Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 2,401 - 2,410 (kaikkiaan 9,348)
  • suorittava porras suorittava porras

    Täysin samaa mieltä vasajahdista. Iso hirvi vanhoille miehille alkaa olla ongelma. Nostetaan aseen sijasta mieluummin kättä ison otuksen kohdalla ja toivotetaan hyvää matkaa ja pitkää ikää.

    Tarkennetaan vielä ,että rhy laatii verotussuunnitelman ja esittelee sen metsästäjille . Rhy ei ano eikä puolla nykyisin lupia. Seurat hakevat luvat harkintansa mukaan itsenäisesti. Voivat vapaasti anoa enemmän tai vähemmän , mitä suunnitelmaan on merkitty. Esimerkkinä yhteisluvasta erkaantunut seurue , joka haki ja sai  kaksinkertaisen määrän pyyntilupia pinta-alaan suhteutettuna yhteislupaan (12 osakasta) nähden. Yhteisluvan jäseseurat olivat jokseenkin myrtsinä asiasta , varsinkin kun pyyntiluvan ehdotkin näyttivät toteutuvan jokseenkin käänteisesti muihin verrattuna.

    Eli rohkeasti vain sen paikallisen seuran pakeille , jos hirvet aiheuttavat murheita. Sieltä se ratkaisu löytyy ,jos on löytyäkseen. Muualle on turha valittaa , kun kukaan ei voi pakottaa  seuroja muuttamaan toimintatapojaan. Vasta siinä vaiheessa voidaan puuttua tilanteeseen , kun seura erehtyy metsästämään niin paljon ,että saaliskanta vaarantuu. Silloin menevät luvat hyllylle.

    Ja Gla:lle vastauksena ,että kyllä yhteislupaakin. Naapuripaikkakunnilla tilanne oli jo ennakoitu pudottamalla lupamääriä. Yhteisluvan/(44000 hehtaria ) saalissaldo kertoo ,että viisi pyyntilupaa/80 on käytetty ja suurin osa seuroista kokonaan ilman saalista.

    suorittava porras suorittava porras

    Meillä valkohännät ammuttiin olemattomiin 20 vuotta sitten riistaviranomaisten suosituksesta ja hirvikoirahenkilöiden siunauksella.  Nyt lupamäärä on 80 ja vasta 2,5 lupaa käytetty.  Reilu puolet vastaavasta määrästä lupia jäi viime vuonna käyttämättä. Kauriskanta jatkaa tasaista kasvuaan juuri kenenkään häiritsemättä.

    En muuten ymmärrä lainkaan suurta haloota muutamasta ilvesluvasta. Keskimäärin yksi lupa paikkakuntaa kohti. Ei vaikuta kantaan suuntaan eikä toiseen. Saadaanpahan perinne säilymään.

    suorittava porras suorittava porras

    Gla:lle

    Tsot tsot!

    Elämme demokratiassa ja suurempi osa kansasta on eläinten tappamista vastaan verrattuna siihen joukkoon ,joka vaatii teurastuksen jatkuvan viimeiseen sorkkaan asti. Sitten menee hankalaksi , jos se ememmistö päättääkin ,että hirviä ei saa enää metsästää. Siirtämällä elukka samalle sivulle luontodirektiivissä suurpetojen kanssa ( jotka vaativat enemmän ja enemmän ravintoa kantojen kasvaessa) riemu repeää kerralla ja EU:n siunaama päätös on yhtä lopullinen , kuten petojen kohdallakin on käynyt. On ja pysyy ,kun paska Junttilan seinässä.

    suorittava porras suorittava porras

    Hirvet ei puhumalla kaadu. Mihinkäs suuntaan sitten sormi osoittaisi ,jos maassamme ei olisi metsästyskulttuuria ja hirvet saisivat lisääntyä vapaasti? Varmasti olisi metsänuudistamisen suhteen mittavat ongelmat käsillä. Nyt vain on kyse siitä ,että metsästäjät eivät tapa joidenkin mielestä tarpeeksi. Metsästäjän etiikkaan perinteisesti kuuluu olla ahnehtimatta liikaa ja välttää tarpeetonta tappamista.

