Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Jesselle totean ,että männyn taimesta jää vain tappi jäljelle ilman hirviäkin, kun koivun vesat valtaavat tilan. Kts. lukijoiden kuvat s.2 ” Piti tulla männyntaimikko”
Kun maastoruokinta loppuu , ruokittavat vaeltavat taajamiin. Eikös ole hienoa seurata söpöjä nelijalkaisia tuvan ikkunasta käsin? Moni mieskin pehmenee ja herkistyy ,kun kauris katselee suurilla kosteilla silmillään ikkunan takaa suoraan silmiin ja hetken päästä jatkaa innokkaasti syömistään.
Tavallisesti mieluusti omissa oloissaan viihtyvät naapuritkin ”lähentyvät toisiaan” näissä tilanteissa .”Lähentymistä” tapahtuu varmasti ,kun toinen ruokkii ja nauttii näkemästään ja toisen naapurin ,joka ei ruoki,istutukset katoavat parempiin suihin. Veikkaan ,että puntit mielipideiden suhteen vallitsevasta tilanteesta ovat aika tasan ,joten ”tarinaa” ja yhteisiä hetkiä(yhteenottoja) tulee riittämään. Toiset tahtovat hävittää kaikki otukset ja toiset ovat ehdottomasti sitä mieltä ,että karvakaan ei saa katketa.
Tätä taustaa vasten rauhaa rakastavan ihmisen on parempi olla ruokkimatta metsäneläviä pihapiirissä olipa sitten kyseessä lintu tai nelijalkainen.
Ruokinnan vähentämisen kääntöpuoli alkaa näkyä pääkaupunkia myöten. Valkoposkien lisäksi pääkaupungin riemuihin alkavat osallistumaan myös nälkää näkevät valkohännät. Ratkaisuksi pulmaan esitän ,että äänestäkää Kärnää!
Meillä ollaan sen verran opittu ,että lintuja(ja oravia) ei enää ruokita. Se puukin ,jossa ruokinta-automaatti monta vuotta keskellä takapihaa roikkui ,on varmuuden vuoksi kaadettu. Suosittelen muillekin.
Metsäpuolella en ole pitkään aikaan ruokkinut riistaa paitsi toissa syksynä. Silloin vein pussillisen naapurin lahjoittamia puusta pudonneita omenia kavereiden ruokintapisteelle. Rikos lienee jo vanhentunut.
Periaatteeni on ,että ne jotka ruokkivat ,metsästävät ja ne jotka eivät metsästä ,eivät ruoki. Valkohäntiä ei ole tarvinnut ampua lähes 20 vuoteen. Sujuvasti niitä kuitenkin katselen. Metsästyksen yhteydessä pienet sorkkaeläimet ovat pysyneet visusti minulta piilossa.
Jaksamista sinne ruuhkasuomeen…ja kärsivällisyyttä pienten sorkallisten suhteen! Kärnä voi tuoda lievitystä tuskaan.
Olen vuosien mittaan pannut merkille ,että pienet sorkkaeläimet pyrkivät karistamaan petoja kannoiltaan vierailemalla asuinalueilla. Tätä ne tekevät lähinnä ilvesten takia. Samalla löytyy myös syötävää.
Kuluneella viikolla lähes tusinan verran valkohäntiä luovi pyryssä ilvestä karkuun kylän toiselta reunalta toiselle järvenselkää pitkin. Muutama vuosi sitten todistin samaa olkkarini ikkunasta käsin kauriin kohdalla. Viime yönä kauriit olivat samoissa puuhissa ja ylittivät järven päätyen taloni nurkalle viereiselle puistotontille. Kolusivat viikon vastarannan rantavesakoissa , mutta vaihtoivat maisemaa ,kun ”katti” tuli liian liki. Eväs on haettava sieltä ,mistä sitä helpoiten ja turvallisesti löytyy. Riistaruokinta on näillä nurkilla tauolla.
Päätelmään 1:
Lehtipuuvesakon kohdalla koolla on väliä. Se ei saa kasvaa liian pitkäksi eikä kasvaa liian tiheässä. Tähän on lääkkeenä oikea-aikainen varhaisperkaus. Tämän seurauksena havupuun taimet kehittyvät ripeästi vapauduttuaan kriittisellä hetkellä haitallisesta kilpailusta. Lehtipuuvesakkoa on taimikossa puolestaan jo seuraavana kesänä eikä se haittaa muutamaan vuoteen pääpuilajin kehitystä . Th:n yhteydessä sitten liiat pois.
Monissa tapauksissa raivaamatta jäänyt lehtipuuvesakko on nopeasti riukuuntunut ja latvus hirven ulottumattomissa. Vitelikössä mustikan varvutkaan eivät menesty ,joten hirvieläinten syötäväksi jää vain lehtipuiden varjossa jurova männyn taimi.
Raivaus ei siis ole pahasta. On huolehdittava vain siitä ,että pääpuilajin taimilla on tilaa kasvaa ilman varjostusta ja että valo pääsee maan pintaan asti parantamaan mustikan elinolosuhteita. Vähän vesakkoakin voi olla ,kunhan se ei kasva silmien korkeutta pidemmäksi eikä varjosta havupuun taimia.
Sertifiointi vaatii tietyn määrän alueellisia kulotuksia. Ongelma lienee osaajien ja talkoolaisten niukkuus ja voi olla ennakkoluuloja metsänomistajienkin piirrissä. Ei ole kiva ,jos tuli karkaa. Taitaa kulotus kohdistuakin enimmäkseen yhtiöiden ja metsähallituksen maille. Ilman kulotusta FSC ei toteudu.
Toisin oli 1960-luvulla ,jolloin keväisin savu kirveli päiväkausia silmissä yhtiöiden kulottaessa systemaattisesti aukkojaan ja isäntien poltellessa kantoja peltoraivioillaan. Toisinaan isokin kulotus hoitui yhden miehen voimin. Kaasupullo ja toho kouraan ja aukkoa kiertämään. Turvatoimiin ei paljon panostettu. Tarvittiin vain yksi ripeälikkeinen metsäammattilainen . Homma oli kustannustehokasta niin kauan , kun tuli ei karannut naapuriin. Joskus karkasi ja monesti oli lähellä karata.
