Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 241 - 250 (kaikkiaan 9,252)
  • suorittava porras suorittava porras

    Nyt ei ole aikaa näpertelyyn . Petojen määrää on saatava reilusti alemmas, vähintään puoleen nykyisestä ja pian. Sama koskee valkoposkihanhia. Kohta Itä-Suomessa ei voi harjoittaa karjataloutta lainkaan ,kun hanhet syövät enemmän kasvustoa, kun karja, jolle se on alunperin tarkoitettu.

    Keskisuomalaisessa oli tänään uutinen , että Viitasaarella ei tarjota koululaisille ”susikyytejä”. Petohavaintoja on tehty kuitenkin tasaisesti pitkin pitäjää. Häätöyritykset ovat”parantaneet” tilannetta niin, että kyytejä ei järjestetä.

    Sietää miettiä ,mitä karjankasvattajien ja metsästäjien mielessä liikkuu tällä hetkellä. Koiran laskeminen hirven jäljille on venäläistä rulettia, jossa kuusireikäisessä rullassa on vähintään kolme patruunaa ja karjan säilyminen ilman vahinkoja laitumella on yhtä todennäköistä. Tämä yltiösuojelu suojelee maaseudun tyhjäksi. Kuka tästä hyötyy? Vastaus löytyy, kun katsoo itään.

    suorittava porras suorittava porras

    Gla joko muistaa väärin tai olen muotoillut kirjoitukseni epäselvästi kertoessani srva:n pidättäytymisestä tehtävistään petovaaran vuoksi. Hyväksyin ratkaisut täysin ja kuvittelin ,että päättäjät saataisiin sillä keinolla heräämään ja ymmärtämään tilanteen vakavuuden.. Kun toimivia päätöksiä ei näytä syntyvän, on otettava järeämmän keinot käyttöön.

    Päivääkään ei ole enää aikaa vitkutella muuten olemme ennen näkemättömissä ongelmissa. Eikö ole opittu mitään hirvikannan  kasvusta sietämättömälle tasolle. Sama koski valkohäntäpeuroja ,kun herättiin kannan kasvuun liian myöhään. Kohta meillä on kaikkia näitä liikaa ja suurpedot vielä lisänä, kun metsästys käy mahdottomaksi. Esimerkkejä on jo olemassa ja alueet joilla ei voi metsästää tehokkaasti lisääntyvät kiihtyvään tahtiin. Nyt olisikin viisasta pitää sorkkaeläinjahdeista vähän taukoa ,että tilanteen vakavuus ymmärrettäisiin ja saataisiin ongelmaan pysyvä ja kestävä ratkaisu. Ei ole paljon vaadittu. Tarvitaan vain oikeita tekoja.

    suorittava porras suorittava porras

    Minäkin olen omistanut toimivan hirvikoiran. Luovuin siitä muutettuani taajamaan, jossa ei ole viisasta pitää haukkuvat koiraa. Siinäkin tilanteessa luopuminen oli tuskainen kokemus. Vielä suurempi tuska seuraa pedon raatelemasta metsästyskaverista.

    Toistan vielä ,että ainoa laillinen keino kiirehtiä petopoliittisia ratkaisuja on pidättäytyä koirien käytöstä. Selviää kerralla ,miten tärkeästä asiasta on kysymys. Vatuloitu on jo ihan tarpeeksi kauan. Jos nyt ei löydetä ratkaisua , on susia vuoden päästä eräiden laskelmien mukaan jo yli tuhat! Sekaan ei mahdu siinä vaiheessa enää yhtään koiraa.

    Toki toinen vaihtoehto on , että susi ammutaan tulevana syksynä aina kohdattaessa. Siihen en kuitenkaan voi ketään yllyttää, kun homma on toistaiseksi laitonta.

