Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 2,391 - 2,400 (kaikkiaan 9,348)
  • suorittava porras suorittava porras

    Karhukanta on pysynyt arkana , kun liian kesyt yksilöt on poistettu. Ainkin näiltä kulmilta roskisdyykkarit ja ”hunajakarhut” saivat kutsun tuonpuoleiseen. Pihavierailut ovat loppuneet ja hunajatarhatkin ovat saaneet rauhan.

    Sudet ovat kasvava ongelma siellä ,minne ne ovat pesiytyneet. Susisikupolvi toisensa jälkeen opetetaan tappamaan turvallisesti reviirin lammas- ja kotieläintiloilla. Näin on käynyt ,kun ihmisen hajua ei tarvitse pelätä ja määkivä lammas mekitsee ruokaa. Annos ”Vihtavuoren sertiä” ihmisasumusten ja kotieläintakennelmien ympäristöstä palauttaisi pian luontaisen arkuuden liian rohkeiden yksilöiden päätyessä paremmille metsästysmaille.

    suorittava porras suorittava porras

    Kertomassani tapauksessa kyse on nimenomaan koko rhy:n alue laajennettuna niillä palstoilla ,jotka ulottuvat naapurikuntien puolelle.

    Rajasopimukset ovat olleet käytössä muiden kuntien seurojen kanssa jo ennen yli 30 vuotta kestänyttä yhteislupajaksoa ja ovat käytössä edelleen. Yhteistoiminta on tehty niin helpoksi ,kun mahdollista ja samalla periaatteella tietokin liikkuu eri osapuolten kesken koskien esimerkiksi hirvien määrää – vähyyttä/tihentymiä- jahtikauden aikana.

    Tieto vaanivista suurpedoista ja mahdollisista saaliin haavoittamisista liikkuu nopeasti  tarpeellisille tahoille. Ogelmia selvittelevä seura saa ilmoitettuaan asiasta touhuta naapurin puolella kuin kotonaan . Naapurikin auttaa ,jos/ kun ehtii tilanteeseen.

    suorittava porras suorittava porras

    Metsuri motokuskille yhteisluvasta….

    Suurin etu yhteisluvasta on ,että tavoitteista sovitaan yhdessä saman pöydän ääressä.  Keväällä käydään läpi rhy:n laatima verotussuunnitelma ja perehdytään alueen hirvivahinkoihin sekä metsissä että liikenteessä vahinkokarttojen avulla. Sen jälkeen jyvitetään porukalla luvat ja päätetään lupapankin suuruudesta ja alustavasti perusteista , joilla lupapankki otetaan tarvittaessa käyttöön.

    Syyspalaverissa päätettiin ,että osakasseura voi saada vapaasti kaksi lupaa pankista, kun pyyntilupaehtojen mukaiset vasakiintiöt on täytetty. Jos vasoja puuttu, pankille ei ole asiaa. Tämä on perusteltavissa sillä ,että vasoja tulee jäädä talvehtivaan kantaan vähintään neljännes . Liiallinen aikuisiin kohdistuva metsästys pysyy myös kurissa. Pyyntilupaehdot koskevat kaikkia osakkaita tasapuolisesti.

    Jahtikauden puolivälissä kokoonnutaan jälleen porukalla pohtimaan metsästyksen etenemistä ja tällöin on vielä mahdollista yhteisellä päätöksellä muuttaa tavoitteita. Voidaan esimerkiksi avata lupapankkia , mikäli tihentymiä alkaa esiintyä. Noin 20%   kokonaislupamäärästä on varattu poikkemien hoitamiseen. Kahteen vuoteen ei ole ollut tarvetta pankkiluville , vaikka muutama on anottukin sellaisen vahingon varalle , jossa vasan sijaan kaatuukin vahingossa aikuinen. Lopulta se vasalupakin on jäänyt käyttämättä ja lupien käyttöasteeksi muodostunut 70%.

    Paikkakunnan kattava yhteislupa on toiminut tuloksellisesti yli 30 vuotta. Alunperin ryhmään kuului 13 seuraa ,mutta yksi poikkeavalla strategialla toimiva pikkuseura erkaantui ryhmästä. Vapaassa maassa tämä suotakoon. Ryhmänä vaihtoehtoja on kuitenkin enemmän. Resurssien käyttöalue on laajempi ja monipuolisempi  ja homman suola on kitkaton seurojen välinen yhteistyö silloin ,kun tarve vaatii.

    Yhteistoiminnan ansioksi on luettava sekin ,että hirvikannan tavoitehaarukka saavutettiin jo pari vuotta sitten.

     

    suorittava porras suorittava porras

    ”Ensin tupa ja takka, sitten vasta akka!”

    No, ei toteutunut kohdallani. Yhdessä jaetaan velat ja varat , ilot ja surut.

    suorittava porras suorittava porras

    Milläpä muutat järjestelmää ,kun pakkokeinoja ei voi käytää? Ongelman ratkaisu löytyy vuorovaikutuksesta paikallisten toimijoiden kesken. Jos homma alkaa käydä hankalaksi , on helppo hypätä pois kyydistä ja jättää murheet entistä kapeammille hartioille, kuten jo vahvasti näyttää käyvän.

