Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Edellä mainittiin 2- 4:n motin puiden kaatamisesta aiheutuvat vauriot. Pitää myös miettiä sitä ,kauanko kestää ,kun1,5 metriä pitkä aluskasvoksena juronut taimi (ikä 40v tai yli ) kasvaa 2- 4 motin tilavuuteen. Vastaus on ,että 200-250 vuotta ,mikäli puu onnistuu pysymään pystyssä tuon ajan. Tiliväli on aika pitkä yksittäisen rungon kohdalla. Jaksottaisella tavalla kasvatettuna puu kehittyy edellä mainittuihin mittoihin alle sadassa vuodessa. Normaali hakkuukypsyys ( 1m3/ runko) saavutetaan 50-60 vuodessa. Tuossa ajassa hehtaarilta on korjattu puuta harvennukset mukaan lukien 500-700m3. Nämä lukemat jäävät jk:n kohdalla kaukaisiksi haaveiksi…käytännössä.
Näillä nurkilla vhp alkaa olla saaliina harvinaisuus. Koko pitäjässä pyyntilupia 70 ,joista käytettiin 20. Pudotusta edellisvuoteen kaatojen osalta kolmannes.
Kasvavaa kantaa leikattiin jo 20 vuotta sitten silloisen rhp:n suosituksesta. Tuolloin vhp:lle oltiin tarjoamassa ainakin täällä vieraslajin statusta. Sekin tiedettiin jo tuolloin , että runsaasta kannasta saattaa seurata peto-ongelma. Ei päässyt valkkari yleistymään liiaksi ja tuskin pääsee jatkossakaan. Näin alhaisen kannan pitää kurissa liikenne ja ilvekset.
Perkolle on todettava ,että uskon paljon enemmän mitattuun tietoon , kun tarkoitushakuisin silmin relaskooppia käyttävän ihmisen arvioihin. Visalta on tullut esille lopullisia koneen mittaamia tietoja. Perkolta toistuvasti vain vahvasti mielikuvituksen tuottamia toiveunia.
Perko voisi ystävällisesti laittaa hehtaarikohtaiset puun myyntiä koskevat kuutiomäärät esim 30 vuoden ajalta ja ”varaston” kehityksen vastaavalta ajanjaksolta. Jälkimmäinen voi olla se vaikein rasti…ainakin henkisesti, mikäli uskaltaa tunnustaa sen ,mihin suuntaan on menty.
Jaksottainen malli tulee käyttöön viimeistään siinä vaiheessa ,kun tuuli ja/tai lumi kaataa ”riittävän” suuren osan turvemaan jk-harveikosta. Tästä riskistä keskustellaan valitettavan vähän. Ei sitä jk:ta kannata joka paikkaan tuputtaa. Todelliset riskit on huomioitava.
Jaksottaisessa luontainen uudistaminen on ollut sallittua aina! Hankkeista on onnistunut sopivissakin tarkoin valituissa olosuhteissa ainoastaan 60%.
Jk:ta tarjotaan joka paikkaan. Voi vain arvailla ,kuinka vähän onnistumisia tästä seuraa. Ehkä vain se 3% . Suunnilleen tämän verran on asialla kannatustakin.No …eipä enempää poimintahakkuita ehditä toteuttamaankaan lyhyeksi jäävien talvien aikana. Korjuun osittaisenkin onnistumisen kannalta tulee maan olla kunnolla jäässä , mutta suojasää . Tämä yhdistelmä ei vuodessa montaa päivää sisällä. Rahan saaminen jk:sta saattaa olla hyvinkin pitkissä kantimissa.
Kannattaa lukea tanskalaisen toimittaja Kretzin kirjoittama kirja ” Myrskyn edellä”. Siinä kerrotaan ( muistutetaan mieliin)Tumpin toilailut edelliseltä presidenttikaudelta tähän päivään ja jenkkilän kehityksestä vastakkainasettelun ja valeuutisten valtakunnaksi.
Esimerkkinä vastakkainasettelusta ja virheellisen tiedon vaikutuksista on tarinan päähenkilön kehitys tavallisesta duunarista ”sankariksi”, joka kerää autotallin täyteen aseita ja ampumatarvikkeita, bensaa ja juomavettä ja lopulta ryntää ensimmäisenä toteuttamaan vallankumousta capitolin aidan läpi Trumpin hävittyä vaalit. Tuomittiin myöhemmin ansioistaan vankilaan ,mutta armahdettiin välittömästi Trumpin astuttua valtaan.
Edellä kerrotun kaltaisia on jenkkilä tulvillaan . Tästä johtuen maan sisällä on edessä niin isot ongelmat ,että sieltä katsoen Euroopan ongelmat tuntuvat pieniltä.
PS. Jotkut ihmettelevät aseiden suurta määrää Suomessa. Niitä riittää kuitenkin vain yksi joka kolmannelle. Jenkeissä pyssyjä on 1,2/asukas eli yhteensä noin 400 miljoonaa. Siinä on porukassa pitelemistä ,kun äityvät tappelemaan Trumpin toimien kiihottamana toisiaan vastaan.
Jk:n kannattajien piirissä on suuri osa niitä ,jotka uskovat näkyihin. Valitettavasti keidas aavikolla osoittautuu lähestulkoon aina kangastukseksi.
Niin …vain teoriassa ,mutta ei käytännössä.
Luonnontilaisissa olosuhteissa susi saalistaa 10% hirvikannasta. Nälkä ja vanhuus hoitelee loput 90% aikanaan. Suomessa hirvi ei tule kärsimään nälkää missään vaiheessa. Täällä metsät ovat hirville suotuisassa tilassa jatkuvasti. Tila vastaa olosuhteita luonnontilaisilla alueilla muutama vuosi metsäpalon jälkeen ,jolloin hirvien on todettu lisääntyvän räjähdysmäisesti lisääntyneen ravinnon myötä .Ravinto riittää kasvattamaan hirvien määrän helposti 40 kpl/1000 ha-tasolle ja jopa sen yli. Susia vain sopivasti lisää niin siihen tilaan kyllä ”päästään”.
”Ilmastometsä” on kaksiteräinen miekka. Jos tehdään sen kohdalla rauhoitustoimenpiteitä , kasvu taantuu ja vaikutus onkin päinvastainen tarkoitukseen nähden. Kestävä ilmastoteko on pitää metsät hyvässä kasvussa. Anekaupalle ehdoton ei. Siinä maksetaan tyhjästä. Kun vähennetään tarpeetonta kulutusta ,ei sorruta itsepetokseen.