    Pallo on eduskunnalla. Lakeja laatimaan edustajat on valittu. Nyt olisi erinomainen tilaisuus tehdä sellainen laki ,joka toimii, että kansan ei tarvitse turvautua laittomuuksiin.

    suorittava porras suorittava porras

    Ei se koira kotona pilalle mene ,mutta suden hampaissa varmasti. Kyseessä on vain määräaikainen tauko siihen saakka ,että susia voidaan laillisesti vähentää. Tauon pituus riippuu täysin valtiovallan halusta ratkaista ongelma. Turha niitä koiria on vartavasten sitä ennen tapattaa.

    suorittava porras suorittava porras

    Metsästys on täysin vapaaehtoinen harrastus. Kotieläimiäkään ei kukaan syötä pedoille vapaaehtoisesti. Varmin tapa torjua vahinko on pitää koira kotona.

    suorittava porras suorittava porras

    Ja eilen jälleen kaksi metsästyskoiraa suden suuhun alueilla joilla ei pitänyt olla susia.

    Varmin tapa pitää koira hengissä on pitää taukoa metsästyksestä niin kauan ,että susikanta on vähintään puolitettu nykyisestä määrästä. Päätöksillä alkaa olla kiire.

    suorittava porras suorittava porras

    Suurpetojen metsästyksen estämisellä ei ole enää mitään perusteita. Biologisia kaikkein vähiten. Kannat ovat vahvistuneet silloinkin , kun petoja metsästettiin. Nyt kasvu on räjähtämässä. Käykö kuten valkohäntienkin kohdalla?Herätään vasta, kun on jo liian myöhäistä.

    Geeniperimän kapenemista ei voi käyttää verukkeena metsästyksen kieltämiselle. Valkohäntiäkin tuotiin maahamme alunperin vain viisi yksilöä. Nyt otuksia on enimmillään yli 100 000 eikä kantaa meinata kaikin paikoin saada alenemaan millään. Pedot ovat vielä vaikeampi rasti  ”pienempiäkin pitoisuuksina”.

    Eli toistan vielä, että pystyt naulaan ja koirat kotiin siihen saakka ,kun suurpetoja voidaan taas laillisesti metsästää! Valtiovallan on pystyttävä ratkaisemaan tämä asia viipymättä ja niin ,että päätökset myös pitävät.

    Samaan päätöskokonaisuuteen tulisi lisätä myös vain petojen kuvaamiseen tarkoitettujen haaskojen ylläpitokielto. Ainoastaan pyyntitarkoitksessa ylläpidettävät haaskat olisivat sallittuja. Jälkimmäisellä taattaisiin mahdollisuus pyytää pienpetoja. Samalla annettaisiin yksi työkalu lisää vahinkoja aiheuttaneen pedon eliminoimiseen lähes verekseltään pedon palatessa myöhemmin syömään aiemmin tappamaansa saalista/kotieläintä. Tämä voisi tapahtua joustavasti ilman laajempaa byrokratiaa. Pelistä olisi näin menetellen mahdollista poistaa juuri se ongelmayksilö ja vahingonteko sen yksilön kohdalla loppuisi siihen.

    suorittava porras suorittava porras

    Visan kysymykseen ilveksen suhtautumisesta susiin….

    Kun seurasin tiellä tuoreella lumella kahden suden jälkiä, ilves oli tehnyt täyskäännöksen törmättyään niihin ja lähtenyt eri suuntaan.

    Ilves pärjää susien keskellä, kun se pystyy kiipeämään puuhun. Tulee sitten alas ,kun vaara on ohi.

    suorittava porras suorittava porras

    Se kombo pitää myös huolen siitä ,että koirat pysyvät pirtissä lähimmän 50 kilometrin säteellä, kun hirvestyksen pitäisi alkaa.

    suorittava porras suorittava porras

    Valitettavasti nämä energiapuuhun erikoistuneet yritykset tippuvat ensimmäisenä laudalta. Kannattavuus on ollut huono , investoinnit tuoreita ja lyhennykset vasta alussa. Noutaja tulee, kun työt ovat jo monilta loppuneet eikä kalusto sovellu isompien puiden käsittelyyn.

    Samalla kaavalla edetään ,kun edellisellä kerralla energiapuutouhun ajauduttua vastatuuleen. Halpaa rautaa tarjolla ja alueyrittäjille osaavaa työvoimaa yritystoiminnasta luopumaan joutuneista entisistä yrittäjistä.

    Samaan aikaan nuoret metsät jatkavat ränsistymistään ,kun teollisuudella on vara valita parhaat kohteet päältä. Huonommille ei riitä enää tekijöitä.

Esillä 10 vastausta, 241 - 250 (kaikkiaan 9,252)