakin. Ei pidä tyytyä rästien purkamiseen ,vaan on myös keskityttävä siihen ,että uusia ei enää synny hehtaariakaan.

    suorittava porras suorittava porras

    Arvasin tilanteen Timpan metsästysalueella ,kun seurasin keskustelua alueen metsästyksen strategiasta muutaman vuoden ajan. Hirvikannan laskettua reippaasti ,metsästettiin entiseen malliin. Kun ei saatu vasoja , käytettiin luvat aikuisiin uroksiin ja kun uroksia ei ollut ,ammuttiin vähiä naaraita ja nyt on käsillä tilanne ,että metsästettävää on niukasti. Mentiin yliverotuksen puolelle suosituksista piittaamatta.

    Tälläkin alueella viime vuosien etupainoinen metsästys on johtanut monien seurojen kohdalla alhaisiin lupien käyttöasteisiin muihin vuosiin verrattuna. Suosituksia noudattaneet ovat saaneet lupansa kutakuinkin käytettyä.

    Tällä hetkellä paikkakunnan lupien käyttöaste on 63%.  Edelleen metsästävien kahdeksan porukan viikonlopun yhteissaalis oli vain kaksi vasaa, joten nihkeää on.

    Laumoista sen verran ,että läheisellä talvehtimisalueella todettiin olevan vuosituhannen vaihteessa lentolaskennassa enimmillään  yli 200 hirveä/1000 ha. Nykyisillä tiheyksillä(3/1000) koko paikkakunnallemme/44000ha jäisi hirviä talvehtimaan runsas sata. Laumoista voi  siis edelleen puhua,kun tuo porukka jakautuu talveksi useampaan 5-10 hirven tokkaan. Niitä vain on merkittävästi vähemmän ja ne ovat pienempiä vuosituhannen vaihteen tilanteeseen verrattuna.

    Visan kohdalla on todettava ,että vanhenemisen myötä ihmisessä nousee esille ominaisuus ,jossa ne asiat, joihin ei riitä ymmärrys , eivät ole totta. Toisilla ennemmin ,toisilla myöhemmin.

    suorittava porras suorittava porras

    Vastaus Kallen edellisen sivun kysymykseen on kirves/ 15 kiintomottia kaataen ,karsien ,katkoen 33-45cm:n pölkyiksi ja kirveellä pilkkeiksi. Hyvää hyötyliikuntaa.”Mitä vanhempi mies, sitä pidempi pino” . Vuosikulutus setsemän kiinnon luokkaa.

    suorittava porras suorittava porras

    Pakkaskeli on kirveshalkojan paras kaveri. Jo vähän kuivahtanutkin pölkky halkeaa mukavasti , mutta yritäpä halkoa kuivumisen alkuun päässyttä havupuupölkkyä kesäolosuhteissa. On vähän hikisempää hommaa.

    Onneksi tuli tänä vuonna halottua kahden vuoden tarpeet hyvien säiden aikaan. Viimeiset klapit viikko sitten.

Esillä 10 vastausta, 2,281 - 2,290 (kaikkiaan 9,346)