    Nyt ollaan jo tehopyynnin seurauksena tilanteessa ,jossa harrastus ei enää kiinnosta. Millä konstilla Reima vaikuttaisi siihen ,että kiinnostus hirvitouhuihin säilyy ? Hirvi ottaa nopeasti tilan haltuun ,kun metsästyspaine metsästäjäkadon seurauksena laskee. Silloin on myöhäistä rypistellä ,kun punanutut häipyvät syksyisistä maisemista.

    suorittava porras suorittava porras

    Aikanaan istutettiin mäntyä liian reheville pohjille ja tapahtuneesta epäonnistumisesta ei paljoa kirjoiteltu. Vaatimaton laatu kirjattiin joko hirven(/riistahallinnon) tai motokuskin syyksi ,kun pinoon kertyi vain kuitua.

    Nyt on ajauduttu toiseen laitaan , kun männylle sopiville pohjille on istutettu innokkaasti kuusta. Kun hirvien laidunnuspaine onkin kohdistunut pienemmille pita-aloille on vähäisempikin hirvien määrä aiheuttanut muutamille harmeja. Jälleen epäonnistuneeseen strategiaan haetaan syypäitä riistahallinnosta ja metsästäjien joukosta ,vaikka niiden piirissä on tehty kovasti töitä hirvikannan rajoittamiseksi. Viimeinen viisivuotiskausi on osoittautunut tuloksiltaan hyväksi ,kun tavoitteisiin on päästy lähes koko maassa .

    Nyt puuttuu enää päätökset ja toimet mäntypinta-alojen lisäämiseksi. Kolme hirveä tuhannella ei tuhoa kenenkään elinkeinoa totaalisesti , kun tuplamääräkään ei sitä tehnyt.

    Edelleenkin on lupa alentaa hirvikantaa siellä, missä niitä on liikaa. Se on vain paikallisten toimijoiden haluista ja kyvystä kiinni . Yleistä hysteriaa hirvien tiimoilta on turha lietsoa. Se kääntyy lopulta varsinaista tarkoitustaan vastaan. Vaikuttaa nimittäin siltä ,että juuri siellä , missä vahinkoja on eniten ,kannan annetaan kasvaa valituksista huolimatta….tai niiden ansiosta.

    suorittava porras suorittava porras

    Kun aloin vierailla palstalla 15 vuotta sitten , oli tavoitteenani saada metsäväki innostumaan taimikon raivauksesta ,jotta voitaisiin välttää työläs ennakkoraivaus ennen hakkuita ja estää raivauskierteeseen joutuminen tekemällä raivaukset ajoissa. Olin todennut jo moneen kertaan ,että  kaksi raivauskertaa riittävän ajoissa aiheuttaa huomattavasti vähemmän työtä ,kun myöhässä tehty th ja ennakkoraivaus yhteensä.  Nyt onkin päädytty esittämääni ajatukseen ja varhaisperkaus ja th toteutetaan huomattavasti aiemmin verrattuna tilanteeseen 15 vuotta sitten.

    Samoihin aikoihin ihmettelin aiemmin tekemieni avohakkualueiden taimikoita seuraillessani ,että sama taimikko raivattuna ja raivaamattomana kiinnosti  hirviä eri tavoin. Raivaamattomassa hirvi viihtyi ja aiheutti vaurioita taimiin , mutta aivan vieressä raivattu osa sai olla rauhassa . Metsästyksenkin yhteydessä hirvi löytyi poikkeuksetta vesakoituneesta taimikosta.

    Kuinkas kävikään ,kun erehdyin kertomaan havaintoni tämän palstan viisaille innostaakseni väkeä raivaushommiin? Tulkintani näkemästäni kokemastani lytättiin maan rakoon sillä perusteella ,että metsästän. Meni lapsi kerralla pesuveden mukana ja sain leiman riistaorganisaation kätyrinä. Takarivin metsästäjä sai kerralla arvolleen nostetta.

    Mutta palataan vielä siihen taimikkoon jätettävään lehtipuuvoittoiseen ravintoon. Se ehtii vielä hirven appeeksi ,vaikka taimikko raivataan kahteen kertaan varhaisessa vaiheessa. Tärkeintä on pitää taimet hyvässä kasvussa ja pitää vesakon korkeus taimien latvojen alapuolella ,kunnes taimien latvakasvaimet ovat hirven ulottumattomissa. Liika tiheys ja varjostus ovat keskeisimpiä syitä siihen ,että taimi maistuu. Valossa nopeasti kasvanut taimi maistuu huonommin ja ,jos taimikossa ei ole siinä vaiheessa ylenmäärin syötävää ,hirvikin pysyy poissa.

