Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 2,651 - 2,660 (kaikkiaan 9,356)
  • suorittava porras suorittava porras

    En jättäisi harvennuksia pienkoneiden varaan. On kuitenkin todennäköisempää saada enska sovitettua muun hakkuun yhteyteen ,kun löytää pienkone ,jota kuljettaa riittävän ammattitaidon omaava kuljettaja.  Muun hakkuun yhteyteen sovittaminen onnistuu ,kun pitää metsän taimikosta lähtien kunnossa. Pelivaraa hakkuun ajoittamiseen saadaan tällä keinolla vuosia lisää. Pienkonetta odotellessa (jota ei tule) ,ehtii mennä metsä pilalle.

    No ,onneksi on energiapuulla on toistaiseksi kysyntää ja huonot sopivasti pilalle menneet kuviot voivat tehdä kauppansa. Priimkuntoon metsää harvoin saadaan. Se jää monesti odottamaan hakkuun jälkeen vajaapuustoisena vuosikymmenien kuluttua tapahtuvaa päätehakkuuta. Vain muutama prosentti metsänomistajista on yhtä onnekas ,kun Pekka.

    Eräs seikka on jäänyt pienkoneita käsiteltäessä huomioimatta tai asiaa on jopa vääristelty. Kehutaan miten tasaiseen kasvuasentoon metsät niiden jäljiltä jäävät. Onnistuu toki kantavilla ja tasaisilla mailla ,mutta maaston muuttuessa vähänkin haastavaksi ,homma ei onnistu edes huonosti. Kun kuormain ei ulotu ja lähelle ei pääse ,jää piellospäitä väkisinkin ja vähänkin isompi puu leimikolla on iso ongelma. Metsuri tarvitaan avuksi ,jos ensiharvennuspuusto on syntynyt esim. ylispuiden alle ja aika monessa tapauksessa kokemusteni perusteella on. Ylispuukoivut tarjoavat haasteita jo kookkaammillekin koneille ja kokeneille kuljettajille saati sitten pienille ”himmeleille”.

    suorittava porras suorittava porras

    Parempi uhrata löysä raha harjoitteluun usean eri aseeen sijaan. Hyvä kunto ja voima- ja koordinaatioharjoitukset puolestaan säästävät panoksia. Korvien väliäkin kannattaa treenata käymällä radalla yhteisissä harjoituksissa . On opittava kestämään paineita ja pieniä vastoinkäymisiä.

    suorittava porras suorittava porras

    Tuttava kertoi juuri odottavansa viime syksynä tilaamaansa sähköautoa ,joka lienee saatavissa vasta tulevana keväänä. Entinen sähkäri on markkinoitava omatoimisesti. Vajaa vuosi sitten siitä olisi saanut saman hinnan kuin uutena . Ensi kevät on kysymysmerkki. Myönsi takaisin bensavehkeeseen siirtymisen käyneen jo vakavasti mielessä.

    Ei ihme ,jos sähköön siirtyminen ottaa takapakkia. Harvalla on mahdollisuus odottaa kallista autoa kahta vuotta.

    suorittava porras suorittava porras

    Ilman rahaa vaatimuksilla ei ole pohjaa. Maksukykyä ei ole löytynyt tarpeeksi tähänkään asti eikä löydy jatkossakaan. Renkaita on kyllä potkittu aivan riittävästi asian tiimoilta jo kymmeniä vuosia.

    Pienet koneet soveltuvat heikon tuottavuutensa takia myös varsin huonosti nykyiseen korjuutoimintaan. Jo pikainen keskustelu korjuuesimiesten   kanssa voi vähän valaista asiaa. Tehoton korjuuketju on korjuuesimiesten painajainen.

    Turha lähteä pakittelemaan kehityksen suhteen ,kun sen suunta on vakaasti kohti kalustoa ,joilla kaikki hakkuutarpeet voi täyttää tarvittaessa yhdellä käynnillä. Kun metsät hoidetaan kunnolla alustapitäen , koneen koko ei ole ongelma ja metsäänkin on tarjolla ammattitaitoista väkeä. Esimerkkivideollakin töissä oli harjoittelija. Kovaa ammattilaista ei tuolle kalustolle ole varaa palkata.

    suorittava porras suorittava porras

    Lopputulos kyllä selviää ,kun tehdään toinen harvennus.

    Jos työtä tehdään koneilla ,jotka eivät ole edenneet tuotannossa juurikaan nollasrjaa pidemmälle eikä kuljettajakaan pysty tekemään toivottua taloudellista tulosta , on menetelmä pidemmän päälle vähintäänkin epävarma. Eletään täysin toiveiden varassa.

