Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Avaajan viimeisimpään täsmennykseen totean ,että viimeisen yhtiön mailla tekemäni energiapuuharvennuksen puut vuodelta 2013 seisovat edelleen varastolla. Rekkakuorma koivuja maatuu hyvää vauhtia eikä kelpaa enää käyttötarkoitukseensa. Silläkin kohteella tehtiin lopulta rankka ennakkoraivaus ja hakkuussa kertyneet puut (useita rekkakuormia) päätyivät sellutehtaalle.
Näin kävi monelle e-puusavottaa mielineelle yksityisellekin. Joutui odottamaan reilut puoli vuosikymmentä ,jonka jälkeen metsä raivattiin ja vasta sen jälkeen puut kelpasivat myyntiin. Riukuuntuminen oli toki ehtinyt tehdä jo tehtävänsä. Erikseen leimikko olisi jäänyt käsiin ,mutta yhtiö osti leimikon pitkin hampain järeämmän leimikon kylkiäisenä. Korjuu tapahtui luonnollisesti sillä kalustolla, joka oli tarpeen järeämmällä osiolla.
Visan kommenttiin..
Ei ole kysessä henkilökohtaiset syyt , vaan tuotannolliset ja taloudelliset . Toiminnan sosiaalisella kestävyydelläkään ei voi kehuskella. Ja onhan jo vihdoin päättäjienkin tahollakin huomattu ,että toimenpiteiden laiminlyöntejä ei tule tukea ,koska siitä seuraa vain huonoja käytäntöjä ja katteettomia odotuksia. Keskustellaan siis energiapuun tuottamisesta taimikonhoidon kustannuksella.
Risukontuottajien oljenkorsiksi ovat muodostuneet Ukrainan sota ja turpeen päätyminen arvonnan tuloksena uusiutumattomaksi luonnonvaraksi. Ilman näitä kahta ei riukumetsien puilla olisi kysyntää. Tilanne pitää toki käyttää hyödyksi ,jos kaupat onnistuu saamaan ,mutta epävarmuustekijöitä on tässäkin lilanteessa ihan riittävästi tarjolla. Jalat on syytä pitää tukevasti maassa toiveiden suhteen. Kannattaa jo henkisesti valmistautua tilanteeseen , jossa metsä kunnostellaan omin käsin itseä miellyttävään kuntoon.
Jotain poikkeuksellista männnyn neulasten kellastumisessa on , kun en ole vastaavaa aiemmin nähnyt maastossa liikkuessani. Viimeiset neljä vuotta olen katsellut tilannetta pyörän selästä käsin samoilla tienoilla viiden eri paikkakunnan alueella. Kuvan aineisto löytyy omasta kunnasta.
Mielenkiintoista nähdä ,miltä maisema näyttää tulevien sateiden ja ruskan päättymisen jälkeen. Nyt keltainen väri on vallitseva sekä koivikoissa ,että männiköissä. Vanhoja kuusia vaivaa tähtikirjaaja sekä kirjanpainaja lisäten ruskeaa sävyä maisemaan.
Hyvä täsmennys Ranka Antilta. Kirjoituksesi perusteella en ihmettele yhtään ,että ostajat ovat hakusalla. Saanto voi jäädä laihaksi ja odotuksiasi vastaavaa kalustoa ei ole riittävästi tarjolla. Palsta vielä vähän sivussa niin jää omin käsin hoideltavaksi. Kun vielä tuet lopahtavat lähiaikoina on vaarassa syntyä karvas tappio ko palstan suhteen.
Olen kirjoitellut aiheesta kriittiseen sävyyn sen vuoksi ,että pilalle menneiden palstojen korjuuseen ja kunnostukseen ei läheskään aina löydy pelastajaa. Siitä johtuen taimikonhoidosta ei kannata tinkiä. Hommat on tehtävä ajallaan ,että ongelmilta vältytään. Suurimmat murheet laiminlyönneistä koitutuvat maanomistajille itselleen ja niille ,jotka joutuvat virheitä korjaamaan.
Kaikesta huolimatta toivon ,että ostaja löytyy ja vielä tällä hetkellä tarjolla oleva tuki voidaan käyttää. Se ,onko lopputulos mieleinen, on vielä syvällä hämärän peitossa. Kohde vaikuttaa hyvin haastavalta. On tilassa ,johon joutumista kannattaa kaikin keinoin välttää.
Verestys ,nahka korviin ja karkeapaloittelu. Sitten pienissä erissä ”kaukokuljetuksen ” piiriin. Kotona annospaloiksi , vakumiin ja kylmäkaappiin viikoksi mureutumaan. Sitten onkin jo pakastuksen vuoro.
Nämä kun hoituu kunnialla , voi suunnitella henkilökohtaisia ratkaisuja possun kohdalle. Muuten on syytä turvautua osaavampiin voimiin. Kyseiset toimet pätevät isompiinkin sorkallisiin.