    Hirven ravinto kannattaakin jättää varttuneisiin taimikoihin ,joissa satunnaisesta sivuoksien syönnistä on pelkkää hyötyä ja versonut vesakko häipyy siinä sivussa. Mäntyvaltaiset harvennustyömaat tarjoavat myös helppoa ravintoa ja vähentävät laidunnuspainetta taimikoissa.

    Mutta…..nuoreen taimikkoon ei kannata jättää millään verukkeella ylimääräistä tavaraa hirville. Se on sama ,kun lisättäisiin palokuormaa tavoitteena torjua tulipaloja.

    suorittava porras suorittava porras

    Ei tarvitse kirjoittaa uusiksi ,kun käy läpi tilastot 50 vuoden ajalta. Gla:lla tilasto alkaa vasta 2010- luvun alusta ,johon mennessä suurin työ hirvikannan leikkaamiseksi oli tehty. Viimeinen vuosikymmen on ollut kosmeettista näpertelyä verrattuna aikaan 2000-2012.

    Viimeksi mainittuna vuotena hirvi rauhoitettiin useilla paikkakunnalla yliverotuksen ja siitä johtuneen kannan vinoutumisen vuoksi. Tästä seurasi kannan kasvattaminen vinoutuman oikaisemiseksi. Kannan uudelleen leikkauksen yhteydessä vuoden 2017 tietämillä oltiin vielä kaukana 2000-luvun alun tilanteesta ja riittävä leikkaus toteutui viidessä vuodessa.

    suorittava porras suorittava porras

    Lentolaskennan tulos ei ole suoraan verrannollinen jahtikauden tilanteeseen. Myöhemminhän hirvet kerääntyvät talvilaitumille , jolloin lentolaskenta voi antaa hyvinkin kummallisia tuloksia. Hirvitalousalueittainen tilanne voi kuitenkin olla iha balanssissa ,kun suurilla alueilla ei hirviä ole lainkaan talvella.

    Mutta ,kuten Makarov totesi, valtaosa metsästäjistä on maltillisia arvioissaan. Tarvitaan riistahallinnon toimenpiteitä korjaamaan arviot kohdalleen.

    suorittava porras suorittava porras

    Jäisi paljon hirviä pystyyn ,jos paikalliset päättäisivät ilman kaikilta kerättyä reaaliaikaista tietoa hirvihavainnoista. Siitähän se hirvikanta lähti aikanaan nousemaan ,kun seuranta oli satunnaista, epätarkkaa ja tieto käyttökelpoisessa muodossa vasta usean vuoden kuluttua. Nyt voidaan reagoida tarvittaessa jo käynnissä olevan jahtikauden aikana . Lupia on riittävästi . Suunniteltuun tavoitetasoon päästään jo sillä ,että lupien käyttöaste on 80%. Moni seura on tyytynyt tätäkin vähempään omien kokemustensa perusteella.

    suorittava porras suorittava porras

    Eikös tuo valkohäntien tilanne riitä esimerkiksi siitä ,mihin päädytään ,kun toiminta kaupallistuu. Tavallisella rahvaalla ei ole varaa maksaa harrastuksesta eikä niitä rahakkaita riitä pitämään sorkkaeläinkantoja kurissa. Kartanoiden kaupallisista toiminnoista se valkohäntien hallitsematon kehityskin sai alkunsa. Paikallisia tahoja alettiin huutaa apuun ,kun homma ei pysynytkään hallinnassa.

    Hirvikannankin annettiin 70-luvun alussa kasvaa ,että saataisiin suurmaanomistajille varmemmin saalista. Tämä onnistui ,kun pidettiin  maata omistamattomat loitolla seuroista. Pakon sanelemana ja hirvikannan hallitsemattoman kehityksen myötä heitä sitten kelpuutettiin mukaan toimintaan . Yllätys yllätys….. kannan kasvuun syyllisiksi todettiin myöhemmin maattomat metsästäjät.

Esillä 10 vastausta, 2,401 - 2,410 (kaikkiaan 9,348)