Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Rahaa tehdään vain suurisarvisilla uroksilla tai laadukkaan juottolan avulla siellä ,missä metsästetään. Niitä suurisarvisia ei ihan pieni kanta tuota ,joten nykyinen määrä olisi kerrottava vähintään kymemenellä tavoitteen saavuttamiseksi. Melkoinen velho pitää maanomistajan olla tehdäkseen nykyolosuhteissa metsästyksellä tuottavaa bisnestä. Riittävää riistamäärää on Suomesta mahdotonta löytää . En sano tätä sillä ,että suurempiin määriin olisin pyrkimässä ,mutta jos toimintaa halutaan kaupallistaa , nykyinen määrä valtakunnassa ei riitä alkuunkaan muutamaa pienialaista poikkeusta lukuunottamatta.
Tiedän toki työmäärän ja olen koko ajan kertonut keinoja ,joilla työmäärää vähennetään . Ihan vain siksi ,että olen itsekin tehnyt hommaa metsänomistajana lähes 20 vuotta. Gla:n taival tässäkin suhteessa taitaa olla lyhempi.
Opin ihan kantapään kautta ,että taimikonhoidossa ei ollut varaa odotella kemeraehtojen täyttymistä ,jos oli tarkoitus selvitä vähällä työllä ja pitää jatkuvasti taimikko optimaalisessa kasvukunnossa. Ihmeesti näinkin simppelistä asiasta on joutunut muutamien kanssa väittelemään ja vielä enemmän siitä ,että kyseisellä tavalla toimien hirvivahinkoja voidaan vähentää ja nykyisillä hirvitiheyksillä jopa välttyä niiltä kokonaan .
Vain murto-osa hirvestäjistä metsästää ilveksiä. On enemmän pienriistahenkilöiden harrastus. Meidän porukassa ei kukaan. Sama on tilanne valkohäntienkin kohdalla. Varsin pitkään niitäkin metsästi pieni vähemmistö. Kannan räjähdettyä on huudeltu hirvimiehiä apuun.
Valkohäntiä pidetään enemmänkin riesana hirviporukoissa , kun ne houkuttelevat hirvikoiran peräänsä ja voivat pilata koko jahtipäivän. Onneksi valkkis on enimmäkseen etelän kaupallista metsästystä suosivien alueiden ongelma. Pitäähän sitä saalista tulla tai olla edes tarjolla ,jotta bisnes pyörii.
Reimalle on todettava ,että isokaan metsäpinta-ala ei takaa osaamista. Samat virheet tulee vain tehtyä isommalla pinta-alalla. Eniten olen oppinut näkemällä ja kokemalla erilaisten kasvatustapojen tuloksia. Omassa metsässä oppi ei olisi karttunut läheskään samassa mittakaavassa. Tosin omistaminen ja oman metsän hoitaminen 18 vuoden aikana tarjosi hyvän pohjan kehitykselle. Se oli kuitenkin vasta esikoulua.
PS. Reimalle on vielä todettava ,että on ollut mukava asua yli 25 vuotta omakotitalossa järven rannalla vailla velkoja. Metsäomaisuuden kanssa tuusatessa olisi sekin voinut jäädä kokematta. Eläkekin karttui ihan eri tahtiin ,kun maahomissa ja jäi aikaa kasvattaa lapset kunniallisiksi kansalaisiksi.
Toki niitä punanuttuja näkyy ainakin aloitusviikonloppuna , mutta muutoksista jäsenmäärän suhteen on hastavampi arvioida auton ikkunasta käsin. Kolmanneksen kato osallistujissa parin vuoden sisällä alkaa tuntua jo pienten porukoiden toiminnassa. Sama suunta tuntuu jatkuvan.
Tyhjää ei kannata montaa viikonloppua pyytää ja tästä huomauttavat jo kotijoukotkin , jos niitä sattuu olemaan. Niitäkin on hyvä kuunnella ,ettei tule eteen tilannetta ,jossa asunnon lukot menevät vaihtoon ja lusikat jakoon. Viesti metsä -ja liikennevahingoista syynä jahdissa viihtymiseen ei uppoa kotijoukkojen tajuntaan. Sanovat vain ,että mitä sinä niistä huolehdit ,kun meillä ei ole metsää. Veikkaan ,että kotijoukkojen reagointi on vielä kriittisempää nuorten perheellisten joukossa ja vain korostuu taloustilanteen kiristyessä.
Aika monta taimikkoa näkee ,kun pyörilee keskimäärin 3500 kilometriä vuodessa eri paikkakuntien metsäteitä ja maastopolkuja. Näkee vähän kauemmaskin ,kun jalkamies. Moton ikkunasta ja työmatkoilla olen seuraillut taimikoita 35 vuoden ajan keskimäärin yli 200 päivää vuodessa. Hirvimetsälläkään taimikoista ei pääse eroon. Jahdessa koiran kanssa ja ilman olen käynyt yli 50 vuotta. Raivauskokemustakin on enemmän , kun monella metsätilallisella.
Hirvikanta alkaa olla jo yhtä alhaalla ,kun aloittaessani jahtihommat vuonna 1972. Silloin pyydettiin yhtä hirveä viimeisiin lupapäiviin asti täysrauhoituksen jälkeen .
Ei oikein osu askel lankulle niillä ,jotka vielä väittävät hirvivahinkoja kohtuuttomiksi. Sama tilanne oli kymmenen vuotta sitten ,kun hirvittävä vuosikymmenen kestänyt teurastustalkoo oli ohi ja täällä keskusteltiin hirvivahingoista siihen sävyyn ,että mitään ei olisi tehty. Suurinta vahinkoa aiheutettiin hokemalla ,että mäntyä ei voi istuttaa. Toivottavasti nyt ei sorruta samaan syntiin.
Jos syksy jatkuu kuluneen viikonlopun tahtiin, on harrastuksen lopettaminen todella helppoa. Meni ”kylmäharjoitteluksi” tuulen tuivertaessa ja vesi- ja räntäsateen pieksäen vuorotellen naamaa. Hirvet olivat haihtuneet tietymättömiin. Neljä koiraa yritti sinnikkäästi niitä jostakin taikoa ,mutta tuloksetta.
Ainut ”haukku” ,joka toteutui ,tuli ulko-oven raosta ikään kuin varovasti kokeileen pestessäni ulkona kurakylpyjä saanutta autoani ja jatkui hetken ”seisontahaukkuna” ulko-ovella pyrkiessäni kosteissa tamineissa ja savulle haisevana peremmälle. ”Siirtyvää seisontahaukkua” kuuntelin purkaessani kamppeita päältäni ja sulloessani savulla parfymoituja vaatekertoja pesukoneeseen.
No …sitten saunaa lämmittämään ( se oli kylmä ,vaimo ei) ja saunomaan , siellä tuli viimein lämmin itsellekin ja ”komentajan” viha viileni sappi sammui.
Palataampa vielä vähän tilastoihin. Tämän viikonlopun saalis puhdas nolla ja paikkakunnallakin 12 seuran yhteissaalis on 1,5 pyyntilupaa pienempi ,kun oma seurani kaatoi yhden vuorokauden aikana 20 vuotta sitten. Näitä taustoja vasten hirvivahingoista vaahtoaminen on jokseenkin turhaa. Maailman olisi pitänyt loppua ja metsät tuhoutua jo vuosituhannen vahteessa. Ei tapahtunut kuitenkaan edes silloisilla hirvimäärillä.