Vaikka edellä mainitut hommat osaankin , toivon peurapassiinkin tulevaksi vasoja. Isommat jätän suosiolla muille. Possua voisi kokeilla ,jos se kohdalle sattuu ja porukkajahdissa voisi yrittää kauempaakin. On yhtä paha riesa ,kun susi paikkakunnalle kotiutuessaan.
Mikä ihmeen hinku on teettä töitä pienillä koneilla? Sopivalla isommalla kalustolla työ hoituu vaivattomasti ,kun puita pystytään käsittelemään hallitusti pujottelematta ajouralta käsin ja mahdolliset hakkuutähteet (joita kuitenkaan kokopuukorjuussa ei tule) voidaan tuoda vaivattomasti ajourille kantavuutta parantamaan.
Itselläni on käytännön työkokemusta useiden vuosien ajalta myös niistä pienemmistä kamppeista ,jotka eivät ole käytännössä hyviä oikein missään. Kunnon työvälineillä voi tehdä ,mitä haluaa ,mutta pienillä rajat tulevat hyvin äkkiä vastaan. Isommat puut jäävät tekemättä ja ajourien väliin jää harventamattomia kohtia , jos puomin ulottuma jää alle 11 metriin. Pujotteleminen ja koukkiminen lisää merkittävästi korjuuvaurioita ja haastavissa maastoissa jää paikkoja harventamatta ,kun lyhyellä puomilla ei ylety eikä koneella pääse riittävän lähelle käsiteltäviä puita.
On myös hyvä tietää ,että niiden pienten koneiden liikkuvat osat eivät kestä rasituksia samassa suhteessa ,kun isompien. Välyksiä syntyy kevyemmän ja heikomman materiaalin johdosta elintärkeisiin liikkuviin osiin huomattavan herkästi. Nämä lisäävät luonnollisesti vaurioita jäävään puustoon , kun liikkeitä ei voi ohjata tarkasti. Taitaapa pienistä kourista puuttua puomin ja kouran välistä riipukejarrukin tai sen teho on heikko. Kellonkielen lailla hallitsemattomasti heiluva koura leimaa mielellään ympäröiviä puita. Vakaammalla kalustolla toimittaessa kouran voi viedä puiden välistä käsiteltävään runkoon kiinni yhtä tarkasti ,kun oman kätensä ja tuoda käsiteltävän puun tai puunipun työstettäväksi juuri sinne ,mihin kuski haluaa. Tehottomilla vehkeillä runko on teurastettava siinä paikassa ja siinä asennossa ,mihin puu sattuu kaatumaan. Usein seurauksena vaurioita jääviin puihin ,joko puun kiskomisesta tai puomin hallitsemattomista liikkeistä johtuen.
Ei siis kannata kasvattaa puustoa ylitiheänä ja toivoa hakkuisiin pieniä koneita. Sopiva ”pieni” kone on oikea-aikaisesti käytetty raivaussaha ja toiminnan tuloksena kasvava järeämpi puusto, jonka korjuussa voi käyttää kunnon koneita . Onneksi nykyinen ohjeistus metsien käsittelyssä on viemässä asioita oikeaan suuntaan. Puusto on oikea-aikaisten toimenpiteiden tuloksena korjuuhetkellä järeämpää ja sitä voi sitten vaivatta korjata yleisesti käytettävällä kalustolla ja myydä sato sinne ,mistä saadaan paras hinta. Ei tarvitse kysellä , että kukahan ostaisi vain energiapuuta , kun tavara kelpaa muuhunkin käyttöön.
Kokemukset alkavat 1970-luvun alusta ,jolloin hirven rauhoitus päättyi . Aseellisena ajomiehenä 7 vuotta ja koiranohjaajana toistakymmentä. Ensimmäiset 20 hirveä kaatuivat näköetäisyydelle .
Pari pummia ja saman verran huonoja osumia mahtuu joukkoon , joten mieli pysyy nöyränä ja harjoitteluahalut tallella . Kaatoja on enemmän ,kun ikävuosia ,joten ihan riittävästi omasta mielestä.
Mitä ammunnan harjoitteluun tulee ,kannattaa pitää huolta myös yleiskunnosta ja motoriikasta. Näillä olen saanut ampumataidon säilymään iän lisääntyessä ja jopa uusi enmätys syntyi vielä vanhoilla päivillä. Kummallinen 20 pisteen tasokorotus miltei kylmiltään viime kauden normaalisuorituksiin verrattuna. Veikkaan ,että 12 000:lla pyöräilykilometrillä viimeisen neljän vuoden aikana on vaikutusta tapahtuneeseen eikä soudusta ja manuaalisesta polttopuusavotastakaan liene ollut haittaa. Paineensietokyky syntyy ampumaradalla erilaisten ihmisten joukossa. Nykyään voi keskittyä rauhallisin mielin ampumasuoritukseen sekä radalla ,että metästystilanteessa.