    Nyt vain on kestettävä seuraukset ,kun hirvikanta on saatu nykyiselle tasolle. Pian on kokemusta siitäkin ,miten se vaikuttaa lajin kiinnostavuuteen. Olen kertonut jo kokemuksista lähipiiristä ja yleisesti metsästäjien keskuudessa liikkeellä olevista näkemyksistä laajemmallakin alueella.  Aika pian selviää muillekin ,mikä on suunta. Hirvityhjiöt täyttyvät aikanaan , mutta onko enää metsästäjiä tasaisesti joka paikassa pitämässä kantaa kurissa?Sitä puutetta ei korvata lisäämällä valitusten määrää. Tarvitaan tekijöitä. Resurssien vahvistaminen tarvetta vastaavaksi kestää vuosia,jos yleensä onnistuu lainkaan ja sinä aikana hirvikanta karkaa helposti 2000-luvun alun lukemiin. Aaltoliike on täysin normaalia hirvikannan vaihteluiden osalta . Seuraava aalto tulee olemaan edellistä suurempi .

    suorittava porras suorittava porras

    Gla tulkitsee valikoivasti kommenttejani ja jättää huomoitta ,että kirjoitin myös parista rajanaapurikunnasta ,joiden pinta-ala jo yksinään lähentelee VS2:n pinta-alaa. Lisään vielä ,että juuri niiltä suunnilta kotoisin olevat ”hirviherrat” olivat huolissaan tilanteen kehittymisestä jo viime syksynä. Tiesivät ,mistä on kysymys. Sitä eivät vielä välttämättä , miten metsästäjät reagoivat nykyiseen hirvimäärään. Rivit ovat alkaneet harventua sekä nuoresta ,että vanhemmasta päästä. Vanhemmat ovat antaneet tilaa nuoremmille ja nuoremmat ovat lopettaneet ,kun harrastus ei vastaa odotuksia tai ei sovi heidän kiireiseen elämänrytmiinsä.

    Hirvet ovat jakautuneet epätasaisesti ,kuten joku jo totesikin. Pyyntilupien puolesta tihentymiin on mahdollista puuttua. Esteeksi muodostuu monin paikoin yhteistyön ontuminen seurojen kesken. Paikkakunnan kattava yhteislupa parantaa mahdollisuuksia onnistua. Erillään toimien voi käydä toisin.

    Hirvityhjiöiden syntyminen ja luvan epääminen sen perusteella kiihdyttää metsästäjäkatoa. Mukavalta tuntuva välivuosi jää useimpien kohdalla pysyväksi olotilaksi ja pienen seuran toiminta loppuu siihen. Aluekohtaisia välivuosia saattaa syntyä useampia ,kun seuran purkaminen ja uusien vuokrasopimusten laatiminen laillisessa järjestyksessä voi kestää useitakin vuosia. Siinä ajassa hirvi ottaa tanakasti tilan haltuun ja kehitystä voi olla vaikea pysäyttää.

     

    suorittava porras suorittava porras

    No kohtuullisesta otannasta on kyse ,kun esittämäni lukemat ovat peräisin pinta-alalta ,joka on puolet hirvitalousalue VS2:n pinta-alasta. Tästä ylöspäin mentäessä saalistettavaa on vielä vähemmän ,kun pohjoiseen rajautuvien suurempien paikkakuntien pyyntiluvat putosivat jo kolmanneksen viime kauteen verrattuna. Meillä oltiin vielä edellisvuoden tasolla.

    suorittava porras suorittava porras

    Juuri näin! Kotimetsän ongelmia ei kannata yleistää valtakunnallisiksi ongelmiksi. Riittää kun hoitaa sen pulman yhteistyössä paikallisen metsästysseuran kanssa.

    suorittava porras suorittava porras

    Visa ei ilmeisesti ole tutustunut valtakunnan tilastoihin hirvitiheyden osalta. Ne kertovat ,että tavoitteisiin hirvitiheyden osalta on päästy lähes koko Suomessa. Kehuessaan oman seutunsa hirvestäjiä  käy kuitenkin ilmi ,että tavoite on siellä vielä saavuttamatta ,kun tavoitetteesta on vielä tarvetta keskustella. Muualla se on jo saavutettu ja  menty jopa yli.

    Keskimäärin hieman yli kaksi havaintoa / yhteisluvan seurojen  17 seuruepäivää kohti avausviikonlopun tuloksena on ennätyksellisen vähän ja 12 seuruetta sai vain viiden pyyntiluvan verran  saalista.

    Teoriassa yhteisluvan pinta-alalla olisi pitänyt olla edellisen vuoden jäävän kannan ja pyyntilupien yhteenlasketun summan mukaan yli 200 hirveä. Hyvin onnistuivat piiloutumaan ,kun vain 5 lupaa saatiin käytettyä ja yli puolet seuroista jäi ilman saalista.

    Tässä hieman pohjaa oletukselle ,että hirvet on vähissä ja jatkoa sille ,että jälkihavaintoja ennen jahtia oli poikkeuksellisen niukasti.

    suorittava porras suorittava porras

    Nämä riistapomot tiesivät tilanteen vähän paremmin ,kun Gla. Lupamäärät tippuivat heidän alueillaan reippaasti viime vuodesta.

    Eri alueiden tilanteen kehitystä voi seurata viimeisen kuuden vuoden ajalata osoitteesta:

    luonnonvaratieto/numerotieto ja kuvaajat/ hirvikannan kehitys kauden aikana

    Kun sisältöön perehtyy ,ei tarvitse arvailla ,miten tilanne on kehittynyt eri hirvitalousalueilla. VS-2:lla hirvikanta on kasvanut vakaasti ja lähes koko muussa Suomessa on menty samaa tahtia toiseen suuntaan. Keskustelu palstalla murheiden osalta on ,kuin koko maa olisi VS2,joka on yksi pienemmistä hirvitalousalueista.

Esillä 10 vastausta, 2,391 - 2,400 (kaikkiaan 9,348)