    Videossa käsiteltiin kooltaan poikkeuksellisen isoa kuviota ,mutta haluaisin kurkistaa yrittäjän pään sisään siinä vaiheessa ,kun on pakko ketjuttaa hehtaarin tai parin kohteita ,kun isompia ei ole tarjolla eikä koneella pysty tekemään jäykempää tavaraa . Näitähän enskoista on suurin osa. Alituista siirtoa ,josta aiheutuu vain kuluja. Sopimukseton yrittäjä on lisäksi hyvin heikossa asemassa töiden suhteen. Saa tehtäväkseen enimmäkseen ne työmaat ,jotka eivät muille kelpaa . Harva maanomistajakaan on valmis maksamaan työstä riittävästi ,jotta kannattavuus olisi taattu. Sellaisia isäntiä-renkaanpotkijoita- kyllä riittää ,jotka ova vailla sitä ja tätä ,mutta kun kustannuksia vastaavasta työn hinnasta aletaan keskustella , into laimenee kummasti.

    suorittava porras suorittava porras

    Asetta hankittaessa ,kannattaa miettiä , onko valmiuksia maksaa harjoittelupatruunasta euron kappale ,vai 7 tai jopa 25 euroa paukku. Tilillä käy pyörre ,jos noita kalliimpia ampuu tarvittavat parisataa kappaletta syksyssä. Toinen huomioitava seikka on sekin ,missä kunnossa ampujan olkapää on sen rallin jälkeen. Täysi sarja 338:llakin tekee jo meisseliä olkapäälle ja kukkarolle (7€/laaki) saati 458:lla/25 €/paukku.

    suorittava porras suorittava porras

    Kun kerroin oman tulokseni ,oli tarkoitus osoittaa ,että ei tarvita välttämättä huippukallista kalustoa kohtuullisen tuloksen tekemiseen. Ampumallani tuloksella olisi tosin voitettu pitäjän kisat yli 80%:n todennäköisyydellä näinä 50 vuotena ,joina olen hirvihommia harrastanut. Ensimmäinen voittoni tuli aikanaan (vahingossa) vanhojen taulujen aikaan tuloksella 42/60 pistettä. Kyse on siis harrastelusta ja kilpa-ampujat ovat erikseen.

    Muutama yli 90 pisteen suoritus on kohdalle osunut ja sijoituksia kolmen parhaan joukkoon on kertynyt useita,mutta tämä viimeinen tulos yllätti minut täysin.

    Pari asiaa tuli kuitenkin todistettua. Kunnostaan kannattaa pitää huolta ja taito kehittyy vanhanakin ,kun malttaa harjoitella. Koordinaatio on kehittynyt maastopyöräilyn ansiosta ja kesän haulikkotreenit pelkkiä tuplakiekkoja ampumalla/ 8 paikkaa on auttanut keskittymään täysipainoisesti suoritukseen. Huteja ei ole ollut aikaa jäädä märehtimään. Jos kiekko ei hajoa ekalla ,pudotetaan toinen kiekko toisella piipulla. Enimmäkseen särkyvät molemmat. Pienikin virhe sopivassa paikassa niin tuloksena on tuplapummi.

    Ammunta on hyvä keino opetella käsittelemään sujuvasti pieniä ja isompia pettymyksiä. Eilen kokosin ajatukset epävarman ensimmäisen 10 laukauksen jälkeen ja se tuotti tulosta . Olin tosin ollut jo valmis hankkimaan ampumatuen metsästyskäyttöön ensimmäisen sarjan perusteella tulevalle metsästyskaudelle. Nyt jätin sen hankinnan vielä harkintaan. Sarjan 8 kymppiä osoittaa mielestäni ,että kiikarin 9 kertainen suurennus riittää ja kevytkin kivääri on hallittavissa . Ysi ja vitonen edellisten lisäksi sallittanee jo tällä iällä normaaliin suoritukseen.

    suorittava porras suorittava porras

    Gla:lle toteaisin ,että valvotuissa harjoituksissa ja kilpailuissa tulee esittää metsästyskortti tai vastaava lisenssi vakuutusturvan takia. Jos kortittomalle tai lisessittömälle sattuu vahinko, voi korvauksista muodostua melkoinen kuluerä. Tilaisuuden järjestäjät eivät laske ampumaan.

    Antoonille on todettava ,että sillä neitien pyssyllä olen kaatanut hirvieläimiä enemmän ,kun minulla on ikävuosia ja joukossa myös tuplakaatoja. Yhtenä syksynä neljä otusta samalle aukolle. Antoonin kaltaista roiskintaa en ole harrastanut ,joten aseeni ovat käytössäni edelleen toisin ,kun Antonilla ,jolla ne ova ainoastaan muisteloissa.

    suorittava porras suorittava porras

    Paljonkohan Anttoonilla oli ikää ,kun ampui nuo tulokset. Pyssythän ovat olleet paremmassa tallessa jo vuosia .

    Muuten.. kuulin juuri huhun ,että aseita on alettu takavarikoida ,jos metsästyskortti on ollut useamman vuoden lunastamatta. Tämä onkin ihan luonnollista ,kun vakuutusturva puuttuu eikä aseelle ole enää vaadittua käyttötarkoitusta . Ampumalisenssi käy myös osoitukseksi ,että harrastaa lajia eikä takavarikko niissä tapauksissa uhkaa.

    suorittava porras suorittava porras

    Unohtui mainita ,että aseeseen ei ole asennettu edes äänenvaimenninta. Kiikari toki löytyy. 40 millinen x 2-9.

Esillä 10 vastausta, 2,651 - 2,660 (kaikkiaan 9,356)