Seuramme aktiivijäsen kiertää paikkakunnan kouluissa kertomassa metsästyksestä ja vetää luontokerhoja. Käytössä on myös riistakameroita ,joiden avulla kerholaiset ja koululaiset voivat seurata tapahtumia luonnossa retkien ohella. Voin väittää ,että ko toimintaa vetää paras mahdollinen henkilö siihen tarkoitukseen. Harrasteiden kirjo vaan on tällä hetkellä niin suuri ,että metsästyksen vetovoima ei riitä. Tavallaan olen välittänyt tämän metsästysaktiivinkin tuntoja lukijoille ,kun hänellä riittää tietoa valtakunnan tasolta asti ja toimarin postilta kymmenien vuosien ajalta tältä paikkakunnalta. Hän on kantanut erityistä huolta metsästyksen jatkuvuudesta ja tehnyt asian eteen työmäärän ,josta on saanut lukuisia huomionosoituksia. Lisäksi hän on kasvattanut toimivia koiria eri metsästystarkoituksiin ja saavuttanut huippusijoituksia valtakunnan kilpailuissa. Näitä tyyppejä kasvaa harvassa.
Tämän lisäksi suhteita koululaisiin ja nuoriin hoitaa seuraamme kuuluva mhy:n asiaan vihkiytynyt toimihenkilö , joka on myös haluttu ja pidetty tiedonjakaja nuorten piirissä. Hän toimii myös yhdyshenkilönä maanomistajien suuntaan . Tarvittava tieto liikkuu ripeästi kumpaankin suuntaan .
Ensin mainittu henkilö ,kertoi luopuvansa hirvijahdista ja keskittyvänsä nuorten opastamiseen ja jälkimmäinen jäi jahdissa ” puolipäiväiseksi” kiireisiinsä vedoten. Hyvillä tyypeillä on kysyntää muuallakin.
Kolme rastia viime vuoden hirviporukan osallistujalistaan vaikuttaa varmasti jahdin tuloksiin. Kun koiranohjaaja on metsässä ja puolet porukasta on suojaamassa koiraa valtatien vaaroilta ,ei passiin montaa miestä jää=3.
Sama henki oli meidänkin yhteislupapalaverissa (12 seuruetta), kun ”nostokoukullakin”. Malttiin kehotettiin ja maltti varmasti toteutuu ihan luonnostaan ,kun jokaiselle porukalle oli tarjolla kaadettavaksi vain yksi uros ja yksi tai kaksi naarasta. Kokonaissaaliista tulee 2/3 olla vasoja. Ei päästy lähellekään tavoitetta vasojen kohdalla viime kaudella ja veikkaan vielä haastavampaa tilannetta tulevalla.
Gla:lle totean ,että hirvet on käsitelty vuokrapilttuussa ,joka ei kuitenkaan täytä elintarvikkeiden käsittelyn edellytyämiä normeja. Kaikki on rahasta kiinni ,eikä maaseudulla löydy raharikkaita kiinteistöjä rahoittamaan. Me tavikset tehdään hommat joustavasi omalla tavallamme , eikä kukaan ole puutteellisista olosuhteista huolimatta syömäänsä hirvenlihaan kuollut…ainakaan välittömästi. Ulkopuolisten kohdalla on toimittava normien edellytyämällä tavalla.
Gla:n viimeistä edelliseen kommenttiin on todettava ,että kaikki eivät todellakaan pidä tilanteesta ,jossa pakolliset kulut kasautuvat yhä pienemmän porukan hartioille ilma riittävää vastiketta. Yhtiöt nyhtävät maistaan vuokran ,vaikka ei ammuttaisi elukan elukkaa. Onneksi ei ole rasitteena kiinteistöistä johtuvia muita kuluja ,kun ”vakituista toimipaikkaa” ei ole. Sitten olisi totinen paikka ,jos rasitteena olisi velalla rakennetut toimintatilat ,joiden kuoletukset ja korot pitäisi hoitaa myymällä lihaa. Nyt pienentynyt porukka metsästää vain sen ,mitä omiin pakastimiin mahtuu ,koska kaupallisen toiminnan vaatimat saaliin käsittelytilat puuttuvat. Aikaisemmin niitä pakastimia oli enemmän ,kun metsästäjämäärä oli yli kaksinkertainen. Onneksi saaliskannan rakenne on kappalemäärissä 1/3 aikuisia ja 2/3 vasoja, joista jälkimmäisistä on jäänyt puolet tai enemmän kaatamatta riippuen siitä ,onko niitä näkynyt tai siitä ,mahtuuko pakastimen kansi enää kiinni .
